mennessä Eurohostelin Kesähesalainen | 2016/06/30 | Kesähesalainen
Olen pahoillani ”hiukan” kauhuelokuvatunnelmaisista kuvista, nämä kaikki vaan olivat niin sekavan värisiä keskenään, että halusin laittaa mustavalkoisiksi. Olen siis viettänyt kuukauden Eurohostelissa ja nyt seuraa rehellinen arvioni paikasta. Hassua, kuinka kuukauden jälkeen paikka tuntui jo jossain määrin kodilta. Työpäivän jälkeen oli mukavaa päästä hetkeksi rauhoittumaan omaan huoneeseen ja ottaa nokoset, ja lähteä illalla uudelleen liikkeelle. Hostellin henkilökunta oli mukavaa ja avuliasta, kirjautuminen tapahtui tehokkaasti, ja kerran kävin pyytämässä apua, kun avainkorttini ei toiminut. Minua kyllä varoitettiin, ettei sitä saisi pitää kiinni älypuhelimessa…
Asuin yhden hengen ”paremmassa” huoneessa, eli huoneessa oli tv ja parempi äänieristys, hintaa tällä on normaalisti reilu 50€/yö. Telkkaria en yleensäkään hirveästi katso, taisin avata tuonkin vain pari kertaa. Äänieristys tosiaan oli hyvä, vain perjantai-iltana vastapäisen huoneen ilottelut kuuluivat vaimeina huoneeseen. Siivous ja liinavaatteiden vaihto ilmeisesti tapahtui neljän päivän välein, harvemmin satuin olemaan silloin paikalla. Suoraan sanottuna osasin pelätä pahempaa tietäessäni hostellien maineet, mutta huoneeni oli moitteeton, joskin hostellityyliin pelkistetty. Esimerkiksi vuodevaatteet olivat melko tuoreet, eikä edellisten asukkien hikoilemat, ja entisenä pesulatätinä riemuitsin valkoisista täydellisesti mankeloiduista lakanoista. Sähköriippuvaisena otin kotoa varmuuden vuoksi jatkojohdon, että saan ladattua kännykkää sängyn vieressä, mutta pistorasioita riitti huoneessa useita monessa kohtaa. Asuin kerroksessa 6 ikkuna koilliseen päin, joten näkymät olivat miellyttävät viereisen talon sisäpihalle ja kauas Katajanokan entisen vankilan pihalle, alemmista kerroksista en osaa sanoa. Ikkunan sai myös helteillä onneksi auki, sillä ilmastoinnista huolimatta huoneessa tuli pari kertaa hiki. Pimennysverhot olivat plussaa, sillä sekalaisessa unirytmissäni sain nukuttua mihin aikaan tahansa päivänvalosta huolimatta.
Hostellissa on myös mahdollista ottaa vain sänkypaikka, kuten eräs tuttuni teki ollessaan vain yhden yön Helsingissä. Porukoille ja perheille löytyy myös erikseen vaihtoehtoja. Huoneiden hintaan sisältyy aamusauna, iltasauna maksaa erikseen. Lisäksi pohjakerroksessa on kolikoilla toimiva itsepalvelupesula sekä matkatavarasäilytys.
Käytävä ei oikeasti ole suoraan trilleristä, vaan valoisa eikä ahtaan tuntuinen. Käytävillä on kokolattiamatto, joten siellä ei myöskään kaiu, eikä jalat palele, jos käy ilman sukkia WC:ssä. Jokaisessa kerroksessa on kerroskeittiö, jossa saa halutessaan valmistaa ruokaa. Uunia keittiössä ei ole, jos pakastepizzaa mielii (kävin kaverilla syömässä pizzani). Olin muutenkin täällä melko laiska kokki, ja toisaalta halusinkin testata useampaa helsinkiläistä ravintolaa. En jaksanut tehdä vain itselleni ruokaa, kun ei ollut mitään, mihin säilöä ylijäävä ruoka. Tavalliset astiat on kyllä käytössä, mutta ei esim. muovipurkkeja. Suurimmassa käytössä oli mikro sekä jääkaappi, johon saa respasta panttia vastaan avaimen omaan lokeroonsa. Vaikkei olisi vainoharhainen ruokavarkaista, oma lokero kannattaa ottaa, sillä lukitsemattomat lokerot tyhjennetään päivittäin. Keittiö on myös ”hengailutila”, pari kertaa nuoremmat asukkaat tulivat pöydille läiskimään korttia ja katsomaan tv:tä.
WC- ja kylppäritilat olivat puhtaat ja ilmeisesti vastikään remontoidut. Naisille ja miehille omat tilat kuten saunatkin, naisilla oli kaksi vessaa ja kolme suihkukoppia. Jonottamaan en joutunut kertaakaan, ja harvemmiten suihkussa oli kanssani ketään samaan aikaan. Henkilökohtaisesti en pitänyt yhteisiä suihkutiloja outona, sillä asun kämppiksen kanssa ja onhan kuntosalilla ja uimahallissakin sama järjestely. En tiedä millainen alastomuuskulttuuri on missäkin, osa naisista jopa pukeutui samassa suihkukopissa, osa tallusteli käytävälläkin pyyhe päällä. Kylpyhuoneen erikoisuus oli liiketunnistimilla toimiva lintujen laulu, joka meni valojen kanssa samalla päälle. En pidä yhtään käsien kuivauksessa puhaltimista, joten aika usein kiikutin mukanani pyyhettä.
Eurohostelin aulan välittömässä läheisyydessä toimii Bistro Avanto, joka aloitti toimintansa vasta nyt kesäkuussa. Aamiaisbuffettiin kuuluu 9,5€ hintaan leivän ja puuron lisäksi esimerkiksi kalarullaa (mikähän sen nimi oli?), bratwurstia, jogurttia ja hedelmiä. Tilana paikka on viihtyisä, ja iltaisin bistrossa oli väkeä katsomassa futista ja juomassa olutta.
Ainoa kauhunhetkeni oli, kun katselin yöllä elokuvaa Hohto, jonka jälkeen menin suihkuun. Itseäni kuivatessa yksi suihkuista lävähti päälle, vaikkei huoneessa ollut muita. Jälkeenpäin samalla lailla tapahtui muutaman kerran, suihkut kun ovat kosketustunnistimella varustettuja, ja putoavat pisarat luultavasti sattuivat osumaan juuri oikeaan kohtaan.
Pointtihan koko hommassa oli se, että hostelli ei ole luksuspaikka, jossa maataan päivät pitkät, vaan jossa voi nukkua edullisesti, kun haluaa ottaa kaiken irti Helsingistä eli viettää päivät ulkona. Hintaan nähden paikka on hyvä, ainakin näin opiskelijana pidän erittäin todennäköisenä, että majoitun juuri täällä, kun tulee tarvetta yöpaikalle Helsingissä. Myös sijainti on mukava, ei aivan liikenteen hälyssä, mutta kuitenkin lähellä ratikkapysäkkiä ja kaupunkipyöräasemaa, kun haluaa lähteä tutkimusretkelle. Jos pystyy sietämään muita ihmisiä samassa kylpyhuoneessa, niin Eurohostel on mitä sopivin yöpaikka varsinkin pankkitiliään miettiville turisteille.
mennessä Eurohostelin Kesähesalainen | 2016/06/29 | Kesähesalainen
Nyt alkaa koko tyttö olemaan finaalissa, ainakin fyysisesti. Pohdiskelin aamulla, mitä sitä oikein tekisi, kun ei jaksaisi kävellä enää pitkiä matkoja. Miljoonan mainosprujuni joukosta löysin HSL:n oman lehtisen Kiertoajelu Helsingissä, jossa on matkaoppaan tyylinen opastus ratikkalijalle 2 ja 3. Reittihän on yhtenäinen kahdeksikko, raitiovaunu vain muuttaa numeroaan Eläintarhan ja Olympialaiturin pysäkeillä. Jotenkin koin ajelun hauskaksi yhteenvedoksi koko kuukaudesta, suurin osa näkemästäni oli reitin varrella, ja tämä niputti ne kaikki yhteen. Oli hauskaa myös huomata, kuinka suvereenisti osasin reitin pysäkit ja kohteet lunttaamatta kartasta. Muutenkin joukkoliikenne on tullut todella tutuksi, sillä neloseenkin astuessani aina taktikoin jäämällä ratikan etuosaan, sillä tiedän jatkavani kävelyä pysäkiltä vielä eteenpäin.
Oppaan selostamaa kierrosta spora-ajelu ei tietenkään vastaa, mutta esitteeseen on merkattu jokainen pysäkki ja sen lähistöllä olevat nähtävyydet. Matkustaja voi siis reaaliaikaisesti seurata, missä mennään ja lukea pienen infotekstin. Esimerkiksi Sammonkadun kuvauksessa lukee, että korttelin takana on Temppeliaukion kirkko, ja hyppäsin siinä vaiheessa kyydistä pois. Ulkoapäin kivikasalta näyttävän kirkon piha oli päiväsaikaan turistien kansoittama, mutta kirkossa sisällä oli rauhallista ja hiljaista, ja tila oli todella vaikuttava kiviseinineen ja kuparikattoineen. Tulevaisuudessa kirkon vierailijoilta aletaan periä pääsymaksua.
Hyppäsin takaisin kyytiin, ja teki hyvää päästä välillä myös kauemmas keskustasta. Linnanmäen takaa kaartava reitti jatkoi Kallion kautta Hakaniemeen, jossa myös hyppäsin kyydistä lounastauolle ravintolalaiva Wäiskiin.
Olen käyttänyt lähinnä raitiovaunua numero 4, joten oli valaisevaa tutkia esitteen linjakartasta, minne muut linjat kulkevat. Skattallehan on ennen myös kulkenut linja 4T suoraan terminaaliin, mutta 20.6. alkaen sen korvaa linja 5, joka kulkee keskustan päässä hieman eri reittiä kuin edeltäjänsä. HSL:n Reittiopas on loistava, jos ei oikein tiedä, minne on menossa. Opas laskee, mikä on nopein reitti, ja millä kulkuneuvoilla sinne pitää mennä. Se myös onneksi listaa esimerkiksi väliin jäävät pysäkit, joten matkustaessa tietää, missä mennään, ja paljonko matkaa on jäljellä. Kauempaa keskustaan halutessa reittiopasta ei välttämättä tarvitse, sillä jos tietää, kumpaan suuntaan on menossa, lähes kaikki kulkuneuvot pysähtyvät Rautatieasemalla, Aleksanterinkadulla tai Mannerheimintiellä.
Ratikalla kulkeminen ylipäänsä on suoriutunut suosikikseni täällä asuessani, vaikka kaikkia vekottimia olenkin käyttänyt. Myös metrot ovat todella järkevä joukkoliikennemuoto, mutta en ole juurikaan metroreittiä tarvinnut, kun olen pyörinyt lähinnä keskustassa. Busseihin verrattuna edellämainituista molemmat ovat nopeampia ja paremmin ilmastoituja, ja kyytiin noustessa ei tarvitse joka kerta leimata korttia. Matkalippua ei tarvitse kaivaa lompakosta kuin bussiin noustessa, ja jos tarkastaja tai lähijunan konduktööri sattuu hyppäämään kyytiin. Sama vuorokausilippu toimii kaikissa välineissä, myös niissä kaupunkipyörissä, jos rekisteröityy käyttäjäksi. Myös pelkän edullisemman ratikkalipun voi ostaa. Jos on vain vähän kulkemista, pysäkeillä on ohje, kuinka tunnin voimassa olevan kertalipun saa tilattua myös kännykkään. Sitäkin testasin kerran unohdettuani matkalipun hostellille, ja lippu saapui nopeasti sporaa odotellessa. Lankoni myös innostui, kun pysäkiltä sai ostettua lipun laittamalla puhelimen NFC:n päälle ja leimaamalla kännykkä pysäkin lukijaan. HSL:llä on myös sovellus Mobiililippu, josta ostaessa saa ensin valita lipputyypin, ja sitten maksaa se seuraavassa puhelinlaskussaan, kuten tekstiviestilipunkin.
mennessä Eurohostelin Kesähesalainen | 2016/06/27 | Kesähesalainen
Alkuun varoitus, kaikki kuvat on otettu kännykällä ja ennen kaikkea nälkäisenä, joten suureen sommitteluun ei ole ollut aikaa. Olen kaikissa matkakohteissa aina ruokaturisti ja ”huono” sellainen. En välttämättä arvosta paikallisuutta tai erikoisuutta ruoassani, vaan luotan aika usein lempiruokaani BURGEREIHIN. Sain erinäisiltä tahoilta raflasuosituksia, ja osa niistä jäi vielä testaamattakin. Kävin osassa näistä paikoista useampaankin kertaan, ja olen listannut lemppariburgerini parhausjärjestykseen.
Vankkumattomalla ykkössijalla on Herttoniemen oma Treffi. Paikalle täytyy oikein lähteä, mutta metromatka paikalle on täydellisesti sen kaiken arvoista. Satuin paikalle lounasaikaan burgeriperjantaina, jolloin sai koota oman burgerinsa. Taivas! Leipä ei ollut tukun tusinasämpylä, pihvi oli aivan omaa luokkaansa (ahneena kasasin omaani senkin tuplana), salaattikaan ei ollut tylsää lehteä ja ranskalaisia sai vetää vaikka litran majoneesin kanssa. Hiilariövereiden jälkeen paluumatka todellisuuteen kävi hyvin metromatkan aikana. 10€/lounasbursa
Toiseksi suosikikseni nousi Kuja, joka sijaitsee Hakaniemessä. Ainakin parikymmentä senttiä korkeaa jättimäistä vegeburgeria täytti munakoiso ja vuohenjuusto, sämpylät itsessään olivat maukkaita ja lisukkeensa sai valita muutamasta vaihtoehdosta. Tilaamiani bataattilohkoja oli varmaan puoli kiloa, enkä edes liioittele (kuvassa muutama jo laitettu parempiin suihin). Tämä oli annoksista itse asiassa ainoa, jota en päihittänyt edes kovassa nälässä. 14,50€/vege
Toinen suosikkini on Kallion Sävel, jossa heilläkin välillä kuuluu burgerit lounaaseen. Kävin kuitenkin illemmalla, ja massiivisessa vegeburgerissa oli kaksi (KAKSI) vuohenjuustokiekkoa. Vegaanisiakin vaihtoehtoja oli jopa neljä, josta ehdottomasti peukkua, vaikken itse vegaani olekaan. Ilman lihaakin burgeri täytti kyllä hyvin, ranut olivat rapeita (unohdin tilata bataattiset) ja aioli oli TODELLA valkosipulista, oletan että puolet massasta oli puhdasta valkosipulia. 16,20€/vegeburgeri
Pikaruokalameininkiä tarjosivat sekä Naughty Brgr sekä Friends & Brgrs. Naughtyssä ravintolan isä Akseli Herlevi otti meidät vastaan jo ovella suositellen kuukauden erikoista, afrikkalaistyylistä burgeria. Olihan sitä testattava! Lisukkeita löytyy yllin kyllin, mutta ne eivät kuulu burgerin hintaan, eikä paikassa ole erikseen sellaista käsitettä kuin ”ateria”. Burgeri oli valitettavan pikkuruinen tällaiselle hevosennälkäiselle, ja bataattiranskalaisiakin oli vain pienoinen keko. Maku oli kuitenkin kohdillaan, eikä annoksesta tullut hiilarikoomaa. 15,20€/kuukauden burgeri + bataattiranut + dippi
Samantyyppistä ateriaa tarjoili Mikonkadun Friends & Brgrs. Näistä paikoista paikka oli lähimpänä perusmäkkejä, mutta maku oli parempi ja hinta hienoisesti korkeampi. Annokseen saa onneksi tilattua lisätäytteitä, koska burgeri pelkästään on nafti suureen nälkään. Ranskalaiset olivat mielestäni mäkkitasoa, mutta burgeri ”aidomman” makuinen. Vuohenjuustoburgerissani oli harmillisesti noin ruokalusikallinen vuohenjuustoa, joka tuntui todella pieneltä määrältä kiekkojen jälkeen. 14€/burgeriateria + punasipuli + pekoni
Ylimmässä kuvassa komeilee The Messin kanaburgeri, jota en osaa samalla tavalla arvottaa. Ruoka ei jostain syystä tuntunut burgerilta, vaikka sitä se selvästi olikin. Burgerissa oli todella paljon kanaa, väittäisin, että enemmän kuin yksi rintafile. Paholaisenhillo välissä oli maukas, ja sämpylätkin leipomotasoa. Lisäkkeeksi sai tilata juuressipsit tai salaatin, jossa tein vikatikin, sillä salaatissa oli inhokkejani kurkkua sekä retiisiä. Tyylillisesti paikka oli jollakin tavalla mukavin, nuorekkaassa paikassa oli melko äänekkäät sisäpihaterassijuhlat meneillään ja industrial-tyylisessä kahvilaravintolassa olisi viihtynyt vielä pidempäänkin.
MITÄ JÄI TESTAAMATTA:
Albertin Pöllö, yrittäessäni tilata baarimikko ilmoitti, että keittiö on remontissa.
MorriSon’s, toisen tamperelaisen hampurilaisfanaatikon lempipaikka.
ABC Mechelininkatu, okei pohjat, mutta tätä ehdotusta kuulin useammastakin suusta!
mennessä Eurohostelin Kesähesalainen | 2016/06/26 | Kesähesalainen
En edes tiedä, onko Helsingin eteläisellä ranta-alueella jotakin yhteistä nimitystä, mutta kävin alueen viidellä terassilla testaamassa hanatuotteita ja paikkojen fiilikset. Aloitin reissuni Kaivopuiston Café Ursulasta, jossa selkeästi keski-ikä oli lähempänä viittäkymmentä kuin kahtakymmentä. Status oli myös selvästi kierroksen kahvilamaisin, sisältä sai erilaisia leivonnaisia ja luomukahvia. Ursulasta saa sunnuntaisin kuulemma myös brunssia. Vuoden 1952 perustetun kahvilan erikoisuus on se, että tuotot käytetään hyväntekeväisyyteen.
Seuraavana vuorossa oli läheinen vuonna 2011 perustettu Mattolaituri. Kirjaimellisesti mattolaiturin vieressä sijaitseva terassi oli jo eläväisempi, ja ilmeisesti noin kolme-nelikymppisten mieleen. Musiikki soi taustalla, ja terassilla oli sekä pöytiä että aurinkotuoleja osoittaen suoraan merelle päin. Hanasiideri oli jotakin kahdeksan euron luokkaa, eli naurettavan kallista, mutta normaalia täällä.
Matkan varrelle osui seuraavaksi ravintola Skiffer! Liuskaluodon Skifferille täytyy matkata joko omalla veneellä tai lautalla, edestakainen muutaman minuutin kyyditys maksoi 6€. Kivenheiton päästä rannasta ravintolan terassilla saa herkullisia liuskoja (pizzoja). Makuyhdistelmät eivät ole aivan perinteisiä, Tomppa-liuskassa on banaania ja pekonia, Soignonissa mansikoita ja vuohenjuustoa. Henkilökunta osaa myös ehdottaa liuskaan sopivaa juomaa, ja jälkiruoaksi löytyy myös jäätelöä. Paikka sulkeutuu arkisin jo yhdeksältä, eli nälkänsä kannattaa tunnistaa ajoissa.
Sitten se paljon puhuttu Löyly. Tänä kesänä avattu terassi oli valtava, sillä myös saunarakennuksen päällä oli terassitilaa. Ulkorakennuksesta sai burgereita, ja miehet hankkeen takaa, Jasper Pääkkönen ja Antero Vartia, olivat niitä myös ulkosella nauttimassa. Sisällä musiikki soi yllättävän kovalla, mutta ulkona se oli sopivaa taustahuminaa. Loppuillasta rantaterassilta loppui suora auringonvalo, ja ihmiset tunkivat ylätasanteelle. Listan pikkolopullollista roseta ei ollutkaan varastossa, mutta baarimikko osasi suositella vastaavaa. Hinnat täälläkin olivat korkeat, mutta rantatuolipaikasta itsestäänkin voisi jo maksaa. Naurettavan kalliissa (19€) saunassa en vielä käynyt, koska viimeinen kohde eli Hernesaaren ranta oli vielä testaamatta.
Hernesaaressa arki-ilta ei vaikuttanut olevan vilkkain, tosin pääsin paikalle vasta melko myöhään. Selvästi nuorekkain kierrokseni paikoista, Sedu Koskisen Hernari, oli kokonaisuus pienempiä paikkoja: konteista tehtyjä katuruokarafloja ja baareja sekä Huvila-rakennus, teltta ja sauna. Paikalla järjestetään kesän aikana pitkä liuta erilaisia juhlia, livekeikkoja ja yksityistilaisuuksia. Esimerkiksi Blockfestin pikkuveli Blockparty järjestetään Hernarissa 14.7., ja elokuussa esiintyy Eppu Normaali. Hernesaaresta kulkee jopa ilmainen bussi Ateneumilta ja takaisin keskiviikosta sunnuntaihin. Ilmeisesti paikalta pääsee myös suppaamaan, mutta ainakaan keskiyöllä ei (onneksi) moista mahdollisuutta enää ollut.
mennessä Eurohostelin Kesähesalainen | 2016/06/25 | Kesähesalainen, Luonto
Siskon perhe tuli pikavisiitille Helsinkiin, ja ykköskohde lapsille oli Korkeasaari. Lauttamatka saarelle itsessäänkin oli jo elämys. Korkeasaaressa kaikkien eläinten tutkailuun ja muutamaan eväsretkeen saa käytettyä koko päivänkin, joten tunnin parin luppoajalla ei saarelle kannata vielä lähteä. Saarelle kannattaa myös lähteä säävarauksella, sateella muutaman tunnin kiertely ei taatusti ole kovin mukavaa. Aikuisten mieleen olivat suuret kissaeläimet ja infotaulut, perheen pienimpien lemppareita olivat puput ja eläintalojen asukit. Lapsille, opiskelijoille ja eläkeiläisille elämys on varsin edullinen, itselleni normaalia lippua edullisempi ennakkolippu ja lauttamatkat maksoivat yhteensä 11€. Korkeasaaresta löytyy myös muutama ravintola, jos omien eväiden pakkaus ei aamulla kiinnosta. Näin kesäkuussa väkeä oli jo jonkun verran, mutta ruuhkaisin kuukausi on heinäkuu.
Valitsin ajankohdan reissulle niin, että näen Art meets sand -tapahtuman valmisteluja. Taiteilija Eeva Karhu oli työn touhussa hiekkaveistoksellaan, jonka pitäisi valmistua vielä tällä viikolla. Ekologisissa veistoksissa käytetään biohajoavaa puuliimaa, jolloin jälki on kestävää, ja veistokset säilyvät pitkään, ainakin pari kuukautta. Kesän lopussa sateista selvinneetkin veistokset puretaan, ja samaa hiekkaa käytetään taas seuraavana vuonna. Tänä vuonna teemana on suomalainen suomaisema, ja teemaan hyvin sopien hiekkaveistoksiin pääsee myöhemmin tutustumaan lähemmin sitä halkovilla pitkospuilla.
Kaiken kaikkeaan Korkeasaari on kyllä hieno, onhan se toki lapsiperheille selvästi suunniteltu. Toisaalta välillä harmitti, jos eläintä ei nähnyt aitojen takaa piilopaikassaan, toisaalta olo oli huojentunut, että eläimet eivät ole vain näytillä, vaan niillä on eläintarhassakin elämä. Muutamaan aitaukseen pääsi yllättäen myös sisään, esimerkiksi kenguruaitaukseen. Kauheinta oli, että riikinkukot olivat vapaalla jalalla! Pienellä lintufobialla kokemus oli hiukan askarruttava, ja pyrin välttelemään noita uskomattoman kauniita lintuja ulkonäöstään huolimatta. Myös trooppinen eläintalo oli jollakin tavalla lumoava, sillä katselijat ovat samassa tilassa kuin jotkut linnut, liskot ja perhoset. Käärmeet onneksi pysyivät lasien takana. 😀
