Viikonloppuna väsähdin täysin kaupungin vilskeeseen, ja senkään vuoksi en jaksanut esimerkiksi Helsinki-päivän tohinoissa pyöriä muutamaa tuntia kauempaa. Voisin sanoa olevani maalta kotoisin, ja luonnonläheisyyttä olen pitänyt tähän astisessa elämässäni itsestäänselvyytenä. Vaikka olenkin asunut Tampereen keskustassa jo pari vuotta, lenkille lähtiessä pääsee viiden minuutin sisällä jo metsään. Täällä todellista, aitoa metsää ei ole lähimainkaan, enkä vertaisi puistoalueita siihen ollenkaan. Päätin säästää mielenterveyttäni ja ottaa tämän viikon teemaksi vihreät arvot, ja tutkia Helsinkiä luonnon näkökulmasta.

Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha sijaitsee kirjaimellisesti keskellä kaupunkia rautatieaseman ja Unioninkadun välissä, joten liikenteen melu kyllä kuului alueelle. Kuitenkin tunnelma oli seisahtunut, ja minun lisäkseni vain muutamasta puistosta olleesta osa istui kirjan kanssa puiden alla, osa nautti päiväkahviaan kukkien keskellä. Erilaisia lajeja puistossa oli älyttömän paljon, mutta itseäni kiehtoi juuri puutarhan rauhallisuus.

Myös sisälle puutarhaan pääsee, mutta maanantaisin paikka on suljettu, joten tyydyin ihastelemaan ulkopuutarhaa. Puutarhan alueella on myös kahvila, jonka pihalla kasvaa myös monia erilaisia kukkalajeja.

Puutarhassa huomasin myös, että en ole pariin viikkoon nähnyt muita eläimiä kuin koiria ja lintuja. Lokit ovat tuttu näky aivan joka puolella kaupunkia, lisäksi välillä saattaa nähdä variksia ja kanadanhanhia. Mutta laulavia pikkulintuja täällä on todella vähän. Puutarhassa ne kuitenkin elämöivät kunnolla, kuvatessani saatoinkin mennä lähelle pesää, ja hetken mekkaloinnin ja parin uhkauslennon jälkeen koin parhaakseni jatkaa matkaani.

Kukkia puutarhassa oli jonkun verran, mutta tällä hetkellä se kokee mittavaa remonttia, ja laajempi puoli on yleisölle auki vasta ensi vuoden kesäkuussa. Lempikukkani pioni oli vielä nupulla, mutta viikon sisään ne taatusti kukkivat jo näyttävästi.

Jos oikeasti haluaa rauhoittua hiljaisuudessa vihreyden keskellä, suosittelen retkeä Haagan rodopuistoon. Puistoon pääsee kätevästi esimerkiksi lähijunalla jäämällä pois Huopalahdessa. Valtava puisto on täynnä suuria, puumaisia alppiruusuja, ja kaikkea kevyesti varjostaa männyt. Puisto on alunperin perustettu yliopiston kasvinjalostusta varten jo 1970-luvulla, ja parikymmentä vuotta myöhemmin aluetta laajennettin atsalea-alueella. Alueella on polkuja ja pitkospuita ja kaksi hauskaa katselulavaa pensaiden tasalla, josta näkee laajemmin alueelle. Alppiruusut kukkivat jo kesäkuun alussa, ja itsekin olin hieman mattimyöhäisenä paikalla, sillä useimmat pensaista olivat jo kukkineet. Paikka on ilman kukkiakin varmasti hieno: kaartelevia salaperäisiä polkuja, joista ei näe mihin ne johtavat, ja aina hiukan hämärä valo puiden alla.