mennessä Eurohostelin Kesähesalainen | 2016/06/22 | Kesähesalainen
Olen sitä sukupolvea, joka kasvoi Salattujen elämien kanssa. Olin vasta kolmevuotias, kun ensimmäinen jakso ilmestyi, mutta jälkeenpäin olen kyllä katsonut senkin uusintana. Seurasin Salkkareita aktiivisesti varmaankin kymmenisen vuotta, nykyään en sitä enää katso. Kuitenkin nyt minulla oli mahdollisuus tehdä kunnon kuvauspaikkakierros, ja etsiä Salkkareiden rakennusten ulkokuoret. Sisäkohtauksethan kuvataan studiolla. Konkreettisen pyhiinvaelluksen lisäksi jutusta tuli paluu menneisyyteen ja muistelu, mitä kaikkea hölmöä sarjassa onkaan koettu.
Keskustelupalstoilla oli yllättävän paljon kyselyitä, missä nämä sarjan olennaisimmat paikat on kuvattu. Minullekin löytäminen oli tuntien selvitystyön ja ympäri Ullanlinnaa kiertelemisen tulos. En varsinaisesti edes muistanut, miltä esimerkiksi Barbaari/Kentauri näytti ulkopuolelta, mutta vanhoista jaksoistahan sen näkee. Ismon valinnan/Stellansin kuvauspaikka on edelleen pieni mysteeri, ulkokuvauspaikatkin kun muuttuvat välillä. Pihlajakatukaan ei ole enää sama, sillä taloyhtiö oli purkanut vuokrasopimuksen FremantleMedian kanssa. Uuden Pihlajakadun sijainti jäi arvoitukseksi.
Pihlajakatu eli Huvilakatu 23
Täällähän kaikki oleellinen sarjassa tapahtuu. Voi, kuinka toivoin, että alaovi olisi ollut auki, ja olisin päässyt käymään rapussa ja hississä, jossa varmaankin jokainen sarjan hahmo on salakuunnellut tai yllätetty alasti. Takapihalla olisi se eeppinen roskakatos, jossa siinäkin on tapahtunut vaikka ja mitä, ainakin Sergei löysi kerran pepin roskiksen sisältä. Ja jossa puolialaston Lasse piilotteli, kun Heli halusi kuvata häntä palomiesasussa. Eipä sekään toikkarointi jäänyt salaiseksi, sillä Lasse lähetti kuvan epähuomiossa Helsingin Sanomiin julkaistavaksi. Ja sisäpiha! Kuikuilin porttikongista kuin mikäkin murtovaras nähdäkseni edes vilauksen parvekkeesta, jolta Ismo heitteli Kallen tavarat, kun selvisi tämän olevan homo. Taitaa olla samainen parveke, jolta Lasse tönäisi Jirin epäonnistuneen kosinnan vuoksi jaksossa 2000.
Barbaari / Kentauri Pietarinkatu 19
Aivan Huvilakadun takaa löytyy Barbaarin ja Kentaurin ulkokuori. Barbaarihan perustettiin aivan sarjan alkutaipaleella Akin ja Markuksen toimesta, myöhemmin Elina osti osuuden kahvilasta ja peri loput Markuksen kuoltua. Vuonna 2004 Elina myi kahvilan Kentsulle, joka uudelleennimesi paikan Kentauriksi. Kenin jälkeen paikan omisti vielä ainakin Irma ja Jenni, ja loppujen lopuksi kahvilassa tapahtui kaasuräjähdys, jolloin se lakkasi toimintansa. Samassa vuoden 2009 rajussa ja kohutussa päätösjaksossa myös Paula haudattiin elävältä. Fanitus taisi lähteä käsistä, sillä jakson jälkeen ”ravintolan” eteen ilmestyi hautakynttilöitä…..
Amanda Armfeltintie 12
Sarjan nykyinen ravintola onkin siis ollut kuvissa vuodesta 2009, ja sen tiloissa on myös toiminut kauneushoitola Jardin Spa, kuntosali Amadeus sekä Akin hämäräbisnesten peittoyritys Vinotar. Kuten muissakin Salkkareiden sisäsiittoisissa paikoissa, myös Amandassa on työskennellyt noin puolet taloyhtiön asukkaista. Muistelisin ainakin, että sarjan virallinen koheltaja Janne jäi jumiin viinikellariin yrittäessään pihistää Helenalta pullon. Kesäkuussa 2015 kauden päätösjaksossa pikkupahis Heikki Pohjonen puukotettiin majatalossa, ja tekijää etsittiin kissojen ja koirien kanssa koko seuraava syyskausi.
Ismon valinta / Stellans Maneesikatu 4
Kuva: FremantleMedia Finland Oy
Tämän löytäminen oli suurimman työn ja tuskan takana! Osoite-ehdotuksia en löytänyt yhtäkään, mutta tarpeeksi etsittyäni löysin tämän ainokaisen ulkokuvan, jonka jälkeen tein FBI-tutkimusta etsimällä viereisen Kampaamo Maurenin osoitetta. Liike ei enää edes ole Maneesikadulla, mutta vanha osoite oli löydettävissä. Epäonnisen Ismon tarina kauppiaana oli pitkä ja kivinen, ja menetettyään omaisuutensa ja luottotietonsa useampaankin otteeseen Ismo vaihtoi työpaikkaa niin Talotaikureihin kuin ravintola-alallekin. Talousongelmien vuoksi Ismo myi kauppansa Stellans-ketjulle, mutta säilyi edelleen sen kauppiaana.
Vuosien ongelmien jälkeen Ismohan peri puolet Elsan Kulmasta, jonka jälkeen mies muutti sen nimeksi entisen kauppansa mukaan Ismon valinta. Vuonna 2011 ennen joulutauolle laskeutumista, jaksossa Ismon valinta kuumentaa tunteita, spiritismi-istunnon jälkeen vauhdilla paikalta karanneet tohelot Tale ja Janne sekä Iida ja Siru kaatoivat kynttilän, jonka seurauksena kauppa paloi, ja Ismon tarina kaupan alalla päättyi. Oikein alkoi naurattamaan, kun luin tietoja Ismo Laitelasta ja hänen värikkäästä työurastaan niin portsarina, mainostoimiston työntekijänä, kauppiaana, talonmiehenä, toimitusjohtajana, tarjoilijana, laulajana jnejne.
Kauppaa on kuvattu monessakin eri paikassa, tämä oli lunttikuvani osoite, mutta sarjassa Ismon pitämä R-kioski löytyy ilmeisesti osoitteesta Iso Roobertinkatu 11, jonka lisäksi Ismon valintaa on fanien mukaan kuvattu myös Raatimiehenkatu 2:ssa.
Moose Pursimiehenkatu 29-31
Kuva: FremantleMedia Finland Oy
Sarjan melko tuore kahvila oli aluksi nimeltään Cafe dAmDaM, mutta paikka suljettiin, kun omistaja Sergei vangittiin huumeiden hallussapidosta ja myynnistä. Aikasemmassakin kahvilassa työskennellyt Jiri avasi paikan uudelleen nimellä Cafe Moose, ja paikasta kehittyi sarjan teinien kohtaamispaikka. Moosessa ei ole tapahtunut (vielä) mitään niin dramaattista kuin sarjan muissa paikoissa. Tai no, saihan esimerkiksi Ilja Pohjonen alkunsa kahvilan takahuoneessa. Ja Iida toi homoksi luulemalleen Talelle deitiksi Aarni-nimisen pojan, joka jäi nalliksi kalliolle, kun Tale pakeni paikalta.
Ainakin nyt paikassa toimii oikeastikin kahvila nimeltä Kaffa Rstry, josta tänään sai myös ostettua maistiaisia vuohenmaitojätskistä!
Ihan tuli tunteet pintaan, kun muistelin sarjaa. Nyt vain pelkään, että alan syksyllä taas seuraamaan Salkkareita…
mennessä Eurohostelin Kesähesalainen | 2016/06/21 | "Pakolliset" kohteet, Taide ja museot
Kuusi taidelaitosta ja Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus lyöttäytyivät yhteen ja järjestivät nuorille suunnatun taidetapahtuman #MUNMUSEO. Ideana oli kehittää uusia tapoja kokea taidetta, ja tänään ideat pantiin täytäntöön, työpajojakin pitivät pystyssä nuoret. Useimpiin museoihin oli myös vapaa pääsy (ainakin nuorille).
Menin ensimmäisenä HAMiin, Helsingin taidemuseoon, ja ilmeisesti olin narikan jälkeen liian haltioissani, joten unohdin kuvata mitään sisällä, kännykällä räpsäisin muutaman kuvan. Itse näyttelytkin olivat hienoja ja vaikuttavia, mutta huomioni oli leimojen keräilyssä. Tapahtumassa oli seitsemän eri pistettä, joista neljästä leiman keräämällä pääsi testaamaan hoverboardia! Työpajat oli nerokkaasti sijoitettu museoon ympäriinsä, joten samalla tuli tutkittua koko näyttely. Yläkerrassa muutama teoksista oli jopa hiukan karmivia. Testasin hoverboardin lisäksi myös 3D-kynää ja virtuaalilaseja! Mukavinta oli tietysti herkkubuffet…
Jatkoin matkaani Taidehalliin, josta en kehtaa laittaa yhtäkään kuvaa. Touko Laaksosen Tom of Finland -teokset ovat todella rajuja, ja aulassa olikin kyltti varoittamassa, ettei näyttelyä suositella lapsille. Mustavalkoisille teoksille oli värityspaja, lehdistä sai leikata sanoja runoiksi. Suureen saliin oli myös tehty puutarhalounge, jonne sai mennä rauhoittumaan tai kuuntelemaan runoja. Museossa oli myös mahdollisuus pukeutua photoboothissa Tompaksi, ja otattaa itsestään kuva.
Ateneumissa pysyvässä näyttelyssä oli mahdollisuus parin kanssa piirtää toisensa lasiin. Taiteilijoiden omakuvista kootun käytävän vieressä oli peili, jossa sai ottaa selfieitä ja pohtia, millaisena itsensä kuvaisi. Pysyvä näyttely on itsessäänkin todella vaikuttava, tummille seinille on ripustettu tauluja taiteilijoilta kuten Schjerfbeck, Edelfelt, Halonen, Järnefelt ja Simberg. Kalevalalle on pyhitetty oma huoneensa, jossa päätähtenä on tietenkin Gallen-Kallela.
#Munmuseo-tapahtumaa varten Ateneumissakin oli purtavaa ja taidepaja. Pajassa piirrettiin ensin muotokuva tussilla nostamatta kynää kertaakaan paperista, ja sen jälkeen työt sai maalata vesiväreillä. Allekirjoittaneenkin teos on näytillä ensi viikon torstaihin asti Ateneumissa.
Amos Andersonin museon Helsinki Noir -näyttelyssä ei saanut kuvata, mutta näyttely oli todella hauska. Taiteen ympärille oli rakennettu puolifiktiivinen murhatarina, jonka lopuksi oli jännittävä huipennus! Lounasta ei tarvinnut ollenkaan, kun tässäkin museossa oli tarjolla pientä evästä. Tapahtumaa varten paikalla oli mahdollisuus esimerkiksi pelata pokeria sekä kirjoittaa rakkausrunoja. Omat runonsa sai taitella veneeksi ja kiinnittää erikoisen kellojentäyteisen huoneen verhoon.
Museoihin kyllä turtuu äkkiä, ja viimeisessä en jaksanut käydä kaikkia kuuden kerroksen näyttelyitä läpi. Vahvimman vaikutuksen teki HAM, jossa olisi voinut ilman pajojakin viettää vielä kauemmin aikaa esimerkiksi Tove Jansson -näyttelyssä. Vähän harmittaa, etten tajunnut ensimmäiseksi mennä Sinebrychoffin taidemuseoon, sillä siellä tapahtuma loppuikin jo kolmelta. Luulen, että olisin ollut vahvoilla meemikisassa tai saanut aikaan jossen taidetta, niin ainakin suttua graffitipajassa! Tapahtuma oli kyllä kaiken kaikkiaan erinomainen, ja jotenkin tuntui vapauttavalta, että nimenomaan vertaiseni eli nuoret pitivät pajoja, jolloin mikään ei tuntunut vaikeasti lähestyttävältä.
mennessä Eurohostelin Kesähesalainen | 2016/06/18 | Kaupunginosat, Kesähesalainen, Luonto
Petin Pelagoani yhtenä päivänä, kun testasin HSL:n suosittuja kaupunkipyöriä. Tänä keväänä näitä keltaisia fillareita otettiin Helsingissä käyttöön 500, ensi vuonna määrän pitäisi triplaantua. Pyöräasemia on lyhyillä etäisyyksillä kymmeniä, ja pohjoisin niistä on Kalliossa Helsinginkadun ja Hämeentien risteyksessä.
Pyöriä varten normaalin HSL:n kortin lisäksi täytyy rekisteröityä pyöräkäyttäjäksi, ja paikallisille ehdottomasti fiksuinta on ostaa kerralla käyttäjyys lokakuun loppuun 25€:lla. Turisteille sopiva viikon käyttö maksaa 10€, päivä 5€. Lisämaksuton käyttöaika on puoli tuntia, jonka jälkeen alkaa kertyä lisähintaa. Yhdeksi päiväksi pyörä on tyyris, mutta kesäkausi pyörällä on julkisilla liikkumista paljon halvempaa.
Käteviähän nämä ovat juuri siksi, että fillarin voi jättää asemalle, ja sen jälkeen sen lukitsemisesta, huollosta tai säilytyksestä ei tarvitse huolehtia ollenkaan. Puhumattakaan pyörien ostohinnoista. Sateen sattuessa pyörän voi jättää pyöräasemalle, ja paluumatkan tehdä vaikka sporalla murehtimatta pyörän kohtalosta. Ainoa selvä ongelma mielestäni on turvallisuus. Ulkomaiset turistit eivät välttämättä osaa liikennesääntöjä, sunnuntaipyöräilijät pyöräilevät kävelijöille tarkotetuilla jalkakäytävillä, ja kellään ei näy päässä kypärää. Itselleni kävi myös niin, että olin suunnitellut jättäväni pyörän Rautatientorin asemalle, mutta kaikki paikat olivat käytössä, joten jouduin etsimään seuraavaksi lähimmän pysäkin. Tyhjiä asemia en ole nähnyt parissa viikossa ollenkaan, joten pulaa pyöristä ei pitäisi tulla.
Ja sitten asiaan! Pyörälenkit tein kaikki ”omalla” pyörälläni, sillä en tiennyt, kauanko minulla matkoihin lopulta kuluisi. Helpoin näistä kolmesta pyörälenkistä on Mustikkamaan reitti. Aluksi voi ottaa tuntumaa pyörään kiertämällä Katajanokan, sitten jatkaa Pohjoisrannan pyörätietä Hakaniemeen päin, Sörnäisten rantatieltä kääntyä Hanasaareen ja Parrulaiturin kautta Mustikkamaalle. Itse kiersin koko pikkuisen saaren ja jatkoin Kulosaareen päin, ja palasin takaisin Itäväylältä tuloreitille. Reitti ei ole kovin pitkä, ja matka on jouhevaa, kun joka puolella on pyörätiet. Ainoastaan Hanasaaressa teollisuusalue ja työmaa on hämmentävä, mutta kännykän GPS auttaa löytämään uuden sillan Mustikkamaalle.
Toinen hyvä reitti on lähteä Kauppatorilta etelään, ja jatkaa joko rantaa tai Tähtitorninmäen kautta Kaivopuistoon. Pyöräilin tähtitorninmäelle, eikä suoraan sanottuna naurattanut yhtään. Hapottavaa reisitreeniä rakastaville suosittelen ehdottomasti! Rantaa pitkin pääsee hiekkateitä tai autotietä. Eiranrannasta kannattaa jatkaa Lapinlahtea kohti, Munkkisaaressa ei juuri ollut nähtävää ja pyöräilymahdollisuudet heikot. Hernesaaren rantaan voi toki jäädä terassille tai Löyly-saunaan. Lapinlahdessa on Hietaniemen hautausmaa, jonka ohi toki kannattaa kulkea fiksusti. Takaisin Katajanokalle pääsee Mannerheimintietä ja Esplanadia pitkin.
Kolmas reiteistäni lienee lyhin, mutta aikaa kuluu kaupungissa sähläilyyn, kuten liikennevaloihin ja törmäyksiä välttämiseen. Esplanadia pitkin pääsee kätevästi Bulevardille, jonka molemmilla puolilla on omat pyöräväylänsä menosuuntiinsa. Bulevardin päädystä pääsee Baanalle, joka on omia suosikkejani. Baana on pitkän matkaan vallan esteetön ilman suojateitä tai liikennevaloja, vasta Kansalaistorin kohdalla väkeä alkaa lapata joka puolelta, ja tarkkaavaisuudesta on hyötyä. Töölönlahden pystyy kiertämään muutamassa minuutissa pyörällä rantaa pitkin, paluun voi tehdä Kaisaniemen tai Hakaniemen kautta. Kaisaniemi reittinä on aina epävarma, sillä välillä reitti on suljettu keikkojen vuoksi.
Pyöräily Helsingissä on ”ihan ok”, mutta jos haluan pyörähtää keskustassa, niin menen mieluummin raitiovaunulla. Kauemmas pyörällä pääsee varsin hyvin ja nopeasti, ja rantoja pitkin pyöräily on varsin riskitöntä. Keskustassa muualla kuin pyöräväylillä pyöräillessä tuntuu edelleen aika epävarmalta, joten siellä olen yleensä enemmänkin vain taluttanut pyörää. Muutenkin olen ihastunut täällä toimivaan joukkoliikenteeseen, sillä jotakin kyllä tulee muutaman minuutin sisään, kun vain marssii pysäkille. Ihan ytimeen pääsee lähes kaikilla kulkuneuvoilla, joten mistä tahansa voi reittiopastakin lunttaamatta hypätä kyytiin, ja vaihtaa tuttuun 4-raitiovaunuun Lasipalatsin tai jossakin Aleksanterinkadun neljästä pysäkistä.
mennessä Eurohostelin Kesähesalainen | 2016/06/16 | Kesähesalainen, Luonto
Perusoletuksenani oli, ettei Helsingissä viljellä mitään, vaan ruoka tuodaan tänne jatkojalostukseen ja syötäväksi. Kävin tutustumassa Mustikkamaalla Syötävän puiston kaupunkiviljelyyn ja yhteisöviljelyn keskiviikkotalkoisiin, sekä tietysti puiston kanoihin. Paikalle saapui parisenkymmentä naista, miehiä oli mukana vain muutama. Viljelty maa oli samankokoinen kuin pappani pihan perunamaa, joka tietysti oli mielestäni hiukan huvittavaa, lähinnä sympaattista. Kun työnjakoa alettiin tehdä, ensimmäinen huudahti ”mä haluan kokeilla sitä niittämistä!” Kitkimme kasvimaan rikkaruohoista, ja välillä talkoolaisille tuli epäselvyyksiä, mikä olikaan se viljeltävä kasvi ja mikä rikkaruohoa. Paikalla oli kuitenkin ohjaaja, joka opasti ja neuvoi. Parin kanssatalkoolaisen ihmetellessä kitkemisnopeuttani naurahdin, että tätä on kyllä ennenkin tullut tehtyä.
Töiden jälkeen oli poikkeuksellisesti ohjelmaa: Ylen kuvaaja oli paikalla tekemässä kaupunkiviljelystä dokumenttia, kaksi Korkeasaaren työntekijää esittelemässä torakoita ja ”hyönteiskokki” valmistamassa osallistujille maistiaisia. Suoraan sanottuna minua kyllä kammotti, eiväthän hyönteiset ole ruokaa!
Mutta nehän maistuivatkin popcocnilta! Yllätyin, että jopa vanhempi väki oli kokeilunhaluista, ja maisteli sirkkoja, toukkia ja kuhnureita innoissaan. Kokki selitti ja vastasi kysymyksiin koko ajan erilaisista hyönteislajeista ja niiden kasvattamisesta sekä kokkaamisesta. Kauimmaiset näistä hyönteisistä olivat espoolaiset sirkat, joten kaikki ne voitaisiin luokitella lähiruoaksi. Kokki uumoili, että Suomessa hyönteisten myyntiin elintarvikkeena menee vielä ainakin pari vuotta, mutta ”pimeät markkinat” ovat jo käynnistyneet. Jauhomatoja hän sanoi kasvattavansa kotonaan. Puistosta lähtiessään kukin sai vielä pakata pussiin itselleen satotuotteita, tällä kertaa salaattia ja tilliä.
Hyönteisiä on myyty ainakin Teurastamolla, mutta niitä ei olla markkinoitu elintarvikkeena, ostaja saa päättää mitä tuotteellaan tekee. Teurastamon torstaimarketissa on ruoan lisäksi paljon käsityöläisiä myymässä tuotteitaan. Myös kasvissyöjille ja vegaaneille löytyy alueen kojuista syötävää, ja perheen pienimmille on hauskaa tekemistä, kuten jättisaippuakuplat ja riippumatot. Teurastamolla lämpeää myös sauna ja palju, mutta niitä en testannut käydessäni. Sijainniltaan tapahtuma on hiukan syrjässä, helpoiten paikalle pääsee metrolla jäämällä Kalasataman pysäkillä pois.
Lienee itsestäänselvää, että lähiruokaa löytää helpoiten toreilta, ja niistä Kauppatori on ehdottomasti suosituin. Torilla haisee melko pahalta, ja lokit eivät jätä ostoksia tekevää rauhaan, joten paremmin toiveitani palvelevat kauppahallit. Kotimaisten tuotteiden lisäksi halleista saa myös paljon etnisiä tuotteita. Tuoretuotteita löytyy yllin kyllin, mutta myös säilykkeitä, makeisia ja kahviloita kannattaa halleissa testata. Varsinkin pientuottajien juustot ovat erinomaisia, ja myyjät usein antavat maistiaisia pohtiville asiakkaille. Keliaakikoille ja muille ruokarajoitteisille hallit ovat todellisia aarreaittoja, eivätkä hinnat ole edes juurikaan korkeammat kuin kaupassa.
Harmi, että esimerkiksi Hietalahden kauppahalli ei sunnuntaisin ole auki, sillä siellä olisi kiva käydä vaikka kahvilla sunnuntaikirppiksen yhteydessä. Kaikista kolmesta kauppahallista löytyy muuten hyvä lounaspaikka Soppakeittiö, joka valmistaa herkullisia lounaskeittoja. Keitoksi ruoka on kylläkin melko tyyristä, mutta sopat eivät ole vain perinteisiä liha- ja hernekeittoja.
Kauppahalleissa olen tottunut perinteikkäisiin tuotteisiin ja kauppiaisiin, mutta miksi Vanhassa kauppahallissa on Alko?
mennessä Eurohostelin Kesähesalainen | 2016/06/15 | "Pakolliset" kohteet, Luonto
Vallisaari – Suomenlinna – Lonna
Vallisaari (ja Kuninkaansaari) ovat tähän kevääseen asti ollut sotilaallisessa käytössä ja yleisöltä piilossa, mutta toukokuusta lähtien saareen on päässyt lautalla. Paljon hypetetty saari oli todellakin kaiken puheen arvoista, löysinpä loppujen lopuksi itseni sieltä metsästä. Lauttamatka Kauppatorilta kestää parikymmentä minuuttia, mutta kuluu kyllä nopeasti maisemia katsellessa. Lauttalippu maksaa aikuiselta 7€, ja sillä pääsi kaikkiin kolmeen kohteeseen. Lauttoja kulkee monipuolisesti kaikkiin kohteisiin ja niiden välillä niin, että kukin voi käydä haluamissaan kohteissa. Suoritusjärjestys oli tämä, jos halusi käydä kaikilla saarilla.
Lautalla ihmiset puhuivat koskemattomasta luonnosta ja upeasta ympäristöstä, ja sitähän se loppujen lopuksi oli. Itse olin hiukan huvittunut saarelle päästyäni, sillä soratiet olivat kuin lapsuuteni maisemista, enkä pitänyt niitä sokaisevan ihmeellisinä, kauniina kylläkin. Käytävältä poikkeavat mutkittelevan polut polvenkorkuisine kasvustoineen muistuttivat takatietä, vehreää reittiä isovanhemmiltani pappani siskolle metsän kautta. Rakennetun reitin varrella oli hyviä infotauluja ja muutama huussi, joka mielestäni oli riemastuttavan luonnollinen ratkaisu paikkaan. Eväsretkeläisille vangit ovat rakentaneet pöytäryhmiä muutamaan kohtaan. Osa saaresta on rajattu niin, että matkailija ei sinne pääse, mutta rakennettu reitti oli niin kattava, ettei juuri mitään tullut kaivattua. Vesipullo on tärkein matkavaruste, ja reitin varrella ainakin parissa paikassa oli myös vesipiste.
Metsähallistuksen työllistämien ja talkoolaisten suurin puristus on ollut massiivinen näköalatasenne Aleksanterinpatterin yläpuolelle, ja tasanteelta näki pitkälle moneenkin suuntaan. Sotahistoriasta kiinnostuneille saari tarjoaa paljonkin nähtävää, itse en ymmärtänyt sotilasrakennuksista juuri mitään, ja halusin keskittyä luonnon ihailuun. Saarella nappasin toisen yksinään matkustavan kanssani kulkemaan, ja jutellessa matka kului joutuisasti. Loppujen lopuksi en tiedä, paljonko kävelyä yhteensä kertyi, mutta Vallisaaren reitti on kolmisen kilometriä, ja Kuninkaansaaren puoleltakin metrejä kertyy. Aurinkoisella kelillä naureskelin toverini kuumille pitkille housuille, mutta paluumatkalla lautalla tuli todella vilu.
Paikalla oli todella paljon hyönteisiä verrattuna läheiseen mantereeseen, Vallisaaren niityllä on nähty yli tuhat perhoslajia, joista en nähnyt valitettavasti yhtäkään. Saarten välisellä sillalla törmäsimme myös lämpimällä kivellä päivää paistattelevaan kyyhyn! Lauttaan noustessani tarkistin myös, ettei jaloissani kiipeile punkkeja.
Reitin seuraava kohde oli monesta saaresta koostuva Suomenlinna, joka tuntui harmillisen kaupalliselta edellisen jälkeen. Lasten mieleen saarella vaikuttaisi olevan rauniot ja niiden käytävillä juokseminen ja huhuilu, ja aikuisellekin tekee hyvää käydä viilentymässä kivien sisällä poissa paahteesta. Suomenlinnasta löytyy kattavammin ruokavaihtoehtoja, jos mukaan ei ole sattunut eväitä, Vallisaaressa kahviloita oli toistaiseksi vain yksi. Asutetussa Suomenlinnassa on paikallistenkin takia enemmän elämää, ja saaresta löytyy myös pelkistetty kirkko, jossa pääsee käymään. Vallisaaren kävelystä olin niin väsynyt, etten jaksanut kovin kauaa Suomenlinnassa pyöriä.
Suomenlinnan jälkeen jäljellä oli enää piskuinen Lonna-saari. Lonna on vain 150 metriä pitkä, ja sen näkemiseen ei varttia kauempaa kulu. Saarella on trendikäs vohvelikahvila, ja paluumatkalla seuraani liittyi parikymmentä pukumiestä, joten saarella on todennäköisesti myös jokin kokouspaikka. Lonnaan on myös rakenteilla sauna, uimapaikan mahdollisuudesta en saanut selkoa.
Lauttamatkalla tajusin, kuinka paljon olenkaan kaivannut merta! Porissa varttuessani en edes asunut lähellä rantaa, mutta meri on kuitenkin ollut aina läsnä. Pari vuotta Tampereella on turruttanut minut järvimaisemaan. Tänään nautin täysin rinnoin kosteasta merituulesta ja meren raikkaasta tuoksusta, jopa lokkien huudosta.
