mennessä Eurohostelin Kesähesalainen | 2016/06/18 | Kaupunginosat, Kesähesalainen, Luonto
Petin Pelagoani yhtenä päivänä, kun testasin HSL:n suosittuja kaupunkipyöriä. Tänä keväänä näitä keltaisia fillareita otettiin Helsingissä käyttöön 500, ensi vuonna määrän pitäisi triplaantua. Pyöräasemia on lyhyillä etäisyyksillä kymmeniä, ja pohjoisin niistä on Kalliossa Helsinginkadun ja Hämeentien risteyksessä.
Pyöriä varten normaalin HSL:n kortin lisäksi täytyy rekisteröityä pyöräkäyttäjäksi, ja paikallisille ehdottomasti fiksuinta on ostaa kerralla käyttäjyys lokakuun loppuun 25€:lla. Turisteille sopiva viikon käyttö maksaa 10€, päivä 5€. Lisämaksuton käyttöaika on puoli tuntia, jonka jälkeen alkaa kertyä lisähintaa. Yhdeksi päiväksi pyörä on tyyris, mutta kesäkausi pyörällä on julkisilla liikkumista paljon halvempaa.
Käteviähän nämä ovat juuri siksi, että fillarin voi jättää asemalle, ja sen jälkeen sen lukitsemisesta, huollosta tai säilytyksestä ei tarvitse huolehtia ollenkaan. Puhumattakaan pyörien ostohinnoista. Sateen sattuessa pyörän voi jättää pyöräasemalle, ja paluumatkan tehdä vaikka sporalla murehtimatta pyörän kohtalosta. Ainoa selvä ongelma mielestäni on turvallisuus. Ulkomaiset turistit eivät välttämättä osaa liikennesääntöjä, sunnuntaipyöräilijät pyöräilevät kävelijöille tarkotetuilla jalkakäytävillä, ja kellään ei näy päässä kypärää. Itselleni kävi myös niin, että olin suunnitellut jättäväni pyörän Rautatientorin asemalle, mutta kaikki paikat olivat käytössä, joten jouduin etsimään seuraavaksi lähimmän pysäkin. Tyhjiä asemia en ole nähnyt parissa viikossa ollenkaan, joten pulaa pyöristä ei pitäisi tulla.
Ja sitten asiaan! Pyörälenkit tein kaikki ”omalla” pyörälläni, sillä en tiennyt, kauanko minulla matkoihin lopulta kuluisi. Helpoin näistä kolmesta pyörälenkistä on Mustikkamaan reitti. Aluksi voi ottaa tuntumaa pyörään kiertämällä Katajanokan, sitten jatkaa Pohjoisrannan pyörätietä Hakaniemeen päin, Sörnäisten rantatieltä kääntyä Hanasaareen ja Parrulaiturin kautta Mustikkamaalle. Itse kiersin koko pikkuisen saaren ja jatkoin Kulosaareen päin, ja palasin takaisin Itäväylältä tuloreitille. Reitti ei ole kovin pitkä, ja matka on jouhevaa, kun joka puolella on pyörätiet. Ainoastaan Hanasaaressa teollisuusalue ja työmaa on hämmentävä, mutta kännykän GPS auttaa löytämään uuden sillan Mustikkamaalle.
Toinen hyvä reitti on lähteä Kauppatorilta etelään, ja jatkaa joko rantaa tai Tähtitorninmäen kautta Kaivopuistoon. Pyöräilin tähtitorninmäelle, eikä suoraan sanottuna naurattanut yhtään. Hapottavaa reisitreeniä rakastaville suosittelen ehdottomasti! Rantaa pitkin pääsee hiekkateitä tai autotietä. Eiranrannasta kannattaa jatkaa Lapinlahtea kohti, Munkkisaaressa ei juuri ollut nähtävää ja pyöräilymahdollisuudet heikot. Hernesaaren rantaan voi toki jäädä terassille tai Löyly-saunaan. Lapinlahdessa on Hietaniemen hautausmaa, jonka ohi toki kannattaa kulkea fiksusti. Takaisin Katajanokalle pääsee Mannerheimintietä ja Esplanadia pitkin.
Kolmas reiteistäni lienee lyhin, mutta aikaa kuluu kaupungissa sähläilyyn, kuten liikennevaloihin ja törmäyksiä välttämiseen. Esplanadia pitkin pääsee kätevästi Bulevardille, jonka molemmilla puolilla on omat pyöräväylänsä menosuuntiinsa. Bulevardin päädystä pääsee Baanalle, joka on omia suosikkejani. Baana on pitkän matkaan vallan esteetön ilman suojateitä tai liikennevaloja, vasta Kansalaistorin kohdalla väkeä alkaa lapata joka puolelta, ja tarkkaavaisuudesta on hyötyä. Töölönlahden pystyy kiertämään muutamassa minuutissa pyörällä rantaa pitkin, paluun voi tehdä Kaisaniemen tai Hakaniemen kautta. Kaisaniemi reittinä on aina epävarma, sillä välillä reitti on suljettu keikkojen vuoksi.
Pyöräily Helsingissä on ”ihan ok”, mutta jos haluan pyörähtää keskustassa, niin menen mieluummin raitiovaunulla. Kauemmas pyörällä pääsee varsin hyvin ja nopeasti, ja rantoja pitkin pyöräily on varsin riskitöntä. Keskustassa muualla kuin pyöräväylillä pyöräillessä tuntuu edelleen aika epävarmalta, joten siellä olen yleensä enemmänkin vain taluttanut pyörää. Muutenkin olen ihastunut täällä toimivaan joukkoliikenteeseen, sillä jotakin kyllä tulee muutaman minuutin sisään, kun vain marssii pysäkille. Ihan ytimeen pääsee lähes kaikilla kulkuneuvoilla, joten mistä tahansa voi reittiopastakin lunttaamatta hypätä kyytiin, ja vaihtaa tuttuun 4-raitiovaunuun Lasipalatsin tai jossakin Aleksanterinkadun neljästä pysäkistä.
mennessä Eurohostelin Kesähesalainen | 2016/06/16 | Kesähesalainen, Luonto
Perusoletuksenani oli, ettei Helsingissä viljellä mitään, vaan ruoka tuodaan tänne jatkojalostukseen ja syötäväksi. Kävin tutustumassa Mustikkamaalla Syötävän puiston kaupunkiviljelyyn ja yhteisöviljelyn keskiviikkotalkoisiin, sekä tietysti puiston kanoihin. Paikalle saapui parisenkymmentä naista, miehiä oli mukana vain muutama. Viljelty maa oli samankokoinen kuin pappani pihan perunamaa, joka tietysti oli mielestäni hiukan huvittavaa, lähinnä sympaattista. Kun työnjakoa alettiin tehdä, ensimmäinen huudahti ”mä haluan kokeilla sitä niittämistä!” Kitkimme kasvimaan rikkaruohoista, ja välillä talkoolaisille tuli epäselvyyksiä, mikä olikaan se viljeltävä kasvi ja mikä rikkaruohoa. Paikalla oli kuitenkin ohjaaja, joka opasti ja neuvoi. Parin kanssatalkoolaisen ihmetellessä kitkemisnopeuttani naurahdin, että tätä on kyllä ennenkin tullut tehtyä.
Töiden jälkeen oli poikkeuksellisesti ohjelmaa: Ylen kuvaaja oli paikalla tekemässä kaupunkiviljelystä dokumenttia, kaksi Korkeasaaren työntekijää esittelemässä torakoita ja ”hyönteiskokki” valmistamassa osallistujille maistiaisia. Suoraan sanottuna minua kyllä kammotti, eiväthän hyönteiset ole ruokaa!
Mutta nehän maistuivatkin popcocnilta! Yllätyin, että jopa vanhempi väki oli kokeilunhaluista, ja maisteli sirkkoja, toukkia ja kuhnureita innoissaan. Kokki selitti ja vastasi kysymyksiin koko ajan erilaisista hyönteislajeista ja niiden kasvattamisesta sekä kokkaamisesta. Kauimmaiset näistä hyönteisistä olivat espoolaiset sirkat, joten kaikki ne voitaisiin luokitella lähiruoaksi. Kokki uumoili, että Suomessa hyönteisten myyntiin elintarvikkeena menee vielä ainakin pari vuotta, mutta ”pimeät markkinat” ovat jo käynnistyneet. Jauhomatoja hän sanoi kasvattavansa kotonaan. Puistosta lähtiessään kukin sai vielä pakata pussiin itselleen satotuotteita, tällä kertaa salaattia ja tilliä.
Hyönteisiä on myyty ainakin Teurastamolla, mutta niitä ei olla markkinoitu elintarvikkeena, ostaja saa päättää mitä tuotteellaan tekee. Teurastamon torstaimarketissa on ruoan lisäksi paljon käsityöläisiä myymässä tuotteitaan. Myös kasvissyöjille ja vegaaneille löytyy alueen kojuista syötävää, ja perheen pienimmille on hauskaa tekemistä, kuten jättisaippuakuplat ja riippumatot. Teurastamolla lämpeää myös sauna ja palju, mutta niitä en testannut käydessäni. Sijainniltaan tapahtuma on hiukan syrjässä, helpoiten paikalle pääsee metrolla jäämällä Kalasataman pysäkillä pois.
Lienee itsestäänselvää, että lähiruokaa löytää helpoiten toreilta, ja niistä Kauppatori on ehdottomasti suosituin. Torilla haisee melko pahalta, ja lokit eivät jätä ostoksia tekevää rauhaan, joten paremmin toiveitani palvelevat kauppahallit. Kotimaisten tuotteiden lisäksi halleista saa myös paljon etnisiä tuotteita. Tuoretuotteita löytyy yllin kyllin, mutta myös säilykkeitä, makeisia ja kahviloita kannattaa halleissa testata. Varsinkin pientuottajien juustot ovat erinomaisia, ja myyjät usein antavat maistiaisia pohtiville asiakkaille. Keliaakikoille ja muille ruokarajoitteisille hallit ovat todellisia aarreaittoja, eivätkä hinnat ole edes juurikaan korkeammat kuin kaupassa.
Harmi, että esimerkiksi Hietalahden kauppahalli ei sunnuntaisin ole auki, sillä siellä olisi kiva käydä vaikka kahvilla sunnuntaikirppiksen yhteydessä. Kaikista kolmesta kauppahallista löytyy muuten hyvä lounaspaikka Soppakeittiö, joka valmistaa herkullisia lounaskeittoja. Keitoksi ruoka on kylläkin melko tyyristä, mutta sopat eivät ole vain perinteisiä liha- ja hernekeittoja.
Kauppahalleissa olen tottunut perinteikkäisiin tuotteisiin ja kauppiaisiin, mutta miksi Vanhassa kauppahallissa on Alko?
mennessä Eurohostelin Kesähesalainen | 2016/06/13 | Luonto
Viikonloppuna väsähdin täysin kaupungin vilskeeseen, ja senkään vuoksi en jaksanut esimerkiksi Helsinki-päivän tohinoissa pyöriä muutamaa tuntia kauempaa. Voisin sanoa olevani maalta kotoisin, ja luonnonläheisyyttä olen pitänyt tähän astisessa elämässäni itsestäänselvyytenä. Vaikka olenkin asunut Tampereen keskustassa jo pari vuotta, lenkille lähtiessä pääsee viiden minuutin sisällä jo metsään. Täällä todellista, aitoa metsää ei ole lähimainkaan, enkä vertaisi puistoalueita siihen ollenkaan. Päätin säästää mielenterveyttäni ja ottaa tämän viikon teemaksi vihreät arvot, ja tutkia Helsinkiä luonnon näkökulmasta.
Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha sijaitsee kirjaimellisesti keskellä kaupunkia rautatieaseman ja Unioninkadun välissä, joten liikenteen melu kyllä kuului alueelle. Kuitenkin tunnelma oli seisahtunut, ja minun lisäkseni vain muutamasta puistosta olleesta osa istui kirjan kanssa puiden alla, osa nautti päiväkahviaan kukkien keskellä. Erilaisia lajeja puistossa oli älyttömän paljon, mutta itseäni kiehtoi juuri puutarhan rauhallisuus.
Myös sisälle puutarhaan pääsee, mutta maanantaisin paikka on suljettu, joten tyydyin ihastelemaan ulkopuutarhaa. Puutarhan alueella on myös kahvila, jonka pihalla kasvaa myös monia erilaisia kukkalajeja.
Puutarhassa huomasin myös, että en ole pariin viikkoon nähnyt muita eläimiä kuin koiria ja lintuja. Lokit ovat tuttu näky aivan joka puolella kaupunkia, lisäksi välillä saattaa nähdä variksia ja kanadanhanhia. Mutta laulavia pikkulintuja täällä on todella vähän. Puutarhassa ne kuitenkin elämöivät kunnolla, kuvatessani saatoinkin mennä lähelle pesää, ja hetken mekkaloinnin ja parin uhkauslennon jälkeen koin parhaakseni jatkaa matkaani.
Kukkia puutarhassa oli jonkun verran, mutta tällä hetkellä se kokee mittavaa remonttia, ja laajempi puoli on yleisölle auki vasta ensi vuoden kesäkuussa. Lempikukkani pioni oli vielä nupulla, mutta viikon sisään ne taatusti kukkivat jo näyttävästi.
Jos oikeasti haluaa rauhoittua hiljaisuudessa vihreyden keskellä, suosittelen retkeä Haagan rodopuistoon. Puistoon pääsee kätevästi esimerkiksi lähijunalla jäämällä pois Huopalahdessa. Valtava puisto on täynnä suuria, puumaisia alppiruusuja, ja kaikkea kevyesti varjostaa männyt. Puisto on alunperin perustettu yliopiston kasvinjalostusta varten jo 1970-luvulla, ja parikymmentä vuotta myöhemmin aluetta laajennettin atsalea-alueella. Alueella on polkuja ja pitkospuita ja kaksi hauskaa katselulavaa pensaiden tasalla, josta näkee laajemmin alueelle. Alppiruusut kukkivat jo kesäkuun alussa, ja itsekin olin hieman mattimyöhäisenä paikalla, sillä useimmat pensaista olivat jo kukkineet. Paikka on ilman kukkiakin varmasti hieno: kaartelevia salaperäisiä polkuja, joista ei näe mihin ne johtavat, ja aina hiukan hämärä valo puiden alla.
