Rantaterassirundi

Rantaterassirundi

En edes tiedä, onko Helsingin eteläisellä ranta-alueella jotakin yhteistä nimitystä, mutta kävin alueen viidellä terassilla testaamassa hanatuotteita ja paikkojen fiilikset. Aloitin reissuni Kaivopuiston Café Ursulasta, jossa selkeästi keski-ikä oli lähempänä viittäkymmentä kuin kahtakymmentä. Status oli myös selvästi kierroksen kahvilamaisin, sisältä sai erilaisia leivonnaisia ja luomukahvia. Ursulasta saa sunnuntaisin kuulemma myös brunssia. Vuoden 1952 perustetun kahvilan erikoisuus on se, että tuotot käytetään hyväntekeväisyyteen.


Seuraavana vuorossa oli läheinen vuonna 2011 perustettu Mattolaituri. Kirjaimellisesti mattolaiturin vieressä sijaitseva terassi oli jo eläväisempi, ja ilmeisesti noin kolme-nelikymppisten mieleen. Musiikki soi taustalla, ja terassilla oli sekä pöytiä että aurinkotuoleja osoittaen suoraan merelle päin. Hanasiideri oli jotakin kahdeksan euron luokkaa, eli naurettavan kallista, mutta normaalia täällä.

Matkan varrelle osui seuraavaksi ravintola Skiffer! Liuskaluodon Skifferille täytyy matkata joko omalla veneellä tai lautalla, edestakainen muutaman minuutin kyyditys maksoi 6€. Kivenheiton päästä rannasta ravintolan terassilla saa herkullisia liuskoja (pizzoja). Makuyhdistelmät eivät ole aivan perinteisiä, Tomppa-liuskassa on banaania ja pekonia, Soignonissa mansikoita ja vuohenjuustoa. Henkilökunta osaa myös ehdottaa liuskaan sopivaa juomaa, ja jälkiruoaksi löytyy myös jäätelöä. Paikka sulkeutuu arkisin jo yhdeksältä, eli nälkänsä kannattaa tunnistaa ajoissa.

Sitten se paljon puhuttu Löyly. Tänä kesänä avattu terassi oli valtava, sillä myös saunarakennuksen päällä oli terassitilaa. Ulkorakennuksesta sai burgereita, ja miehet hankkeen takaa, Jasper Pääkkönen ja Antero Vartia, olivat niitä myös ulkosella nauttimassa. Sisällä musiikki soi yllättävän kovalla, mutta ulkona se oli sopivaa taustahuminaa. Loppuillasta rantaterassilta loppui suora auringonvalo, ja ihmiset tunkivat ylätasanteelle. Listan pikkolopullollista roseta ei ollutkaan varastossa, mutta baarimikko osasi suositella vastaavaa. Hinnat täälläkin olivat korkeat, mutta rantatuolipaikasta itsestäänkin voisi jo maksaa. Naurettavan kalliissa (19€) saunassa en vielä käynyt, koska viimeinen kohde eli Hernesaaren ranta oli vielä testaamatta.

Hernesaaressa arki-ilta ei vaikuttanut olevan vilkkain, tosin pääsin paikalle vasta melko myöhään. Selvästi nuorekkain kierrokseni paikoista, Sedu Koskisen Hernari, oli kokonaisuus pienempiä paikkoja: konteista tehtyjä katuruokarafloja ja baareja sekä Huvila-rakennus, teltta ja sauna. Paikalla järjestetään kesän aikana pitkä liuta erilaisia juhlia, livekeikkoja ja yksityistilaisuuksia. Esimerkiksi Blockfestin pikkuveli Blockparty järjestetään Hernarissa 14.7., ja elokuussa esiintyy Eppu Normaali. Hernesaaresta kulkee jopa ilmainen bussi Ateneumilta ja takaisin keskiviikosta sunnuntaihin. Ilmeisesti paikalta pääsee myös suppaamaan, mutta ainakaan keskiyöllä ei (onneksi) moista mahdollisuutta enää ollut.

TSYGÄ

TSYGÄ

Petin Pelagoani yhtenä päivänä, kun testasin HSL:n suosittuja kaupunkipyöriä. Tänä keväänä näitä keltaisia fillareita otettiin Helsingissä käyttöön 500, ensi vuonna määrän pitäisi triplaantua. Pyöräasemia on lyhyillä etäisyyksillä kymmeniä, ja pohjoisin niistä on Kalliossa Helsinginkadun ja Hämeentien risteyksessä.

Pyöriä varten normaalin HSL:n kortin lisäksi täytyy rekisteröityä pyöräkäyttäjäksi, ja paikallisille ehdottomasti fiksuinta on ostaa kerralla käyttäjyys lokakuun loppuun 25€:lla. Turisteille sopiva viikon käyttö maksaa 10€, päivä 5€. Lisämaksuton käyttöaika on puoli tuntia, jonka jälkeen alkaa kertyä lisähintaa. Yhdeksi päiväksi pyörä on tyyris, mutta kesäkausi pyörällä on julkisilla liikkumista paljon halvempaa.

Käteviähän nämä ovat juuri siksi, että fillarin voi jättää asemalle, ja sen jälkeen sen lukitsemisesta, huollosta tai säilytyksestä ei tarvitse huolehtia ollenkaan. Puhumattakaan pyörien ostohinnoista. Sateen sattuessa pyörän voi jättää pyöräasemalle, ja paluumatkan tehdä vaikka sporalla murehtimatta pyörän kohtalosta. Ainoa selvä ongelma mielestäni on turvallisuus. Ulkomaiset turistit eivät välttämättä osaa liikennesääntöjä, sunnuntaipyöräilijät pyöräilevät kävelijöille tarkotetuilla jalkakäytävillä, ja kellään ei näy päässä kypärää. Itselleni kävi myös niin, että olin suunnitellut jättäväni pyörän Rautatientorin asemalle, mutta kaikki paikat olivat käytössä, joten jouduin etsimään seuraavaksi lähimmän pysäkin. Tyhjiä asemia en ole nähnyt parissa viikossa ollenkaan, joten pulaa pyöristä ei pitäisi tulla.

Ja sitten asiaan! Pyörälenkit tein kaikki ”omalla” pyörälläni, sillä en tiennyt, kauanko minulla matkoihin lopulta kuluisi. Helpoin näistä kolmesta pyörälenkistä on Mustikkamaan reitti. Aluksi voi ottaa tuntumaa pyörään kiertämällä Katajanokan, sitten jatkaa Pohjoisrannan pyörätietä Hakaniemeen päin, Sörnäisten rantatieltä kääntyä Hanasaareen ja Parrulaiturin kautta Mustikkamaalle. Itse kiersin koko pikkuisen saaren ja jatkoin Kulosaareen päin, ja palasin takaisin Itäväylältä tuloreitille. Reitti ei ole kovin pitkä, ja matka on jouhevaa, kun joka puolella on pyörätiet. Ainoastaan Hanasaaressa teollisuusalue ja työmaa on hämmentävä, mutta kännykän GPS auttaa löytämään uuden sillan Mustikkamaalle.

Toinen hyvä reitti on lähteä Kauppatorilta etelään, ja jatkaa joko rantaa tai Tähtitorninmäen kautta Kaivopuistoon. Pyöräilin tähtitorninmäelle, eikä suoraan sanottuna naurattanut yhtään. Hapottavaa reisitreeniä rakastaville suosittelen ehdottomasti! Rantaa pitkin pääsee hiekkateitä tai autotietä. Eiranrannasta kannattaa jatkaa Lapinlahtea kohti, Munkkisaaressa ei juuri ollut nähtävää ja pyöräilymahdollisuudet heikot. Hernesaaren rantaan voi toki jäädä terassille tai Löyly-saunaan. Lapinlahdessa on Hietaniemen hautausmaa, jonka ohi toki kannattaa kulkea fiksusti. Takaisin Katajanokalle pääsee Mannerheimintietä ja Esplanadia pitkin.

Kolmas reiteistäni lienee lyhin, mutta aikaa kuluu kaupungissa sähläilyyn, kuten liikennevaloihin ja törmäyksiä välttämiseen. Esplanadia pitkin pääsee kätevästi Bulevardille, jonka molemmilla puolilla on omat pyöräväylänsä menosuuntiinsa. Bulevardin päädystä pääsee Baanalle, joka on omia suosikkejani. Baana on pitkän matkaan vallan esteetön ilman suojateitä tai liikennevaloja, vasta Kansalaistorin kohdalla väkeä alkaa lapata joka puolelta, ja tarkkaavaisuudesta on hyötyä. Töölönlahden pystyy kiertämään muutamassa minuutissa pyörällä rantaa pitkin, paluun voi tehdä Kaisaniemen tai Hakaniemen kautta. Kaisaniemi reittinä on aina epävarma, sillä välillä reitti on suljettu keikkojen vuoksi.

Pyöräily Helsingissä on ”ihan ok”, mutta jos haluan pyörähtää keskustassa, niin menen mieluummin raitiovaunulla. Kauemmas pyörällä pääsee varsin hyvin ja nopeasti, ja rantoja pitkin pyöräily on varsin riskitöntä. Keskustassa muualla kuin pyöräväylillä pyöräillessä tuntuu edelleen aika epävarmalta, joten siellä olen yleensä enemmänkin vain taluttanut pyörää. Muutenkin olen ihastunut täällä toimivaan joukkoliikenteeseen, sillä jotakin kyllä tulee muutaman minuutin sisään, kun vain marssii pysäkille. Ihan ytimeen pääsee lähes kaikilla kulkuneuvoilla, joten mistä tahansa voi reittiopastakin lunttaamatta hypätä kyytiin, ja vaihtaa tuttuun 4-raitiovaunuun Lasipalatsin tai jossakin Aleksanterinkadun neljästä pysäkistä.

Saarikierros

Saarikierros

Vallisaari – Suomenlinna – Lonna

Vallisaari (ja Kuninkaansaari) ovat tähän kevääseen asti ollut sotilaallisessa käytössä ja yleisöltä piilossa, mutta toukokuusta lähtien saareen on päässyt lautalla. Paljon hypetetty saari oli todellakin kaiken puheen arvoista, löysinpä loppujen lopuksi itseni sieltä metsästä. Lauttamatka Kauppatorilta kestää parikymmentä minuuttia, mutta kuluu kyllä nopeasti maisemia katsellessa. Lauttalippu maksaa aikuiselta 7€, ja sillä pääsi kaikkiin kolmeen kohteeseen. Lauttoja kulkee monipuolisesti kaikkiin kohteisiin ja niiden välillä niin, että kukin voi käydä haluamissaan kohteissa. Suoritusjärjestys oli tämä, jos halusi käydä kaikilla saarilla.

Lautalla ihmiset puhuivat koskemattomasta luonnosta ja upeasta ympäristöstä, ja sitähän se loppujen lopuksi oli. Itse olin hiukan huvittunut saarelle päästyäni, sillä soratiet olivat kuin lapsuuteni maisemista, enkä pitänyt niitä sokaisevan ihmeellisinä, kauniina kylläkin. Käytävältä poikkeavat mutkittelevan polut polvenkorkuisine kasvustoineen muistuttivat takatietä, vehreää reittiä isovanhemmiltani pappani siskolle metsän kautta. Rakennetun reitin varrella oli hyviä infotauluja ja muutama huussi, joka mielestäni oli riemastuttavan luonnollinen ratkaisu paikkaan. Eväsretkeläisille vangit ovat rakentaneet pöytäryhmiä muutamaan kohtaan. Osa saaresta on rajattu niin, että matkailija ei sinne pääse, mutta rakennettu reitti oli niin kattava, ettei juuri mitään tullut kaivattua. Vesipullo on tärkein matkavaruste, ja reitin varrella ainakin parissa paikassa oli myös vesipiste.

Metsähallistuksen työllistämien ja talkoolaisten suurin puristus on ollut massiivinen näköalatasenne Aleksanterinpatterin yläpuolelle, ja tasanteelta näki pitkälle moneenkin suuntaan. Sotahistoriasta kiinnostuneille saari tarjoaa paljonkin nähtävää, itse en ymmärtänyt sotilasrakennuksista juuri mitään, ja halusin keskittyä luonnon ihailuun. Saarella nappasin toisen yksinään matkustavan kanssani kulkemaan, ja jutellessa matka kului joutuisasti. Loppujen lopuksi en tiedä, paljonko kävelyä yhteensä kertyi, mutta Vallisaaren reitti on kolmisen kilometriä, ja Kuninkaansaaren puoleltakin metrejä kertyy. Aurinkoisella kelillä naureskelin toverini kuumille pitkille housuille, mutta paluumatkalla lautalla tuli todella vilu.

Paikalla oli todella paljon hyönteisiä verrattuna läheiseen mantereeseen, Vallisaaren niityllä on nähty yli tuhat perhoslajia, joista en nähnyt valitettavasti yhtäkään. Saarten välisellä sillalla törmäsimme myös lämpimällä kivellä päivää paistattelevaan kyyhyn! Lauttaan noustessani tarkistin myös, ettei jaloissani kiipeile punkkeja.

Reitin seuraava kohde oli monesta saaresta koostuva Suomenlinna, joka tuntui harmillisen kaupalliselta edellisen jälkeen. Lasten mieleen saarella vaikuttaisi olevan rauniot ja niiden käytävillä juokseminen ja huhuilu, ja aikuisellekin tekee hyvää käydä viilentymässä kivien sisällä poissa paahteesta. Suomenlinnasta löytyy kattavammin ruokavaihtoehtoja, jos mukaan ei ole sattunut eväitä, Vallisaaressa kahviloita oli toistaiseksi vain yksi. Asutetussa Suomenlinnassa on paikallistenkin takia enemmän elämää, ja saaresta löytyy myös pelkistetty kirkko, jossa pääsee käymään. Vallisaaren kävelystä olin niin väsynyt, etten jaksanut kovin kauaa Suomenlinnassa pyöriä.

Suomenlinnan jälkeen jäljellä oli enää piskuinen Lonna-saari. Lonna on vain 150 metriä pitkä, ja sen näkemiseen ei varttia kauempaa kulu. Saarella on trendikäs vohvelikahvila, ja paluumatkalla seuraani liittyi parikymmentä pukumiestä, joten saarella on todennäköisesti myös jokin kokouspaikka. Lonnaan on myös rakenteilla sauna, uimapaikan mahdollisuudesta en saanut selkoa.

Lauttamatkalla tajusin, kuinka paljon olenkaan kaivannut merta! Porissa varttuessani en edes asunut lähellä rantaa, mutta meri on kuitenkin ollut aina läsnä. Pari vuotta Tampereella on turruttanut minut järvimaisemaan. Tänään nautin täysin rinnoin kosteasta merituulesta ja meren raikkaasta tuoksusta, jopa lokkien huudosta.