Eläimiä ja hiekkaa

Eläimiä ja hiekkaa

Siskon perhe tuli pikavisiitille Helsinkiin, ja ykköskohde lapsille oli Korkeasaari. Lauttamatka saarelle itsessäänkin oli jo elämys. Korkeasaaressa kaikkien eläinten tutkailuun ja muutamaan eväsretkeen saa käytettyä koko päivänkin, joten tunnin parin luppoajalla ei saarelle kannata vielä lähteä. Saarelle kannattaa myös lähteä säävarauksella, sateella muutaman tunnin kiertely ei taatusti ole kovin mukavaa. Aikuisten mieleen olivat suuret kissaeläimet ja infotaulut, perheen pienimpien lemppareita olivat puput ja eläintalojen asukit. Lapsille, opiskelijoille ja eläkeiläisille elämys on varsin edullinen, itselleni normaalia lippua edullisempi ennakkolippu ja lauttamatkat maksoivat yhteensä 11€. Korkeasaaresta löytyy myös muutama ravintola, jos omien eväiden pakkaus ei aamulla kiinnosta. Näin kesäkuussa väkeä oli jo jonkun verran, mutta ruuhkaisin kuukausi on heinäkuu.

Valitsin ajankohdan reissulle niin, että näen Art meets sand -tapahtuman valmisteluja. Taiteilija Eeva Karhu oli työn touhussa hiekkaveistoksellaan, jonka pitäisi valmistua vielä tällä viikolla. Ekologisissa veistoksissa käytetään biohajoavaa puuliimaa, jolloin jälki on kestävää, ja veistokset säilyvät pitkään, ainakin pari kuukautta. Kesän lopussa sateista selvinneetkin veistokset puretaan, ja samaa hiekkaa käytetään taas seuraavana vuonna. Tänä vuonna teemana on suomalainen suomaisema, ja teemaan hyvin sopien hiekkaveistoksiin pääsee myöhemmin tutustumaan lähemmin sitä halkovilla pitkospuilla.

Kaiken kaikkeaan Korkeasaari on kyllä hieno, onhan se toki lapsiperheille selvästi suunniteltu. Toisaalta välillä harmitti, jos eläintä ei nähnyt aitojen takaa piilopaikassaan, toisaalta olo oli huojentunut, että eläimet eivät ole vain näytillä, vaan niillä on eläintarhassakin elämä. Muutamaan aitaukseen pääsi yllättäen myös sisään, esimerkiksi kenguruaitaukseen. Kauheinta oli, että riikinkukot olivat vapaalla jalalla! Pienellä lintufobialla kokemus oli hiukan askarruttava, ja pyrin välttelemään noita uskomattoman kauniita lintuja ulkonäöstään huolimatta. Myös trooppinen eläintalo oli jollakin tavalla lumoava, sillä katselijat ovat samassa tilassa kuin jotkut linnut, liskot ja perhoset. Käärmeet onneksi pysyivät lasien takana. 😀

Saarikierros

Saarikierros

Vallisaari – Suomenlinna – Lonna

Vallisaari (ja Kuninkaansaari) ovat tähän kevääseen asti ollut sotilaallisessa käytössä ja yleisöltä piilossa, mutta toukokuusta lähtien saareen on päässyt lautalla. Paljon hypetetty saari oli todellakin kaiken puheen arvoista, löysinpä loppujen lopuksi itseni sieltä metsästä. Lauttamatka Kauppatorilta kestää parikymmentä minuuttia, mutta kuluu kyllä nopeasti maisemia katsellessa. Lauttalippu maksaa aikuiselta 7€, ja sillä pääsi kaikkiin kolmeen kohteeseen. Lauttoja kulkee monipuolisesti kaikkiin kohteisiin ja niiden välillä niin, että kukin voi käydä haluamissaan kohteissa. Suoritusjärjestys oli tämä, jos halusi käydä kaikilla saarilla.

Lautalla ihmiset puhuivat koskemattomasta luonnosta ja upeasta ympäristöstä, ja sitähän se loppujen lopuksi oli. Itse olin hiukan huvittunut saarelle päästyäni, sillä soratiet olivat kuin lapsuuteni maisemista, enkä pitänyt niitä sokaisevan ihmeellisinä, kauniina kylläkin. Käytävältä poikkeavat mutkittelevan polut polvenkorkuisine kasvustoineen muistuttivat takatietä, vehreää reittiä isovanhemmiltani pappani siskolle metsän kautta. Rakennetun reitin varrella oli hyviä infotauluja ja muutama huussi, joka mielestäni oli riemastuttavan luonnollinen ratkaisu paikkaan. Eväsretkeläisille vangit ovat rakentaneet pöytäryhmiä muutamaan kohtaan. Osa saaresta on rajattu niin, että matkailija ei sinne pääse, mutta rakennettu reitti oli niin kattava, ettei juuri mitään tullut kaivattua. Vesipullo on tärkein matkavaruste, ja reitin varrella ainakin parissa paikassa oli myös vesipiste.

Metsähallistuksen työllistämien ja talkoolaisten suurin puristus on ollut massiivinen näköalatasenne Aleksanterinpatterin yläpuolelle, ja tasanteelta näki pitkälle moneenkin suuntaan. Sotahistoriasta kiinnostuneille saari tarjoaa paljonkin nähtävää, itse en ymmärtänyt sotilasrakennuksista juuri mitään, ja halusin keskittyä luonnon ihailuun. Saarella nappasin toisen yksinään matkustavan kanssani kulkemaan, ja jutellessa matka kului joutuisasti. Loppujen lopuksi en tiedä, paljonko kävelyä yhteensä kertyi, mutta Vallisaaren reitti on kolmisen kilometriä, ja Kuninkaansaaren puoleltakin metrejä kertyy. Aurinkoisella kelillä naureskelin toverini kuumille pitkille housuille, mutta paluumatkalla lautalla tuli todella vilu.

Paikalla oli todella paljon hyönteisiä verrattuna läheiseen mantereeseen, Vallisaaren niityllä on nähty yli tuhat perhoslajia, joista en nähnyt valitettavasti yhtäkään. Saarten välisellä sillalla törmäsimme myös lämpimällä kivellä päivää paistattelevaan kyyhyn! Lauttaan noustessani tarkistin myös, ettei jaloissani kiipeile punkkeja.

Reitin seuraava kohde oli monesta saaresta koostuva Suomenlinna, joka tuntui harmillisen kaupalliselta edellisen jälkeen. Lasten mieleen saarella vaikuttaisi olevan rauniot ja niiden käytävillä juokseminen ja huhuilu, ja aikuisellekin tekee hyvää käydä viilentymässä kivien sisällä poissa paahteesta. Suomenlinnasta löytyy kattavammin ruokavaihtoehtoja, jos mukaan ei ole sattunut eväitä, Vallisaaressa kahviloita oli toistaiseksi vain yksi. Asutetussa Suomenlinnassa on paikallistenkin takia enemmän elämää, ja saaresta löytyy myös pelkistetty kirkko, jossa pääsee käymään. Vallisaaren kävelystä olin niin väsynyt, etten jaksanut kovin kauaa Suomenlinnassa pyöriä.

Suomenlinnan jälkeen jäljellä oli enää piskuinen Lonna-saari. Lonna on vain 150 metriä pitkä, ja sen näkemiseen ei varttia kauempaa kulu. Saarella on trendikäs vohvelikahvila, ja paluumatkalla seuraani liittyi parikymmentä pukumiestä, joten saarella on todennäköisesti myös jokin kokouspaikka. Lonnaan on myös rakenteilla sauna, uimapaikan mahdollisuudesta en saanut selkoa.

Lauttamatkalla tajusin, kuinka paljon olenkaan kaivannut merta! Porissa varttuessani en edes asunut lähellä rantaa, mutta meri on kuitenkin ollut aina läsnä. Pari vuotta Tampereella on turruttanut minut järvimaisemaan. Tänään nautin täysin rinnoin kosteasta merituulesta ja meren raikkaasta tuoksusta, jopa lokkien huudosta.

Vihreä viikko

Vihreä viikko

Viikonloppuna väsähdin täysin kaupungin vilskeeseen, ja senkään vuoksi en jaksanut esimerkiksi Helsinki-päivän tohinoissa pyöriä muutamaa tuntia kauempaa. Voisin sanoa olevani maalta kotoisin, ja luonnonläheisyyttä olen pitänyt tähän astisessa elämässäni itsestäänselvyytenä. Vaikka olenkin asunut Tampereen keskustassa jo pari vuotta, lenkille lähtiessä pääsee viiden minuutin sisällä jo metsään. Täällä todellista, aitoa metsää ei ole lähimainkaan, enkä vertaisi puistoalueita siihen ollenkaan. Päätin säästää mielenterveyttäni ja ottaa tämän viikon teemaksi vihreät arvot, ja tutkia Helsinkiä luonnon näkökulmasta.

Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha sijaitsee kirjaimellisesti keskellä kaupunkia rautatieaseman ja Unioninkadun välissä, joten liikenteen melu kyllä kuului alueelle. Kuitenkin tunnelma oli seisahtunut, ja minun lisäkseni vain muutamasta puistosta olleesta osa istui kirjan kanssa puiden alla, osa nautti päiväkahviaan kukkien keskellä. Erilaisia lajeja puistossa oli älyttömän paljon, mutta itseäni kiehtoi juuri puutarhan rauhallisuus.

Myös sisälle puutarhaan pääsee, mutta maanantaisin paikka on suljettu, joten tyydyin ihastelemaan ulkopuutarhaa. Puutarhan alueella on myös kahvila, jonka pihalla kasvaa myös monia erilaisia kukkalajeja.

Puutarhassa huomasin myös, että en ole pariin viikkoon nähnyt muita eläimiä kuin koiria ja lintuja. Lokit ovat tuttu näky aivan joka puolella kaupunkia, lisäksi välillä saattaa nähdä variksia ja kanadanhanhia. Mutta laulavia pikkulintuja täällä on todella vähän. Puutarhassa ne kuitenkin elämöivät kunnolla, kuvatessani saatoinkin mennä lähelle pesää, ja hetken mekkaloinnin ja parin uhkauslennon jälkeen koin parhaakseni jatkaa matkaani.

Kukkia puutarhassa oli jonkun verran, mutta tällä hetkellä se kokee mittavaa remonttia, ja laajempi puoli on yleisölle auki vasta ensi vuoden kesäkuussa. Lempikukkani pioni oli vielä nupulla, mutta viikon sisään ne taatusti kukkivat jo näyttävästi.

Jos oikeasti haluaa rauhoittua hiljaisuudessa vihreyden keskellä, suosittelen retkeä Haagan rodopuistoon. Puistoon pääsee kätevästi esimerkiksi lähijunalla jäämällä pois Huopalahdessa. Valtava puisto on täynnä suuria, puumaisia alppiruusuja, ja kaikkea kevyesti varjostaa männyt. Puisto on alunperin perustettu yliopiston kasvinjalostusta varten jo 1970-luvulla, ja parikymmentä vuotta myöhemmin aluetta laajennettin atsalea-alueella. Alueella on polkuja ja pitkospuita ja kaksi hauskaa katselulavaa pensaiden tasalla, josta näkee laajemmin alueelle. Alppiruusut kukkivat jo kesäkuun alussa, ja itsekin olin hieman mattimyöhäisenä paikalla, sillä useimmat pensaista olivat jo kukkineet. Paikka on ilman kukkiakin varmasti hieno: kaartelevia salaperäisiä polkuja, joista ei näe mihin ne johtavat, ja aina hiukan hämärä valo puiden alla.

Skatta

Skatta

Katajanokka eli ”Skatta” on Helsingin kantakaupungin itärannan pieni kaupunginosa, josta ainakin moni Viroon laivalla kulkenut matkailija on saattanut itsensä löytää. Viking Linen terminaalin lisäksi Skattalla sijaitsevat ulkoasiainministeriö, entinen vankila ja Helsingin siluettiin olennaisesti kuuluva Uspenskin katedraali.

Kirkko on kieltämättä komea näky mahtipontisine kullattuine sipulikupolineen. Kävin katedraalissa kaukaa viisaana jo viikonloppuna, sillä maanantaisin se on suljettu. Sunnuntaina paikalle aikovan on tärkeää muistaa, että kirkko on seurakunnan käytössä messua varten, joten kovalla tohinalla kirkkoon on turha yrittää rynnätä. Tällaiselle evankelis-luterilaiselle ortodoksikirkot tuntuvat aina erityisen juhlavilta, sillä olen tottunut perinteisempiin ja hillitympiin puu- tai kivikirkkoihin. Toisaalta kirkko tuntui liiankin kruusatulta — onko tällaiseen paikkaan helppo tulla omana itsenään? Katedraalille on Kauppatorilta vain kivenheitto, eikä se kauempaakaan jää kyllä huomaamatta.

Skattalta (kuten muualtakin Helsingistä) löytyy kymmenittäin vanhoja jugendtaloja. Etelän puoleisesta rannasta löytyy sen sijaan tiilisiä rakennuksia, kuten entinen tulli- ja pakkahuone. Nykyään se on käytössä yritysten toimitiloina, mutta alaovi on auki, joten uteliaimmat voivat käydä sisällä vilkuilemassa. Rakennuksen toisessa kerroksessa toimii esimerkiksi mainostoimisto Tweed Agency, jonka aulassa komeilee Valtteri Mertalon Lennart-näyttely.

Näyttelyssä esillä on muutama taulukin, mutta huomion vievät koulussa jaettavien hymypatsaiden kokoiset värikkäät pienet Lenin-patsaat. Mertalo aloitti projektin vuonna 2004, ja nyt näytillä oli hahmoja teletapista joulupukkiin aina Ronald McDonaldin ja jäätelöpallon kautta.

Eteläisessä rannassa on seissyt vuodesta 2014 alkaen myös Suomen korkein (40m) maailmanpyörä, Finnair Skywheel. Vajaan vartin mittainen reissu maksaa aikuiselta 12€ ja lapsilta 9€. Maailmanpyörästä aukeavat hyvät näkymät koko Helsingin keskustaan sekä Katajanokalle. Jos turistireissullaan haluaa mennä maailmanpyörään, suosittelen tekemään sen mahdollisimman alussa, jolloin saa jo hyvän yleiskuvan kaupungista. Viileänä päivänä kopissa voi tulla vilu, aurinkoisena päivävä kyydissä on ilmastoinnin takia mukavaa.

SONY DSC

Kuten kuvasta näkyy, maailmanpyörän etualalla on tällä hetkellä työmaahärdelli. Rantaan on rakenteilla merikylpylä Allas, jonka ensimmäisiä toimintoja pitäisi pystyä käyttämään jo tänä kesänä. Paikasta povataan taukokeidasta kaupungin keskellä. Tulossa on tällä hetkellä ainakin hiekkaranta ja terassikahvila, joiden aukeaminen on suunniteltu juhannukseksi, elokuussa pitäisi aueta saunat ja kelluva laituri. Projektin pitäisi olla täysin valmis ensi keväänä. Alkuperäiset avajaiset olivat suunnitteilla toukokuuksi, mutta aikataulu ilmeisesti venähti, ja ainakaan näin äkkiseltään myöskään googlaamalla en löytänyt ajantasaisia tietoja tulevista avajaisista. Uskallanpa tämänhetkisestä keskeneräisyydestä epäillä, että juhannuksena ovet aukeavat korkeintaan rakennusmiehille.

Tärkein elementti Katajanokalla on kuitenkin ympärillä vallitseva meri. Skattan keskeltä halkaisevalta Merikasarminkadulta voi parhaassa tapauksessa nähdä meren kolmessa eri suunnassa. Iltalenkiksi Katajanokan kiertäminen rantaa pitkin tarjoaa kattavan näkymän sinistä merta, valkeita laivoja ja vehreitä puistoja.

Museopäivä nollabudjetilla

Museopäivä nollabudjetilla

Jatkan vielä ”pakollisten” kohteiden putkea, koska en tunne kaupunkia vielä kovin hyvin. Eiköhän nämä perinteiset turistikohteet ala pian jo olemaan koluttu! Ja nyt PRO TIP: Joka kuukauden ensimmäisenä perjantaina nykytaiteen museo Kiasmaan on ilmainen sisäänpääsy koko päivän ajan, ja luonnontieteelliseen museoon välillä 14-17. Hyödynsin tilaisuuden, ja kävin molemmissa tänään pyörähtämässä. Kiasma on Helsingin nähtävyyksistä suosituimpia, ja sinne on myös helppo eksyä sen keskeisen sijainnin vuoksi. Syyskuuhun asti esillä ovat brasilialaisen Ernesto Neton, korealaisen Choi Jeong Hwan ja suomalaisen Jani Ruscican näyttelyt, kokoelmanäyttely sen sijaan pysyy talossa tammikuuhun saakka.

Kiasman näyttelyt ovat aina laadukkaita ja näyttäviä, mutta mitään sen suurempia tunnehyökyjä se ei kokonaisuudessaan nyt minussa saavuttanut. Kiasman näyttelyissä on lähes poikkeuksetta aina hauska ajattomuuden ja ajankohtaisuuden balanssi; vaikka työt olisivat vuosikymmeniäkin vanhoja, ovat ne silti tähän hetkeen sopivia. Arkkitehtonisesti Kiasma on yksi lempirakennuksistani kautta maan, ja tilavuus myös antaa vapauden jäädä näyttelyhuoneiden penkeille norkoilemaan, joten paikka on kuitenkin ehdottomasti vierailun arvoinen. Toisen kerroksen hengittävät jättikukat (Choi) olivat oma suosikkini tällä kertaa. Syksyllä Kiasmaan tulee Mona Hatoumin ja Meeri Koutaniemen töitä, joita haluan ehdottomasti tulla myös katsomaan. Voidaankin kenties odottaa poliittista ja naisen asemasta kertovaa näyttelyä!

Isä oli työmatkalla Helsingissä, joten nappasin hänet Hakaniemestä matkaan, ja suuntasimme Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan kupeeseen, puutarharavintola Violaan tuhdille salaattilounaalle. Sen jälkeen menimme rautatieaseman olut- ja viiniravintola Oosteriin vetämään belgialaiset Leffet.

Saatto-operaation jälkeen suuntasin vielä luonnontietieteelliseen museoon, joka rehellisesti sanottuna ei sekään tuntunut kovin kummoiselta, jos on vastaavissa laitoksissa käynyt ulkomailla, esimerkiksi New Yorkissa, kuten allekirjoittanut. Eteisaulan elefantti otti vierailijat vastaan hiukan liian dramaattisesti näyttelysisältöön nähden. Suomen mittakaavalla paikka toki on hieno, varsinkin perheen pienimmille. Monet näyttelykohteet ovat kosketettavia, joten lapsia ei tarvitse vahtiakaan joka sekunti. Nähtävää riitti neljään kerrokseen, näin aikuisena mielenkiintoisinta olivat rakennuksen historia, tutkijan huone ja alkuperäiset täytetyt eläimet. Myös näyttely muuttuvasta ilmastosta oli hieno — lasten tutkiessa mammutteja tai pelastamassa pelissä lajeja sukupuutolta aikuiset voivat lukea painavaa asiaa ilmastonmuutoksen ”voittajista ja häviäjistä”. Mukavaa reissaajalle oli myös se, että molemmista museoista löytyi jonkinlainen säilytyssysteemi, koska repun kantaminen koko päivän ajan voi tuntua tuskastuttavalta.

Pakollinen Linnanmäki-reissu

Pakollinen Linnanmäki-reissu

Ensimmäisen Helsinki-päiväni kunniaksi kävin useimmille tutussa huvipuistossa, Linnanmäellä. Päivä oli selvästi suosittu luokkaretkipäivä, sillä lapsia riitti jokaiseen laitteeseen jonoksi saakka, vaikka koulu päättyykin vasta tällä viikolla. Tuli jopa vähän eläkeläisolo, kun yritin parhaani mukaan pysytellä varjoissa ja vältellä kamalinta meteliä. Mäennyppylän päällä oli KUUMA, vaikka kesäinen tuuli vähän puhalsikin. Onneksi Vonkaputouksessa voi vähän vilvoitella kastumalla läpimäräksi.

Alue oli muuttunut viime käyntini [9 vuotta sitten?] jälkeen, ja laitteita oli luonnollisesti selvästi enemmän. Itse asiassa kesti hetki löytää ulos sokkeloiselta alueelta, ja loppujen lopuksi päädyin aivan eri portista ulos kuin oli tarkoitus. Oh well.. Kävelyksihän se meni. Kallion suunnalta suuntasin takaisin Katajanokalle raitiovaunulla, joka sekin menee tällaiselle maalaiselle huvipuistolaitteesta.

Lempilaitteeni ”Lintsillä” on aina ollut pitkästä iästään kuuluisa nitisevä puuvuoristorata. Vaikka vauhti ei ole yhtä päätähuimaava kuin uudempien kilpakumppaniensa, perinteinen perässä seisova jarrumies tuo tunnelmaa senkin edestä. Eikä näin ’vanhana’ kestä kauaa pyöritystä ja kovaa vauhtia, tai varsinkaan kanssahöykytettävien kiljuntaa.

Sisäänpääsy Linnanmäelle on ilmainen, joka varmasti lämmittää monen vanhemman tuskaa. Päiväranneke maksaa hengeltä 39€, joka ei naurattaisi, jos laitteisiin ei edes haluaisi mennä. Huvipuistoreissu ruokineen ja juomineen nelihenkiseltä perheeltä kustantaa pari hunttia matkakuluista puhumattakaan, eli halpaa hupia tämä ei missään tapauksessa ole. Kertalippu laitteeseen on 8€, joka on vielä siedettävä, jos ei aio montaa laitetta testata. Myös maksuttomia [lue:tylsiä] laitteita alueella on muutama, mutta esimerkiksi Panoraamaan, 53-metriseen näköalatorniin aikuinenkin menee mielellään. Koko hinnaston löydät täältä.

En tiennyt, että Linnanmäellä järjestetään myös kaikenlaista oheisohjelmaa. Keskiviikkoisin on yhteislaulua, torstaisin pannaan jalalla koreasti, perjantaisin on keikkoja, ja lauantaisin on luvassa ohjelmaa lapsille. Ainakin itse voisin käydä 10.6. kuuntelemassa, kun rap-artisti Gracias esiintyy 19-20. Näkyipä ohjelmistossa olevan myös lapsuuden idolini Janne Tulkki. 😀

P.S. Linnanmäellä on myös kuvakilpailu Instagramissa! Ottaessasi kuvan seurasi kanssa Lintsillä tägää se hashtagilla #yhdessä ja #linnanmäki, niin voit voittaa kaksi ranneketta! Palkintoja jaetaan joka viikko 31.7.2016 asti.