Eurohostel

Eurohostel

Olen pahoillani “hiukan” kauhuelokuvatunnelmaisista kuvista, nämä kaikki vaan olivat niin sekavan värisiä keskenään, että halusin laittaa mustavalkoisiksi. Olen siis viettänyt kuukauden Eurohostelissa ja nyt seuraa rehellinen arvioni paikasta. Hassua, kuinka kuukauden jälkeen paikka tuntui jo jossain määrin kodilta. Työpäivän jälkeen oli mukavaa päästä hetkeksi rauhoittumaan omaan huoneeseen ja ottaa nokoset, ja lähteä illalla uudelleen liikkeelle. Hostellin henkilökunta oli mukavaa ja avuliasta, kirjautuminen tapahtui tehokkaasti, ja kerran kävin pyytämässä apua, kun avainkorttini ei toiminut. Minua kyllä varoitettiin, ettei sitä saisi pitää kiinni älypuhelimessa…

Asuin yhden hengen “paremmassa” huoneessa, eli huoneessa oli tv ja parempi äänieristys, hintaa tällä on normaalisti reilu 50€/yö. Telkkaria en yleensäkään hirveästi katso, taisin avata tuonkin vain pari kertaa. Äänieristys tosiaan oli hyvä, vain perjantai-iltana vastapäisen huoneen ilottelut kuuluivat vaimeina huoneeseen. Siivous ja liinavaatteiden vaihto ilmeisesti tapahtui neljän päivän välein, harvemmin satuin olemaan silloin paikalla. Suoraan sanottuna osasin pelätä pahempaa tietäessäni hostellien maineet, mutta huoneeni oli moitteeton, joskin hostellityyliin pelkistetty. Esimerkiksi vuodevaatteet olivat melko tuoreet, eikä edellisten asukkien hikoilemat, ja entisenä pesulatätinä riemuitsin valkoisista täydellisesti mankeloiduista lakanoista. Sähköriippuvaisena otin kotoa varmuuden vuoksi jatkojohdon, että saan ladattua kännykkää sängyn vieressä, mutta pistorasioita riitti huoneessa useita monessa kohtaa. Asuin kerroksessa 6 ikkuna koilliseen päin, joten näkymät olivat miellyttävät viereisen talon sisäpihalle ja kauas Katajanokan entisen vankilan pihalle, alemmista kerroksista en osaa sanoa. Ikkunan sai myös helteillä onneksi auki, sillä ilmastoinnista huolimatta huoneessa tuli pari kertaa hiki. Pimennysverhot olivat plussaa, sillä sekalaisessa unirytmissäni sain nukuttua mihin aikaan tahansa päivänvalosta huolimatta.

Hostellissa on myös mahdollista ottaa vain sänkypaikka, kuten eräs tuttuni teki ollessaan vain yhden yön Helsingissä. Porukoille ja perheille löytyy myös erikseen vaihtoehtoja. Huoneiden hintaan sisältyy aamusauna, iltasauna maksaa erikseen. Lisäksi pohjakerroksessa on kolikoilla toimiva itsepalvelupesula sekä matkatavarasäilytys.

Käytävä ei oikeasti ole suoraan trilleristä, vaan valoisa eikä ahtaan tuntuinen. Käytävillä on kokolattiamatto, joten siellä ei myöskään kaiu, eikä jalat palele, jos käy ilman sukkia WC:ssä. Jokaisessa kerroksessa on kerroskeittiö, jossa saa halutessaan valmistaa ruokaa. Uunia keittiössä ei ole, jos pakastepizzaa mielii (kävin kaverilla syömässä pizzani). Olin muutenkin täällä melko laiska kokki, ja toisaalta halusinkin testata useampaa helsinkiläistä ravintolaa. En jaksanut tehdä vain itselleni ruokaa, kun ei ollut mitään, mihin säilöä ylijäävä ruoka. Tavalliset astiat on kyllä käytössä, mutta ei esim. muovipurkkeja. Suurimmassa käytössä oli mikro sekä jääkaappi, johon saa respasta panttia vastaan avaimen omaan lokeroonsa. Vaikkei olisi vainoharhainen ruokavarkaista, oma lokero kannattaa ottaa, sillä lukitsemattomat lokerot tyhjennetään päivittäin. Keittiö on myös “hengailutila”, pari kertaa nuoremmat asukkaat tulivat pöydille läiskimään korttia ja katsomaan tv:tä.

WC- ja kylppäritilat olivat puhtaat ja ilmeisesti vastikään remontoidut. Naisille ja miehille omat tilat kuten saunatkin, naisilla oli kaksi vessaa ja kolme suihkukoppia. Jonottamaan en joutunut kertaakaan, ja harvemmiten suihkussa oli kanssani ketään samaan aikaan. Henkilökohtaisesti en pitänyt yhteisiä suihkutiloja outona, sillä asun kämppiksen kanssa ja onhan kuntosalilla ja uimahallissakin sama järjestely. En tiedä millainen alastomuuskulttuuri on missäkin, osa naisista jopa pukeutui samassa suihkukopissa, osa tallusteli käytävälläkin pyyhe päällä. Kylpyhuoneen erikoisuus oli liiketunnistimilla toimiva lintujen laulu, joka meni valojen kanssa samalla päälle. En pidä yhtään käsien kuivauksessa puhaltimista, joten aika usein kiikutin mukanani pyyhettä.

Eurohostelin aulan välittömässä läheisyydessä toimii Bistro Avanto, joka aloitti toimintansa vasta nyt kesäkuussa. Aamiaisbuffettiin kuuluu 9,5€ hintaan leivän ja puuron lisäksi esimerkiksi kalarullaa (mikähän sen nimi oli?), bratwurstia, jogurttia ja hedelmiä. Tilana paikka on viihtyisä, ja iltaisin bistrossa oli väkeä katsomassa futista ja juomassa olutta.

Ainoa kauhunhetkeni oli, kun katselin yöllä elokuvaa Hohto, jonka jälkeen menin suihkuun. Itseäni kuivatessa yksi suihkuista lävähti päälle, vaikkei huoneessa ollut muita. Jälkeenpäin samalla lailla tapahtui muutaman kerran, suihkut kun ovat kosketustunnistimella varustettuja, ja putoavat pisarat luultavasti sattuivat osumaan juuri oikeaan kohtaan.

Pointtihan koko hommassa oli se, että hostelli ei ole luksuspaikka, jossa maataan päivät pitkät, vaan jossa voi nukkua edullisesti, kun haluaa ottaa kaiken irti Helsingistä eli viettää päivät ulkona. Hintaan nähden paikka on hyvä, ainakin näin opiskelijana pidän erittäin todennäköisenä, että majoitun juuri täällä, kun tulee tarvetta yöpaikalle Helsingissä. Myös sijainti on mukava, ei aivan liikenteen hälyssä, mutta kuitenkin lähellä ratikkapysäkkiä ja kaupunkipyöräasemaa, kun haluaa lähteä tutkimusretkelle. Jos pystyy sietämään muita ihmisiä samassa kylpyhuoneessa, niin Eurohostel on mitä sopivin yöpaikka varsinkin pankkitiliään miettiville turisteille.

Kiertoajelu ja joukkoliikenne

Kiertoajelu ja joukkoliikenne

Nyt alkaa koko tyttö olemaan finaalissa, ainakin fyysisesti. Pohdiskelin aamulla, mitä sitä oikein tekisi, kun ei jaksaisi kävellä enää pitkiä matkoja. Miljoonan mainosprujuni joukosta löysin HSL:n oman lehtisen Kiertoajelu Helsingissä, jossa on matkaoppaan tyylinen opastus ratikkalijalle 2 ja 3. Reittihän on yhtenäinen kahdeksikko, raitiovaunu vain muuttaa numeroaan Eläintarhan ja Olympialaiturin pysäkeillä. Jotenkin koin ajelun hauskaksi yhteenvedoksi koko kuukaudesta, suurin osa näkemästäni oli reitin varrella, ja tämä niputti ne kaikki yhteen. Oli hauskaa myös huomata, kuinka suvereenisti osasin reitin pysäkit ja kohteet lunttaamatta kartasta. Muutenkin joukkoliikenne on tullut todella tutuksi, sillä neloseenkin astuessani aina taktikoin jäämällä ratikan etuosaan, sillä tiedän jatkavani kävelyä pysäkiltä vielä eteenpäin.

Oppaan selostamaa kierrosta spora-ajelu ei tietenkään vastaa, mutta esitteeseen on merkattu jokainen pysäkki ja sen lähistöllä olevat nähtävyydet. Matkustaja voi siis reaaliaikaisesti seurata, missä mennään ja lukea pienen infotekstin. Esimerkiksi Sammonkadun kuvauksessa lukee, että korttelin takana on Temppeliaukion kirkko, ja hyppäsin siinä vaiheessa kyydistä pois. Ulkoapäin kivikasalta näyttävän kirkon piha oli päiväsaikaan turistien kansoittama, mutta kirkossa sisällä oli rauhallista ja hiljaista, ja tila oli todella vaikuttava kiviseinineen ja kuparikattoineen. Tulevaisuudessa kirkon vierailijoilta aletaan periä pääsymaksua.

Hyppäsin takaisin kyytiin, ja teki hyvää päästä välillä myös kauemmas keskustasta. Linnanmäen takaa kaartava reitti jatkoi Kallion kautta Hakaniemeen, jossa myös hyppäsin kyydistä lounastauolle ravintolalaiva Wäiskiin.

Olen käyttänyt lähinnä raitiovaunua numero 4, joten oli valaisevaa tutkia esitteen linjakartasta, minne muut linjat kulkevat. Skattallehan on ennen myös kulkenut linja 4T suoraan terminaaliin, mutta 20.6. alkaen sen korvaa linja 5, joka kulkee keskustan päässä hieman eri reittiä kuin edeltäjänsä. HSL:n Reittiopas on loistava, jos ei oikein tiedä, minne on menossa. Opas laskee, mikä on nopein reitti, ja millä kulkuneuvoilla sinne pitää mennä. Se myös onneksi listaa esimerkiksi väliin jäävät pysäkit, joten matkustaessa tietää, missä mennään, ja paljonko matkaa on jäljellä. Kauempaa keskustaan halutessa reittiopasta ei välttämättä tarvitse, sillä jos tietää, kumpaan suuntaan on menossa, lähes kaikki kulkuneuvot pysähtyvät Rautatieasemalla, Aleksanterinkadulla tai Mannerheimintiellä.

Ratikalla kulkeminen ylipäänsä on suoriutunut suosikikseni täällä asuessani, vaikka kaikkia vekottimia olenkin käyttänyt. Myös metrot ovat todella järkevä joukkoliikennemuoto, mutta en ole juurikaan metroreittiä tarvinnut, kun olen pyörinyt lähinnä keskustassa. Busseihin verrattuna edellämainituista molemmat ovat nopeampia ja paremmin ilmastoituja, ja kyytiin noustessa ei tarvitse joka kerta leimata korttia. Matkalippua ei tarvitse kaivaa lompakosta kuin bussiin noustessa, ja jos tarkastaja tai lähijunan konduktööri sattuu hyppäämään kyytiin. Sama vuorokausilippu toimii kaikissa välineissä, myös niissä kaupunkipyörissä, jos rekisteröityy käyttäjäksi. Myös pelkän edullisemman ratikkalipun voi ostaa. Jos on vain vähän kulkemista, pysäkeillä on ohje, kuinka tunnin voimassa olevan kertalipun saa tilattua myös kännykkään. Sitäkin testasin kerran unohdettuani matkalipun hostellille, ja lippu saapui nopeasti sporaa odotellessa. Lankoni myös innostui, kun pysäkiltä sai ostettua lipun laittamalla puhelimen NFC:n päälle ja leimaamalla kännykkä pysäkin lukijaan. HSL:llä on myös sovellus Mobiililippu, josta ostaessa saa ensin valita lipputyypin, ja sitten maksaa se seuraavassa puhelinlaskussaan, kuten tekstiviestilipunkin.

Stadin parhaan burgerin metsästys

Stadin parhaan burgerin metsästys

Alkuun varoitus, kaikki kuvat on otettu kännykällä ja ennen kaikkea nälkäisenä, joten suureen sommitteluun ei ole ollut aikaa. Olen kaikissa matkakohteissa aina ruokaturisti ja “huono” sellainen. En välttämättä arvosta paikallisuutta tai erikoisuutta ruoassani, vaan luotan aika usein lempiruokaani BURGEREIHIN. Sain erinäisiltä tahoilta raflasuosituksia, ja osa niistä jäi vielä testaamattakin. Kävin osassa näistä paikoista useampaankin kertaan, ja olen listannut lemppariburgerini parhausjärjestykseen.

Vankkumattomalla ykkössijalla on Herttoniemen oma Treffi. Paikalle täytyy oikein lähteä, mutta metromatka paikalle on täydellisesti sen kaiken arvoista. Satuin paikalle lounasaikaan burgeriperjantaina, jolloin sai koota oman burgerinsa. Taivas! Leipä ei ollut tukun tusinasämpylä, pihvi oli aivan omaa luokkaansa (ahneena kasasin omaani senkin tuplana), salaattikaan ei ollut tylsää lehteä ja ranskalaisia sai vetää vaikka litran majoneesin kanssa. Hiilariövereiden jälkeen paluumatka todellisuuteen kävi hyvin metromatkan aikana. 10€/lounasbursa

Toiseksi suosikikseni nousi Kuja, joka sijaitsee Hakaniemessä. Ainakin parikymmentä senttiä korkeaa jättimäistä vegeburgeria täytti munakoiso ja vuohenjuusto, sämpylät itsessään olivat maukkaita ja lisukkeensa sai valita muutamasta vaihtoehdosta. Tilaamiani bataattilohkoja oli varmaan puoli kiloa, enkä edes liioittele (kuvassa muutama jo laitettu parempiin suihin). Tämä oli annoksista itse asiassa ainoa, jota en päihittänyt edes kovassa nälässä. 14,50€/vege

Toinen suosikkini on Kallion Sävel, jossa heilläkin välillä kuuluu burgerit lounaaseen. Kävin kuitenkin illemmalla, ja massiivisessa vegeburgerissa oli kaksi (KAKSI) vuohenjuustokiekkoa. Vegaanisiakin vaihtoehtoja oli jopa neljä, josta ehdottomasti peukkua, vaikken itse vegaani olekaan. Ilman lihaakin burgeri täytti kyllä hyvin, ranut olivat rapeita (unohdin tilata bataattiset) ja aioli oli TODELLA valkosipulista, oletan että puolet massasta oli puhdasta valkosipulia. 16,20€/vegeburgeri

IMG_6497

Pikaruokalameininkiä tarjosivat sekä Naughty Brgr sekä Friends & Brgrs. Naughtyssä ravintolan isä Akseli Herlevi otti meidät vastaan jo ovella suositellen kuukauden erikoista, afrikkalaistyylistä burgeria. Olihan sitä testattava! Lisukkeita löytyy yllin kyllin, mutta ne eivät kuulu burgerin hintaan, eikä paikassa ole erikseen sellaista käsitettä kuin “ateria”. Burgeri oli valitettavan pikkuruinen tällaiselle hevosennälkäiselle, ja bataattiranskalaisiakin oli vain pienoinen keko. Maku oli kuitenkin kohdillaan, eikä annoksesta tullut hiilarikoomaa. 15,20€/kuukauden burgeri + bataattiranut + dippi

Samantyyppistä ateriaa tarjoili Mikonkadun Friends & Brgrs. Näistä paikoista paikka oli lähimpänä perusmäkkejä, mutta maku oli parempi ja hinta hienoisesti korkeampi. Annokseen saa onneksi tilattua lisätäytteitä, koska burgeri pelkästään on nafti suureen nälkään. Ranskalaiset olivat mielestäni mäkkitasoa, mutta burgeri “aidomman” makuinen. Vuohenjuustoburgerissani oli harmillisesti noin ruokalusikallinen vuohenjuustoa, joka tuntui todella pieneltä määrältä kiekkojen jälkeen. 14€/burgeriateria + punasipuli + pekoni

Ylimmässä kuvassa komeilee The Messin kanaburgeri, jota en osaa samalla tavalla arvottaa. Ruoka ei jostain syystä tuntunut burgerilta, vaikka sitä se selvästi olikin. Burgerissa oli todella paljon kanaa, väittäisin, että enemmän kuin yksi rintafile. Paholaisenhillo välissä oli maukas, ja sämpylätkin leipomotasoa. Lisäkkeeksi sai tilata juuressipsit tai salaatin, jossa tein vikatikin, sillä salaatissa oli inhokkejani kurkkua sekä retiisiä. Tyylillisesti paikka oli jollakin tavalla mukavin, nuorekkaassa paikassa oli melko äänekkäät sisäpihaterassijuhlat meneillään ja industrial-tyylisessä kahvilaravintolassa olisi viihtynyt vielä pidempäänkin.

MITÄ JÄI TESTAAMATTA:

Albertin Pöllö, yrittäessäni tilata baarimikko ilmoitti, että keittiö on remontissa.

MorriSon’s, toisen tamperelaisen hampurilaisfanaatikon lempipaikka.

ABC Mechelininkatu, okei pohjat, mutta tätä ehdotusta kuulin useammastakin suusta!

Rantaterassirundi

Rantaterassirundi

En edes tiedä, onko Helsingin eteläisellä ranta-alueella jotakin yhteistä nimitystä, mutta kävin alueen viidellä terassilla testaamassa hanatuotteita ja paikkojen fiilikset. Aloitin reissuni Kaivopuiston Café Ursulasta, jossa selkeästi keski-ikä oli lähempänä viittäkymmentä kuin kahtakymmentä. Status oli myös selvästi kierroksen kahvilamaisin, sisältä sai erilaisia leivonnaisia ja luomukahvia. Ursulasta saa sunnuntaisin kuulemma myös brunssia. Vuoden 1952 perustetun kahvilan erikoisuus on se, että tuotot käytetään hyväntekeväisyyteen.


Seuraavana vuorossa oli läheinen vuonna 2011 perustettu Mattolaituri. Kirjaimellisesti mattolaiturin vieressä sijaitseva terassi oli jo eläväisempi, ja ilmeisesti noin kolme-nelikymppisten mieleen. Musiikki soi taustalla, ja terassilla oli sekä pöytiä että aurinkotuoleja osoittaen suoraan merelle päin. Hanasiideri oli jotakin kahdeksan euron luokkaa, eli naurettavan kallista, mutta normaalia täällä.

Matkan varrelle osui seuraavaksi ravintola Skiffer! Liuskaluodon Skifferille täytyy matkata joko omalla veneellä tai lautalla, edestakainen muutaman minuutin kyyditys maksoi 6€. Kivenheiton päästä rannasta ravintolan terassilla saa herkullisia liuskoja (pizzoja). Makuyhdistelmät eivät ole aivan perinteisiä, Tomppa-liuskassa on banaania ja pekonia, Soignonissa mansikoita ja vuohenjuustoa. Henkilökunta osaa myös ehdottaa liuskaan sopivaa juomaa, ja jälkiruoaksi löytyy myös jäätelöä. Paikka sulkeutuu arkisin jo yhdeksältä, eli nälkänsä kannattaa tunnistaa ajoissa.

Sitten se paljon puhuttu Löyly. Tänä kesänä avattu terassi oli valtava, sillä myös saunarakennuksen päällä oli terassitilaa. Ulkorakennuksesta sai burgereita, ja miehet hankkeen takaa, Jasper Pääkkönen ja Antero Vartia, olivat niitä myös ulkosella nauttimassa. Sisällä musiikki soi yllättävän kovalla, mutta ulkona se oli sopivaa taustahuminaa. Loppuillasta rantaterassilta loppui suora auringonvalo, ja ihmiset tunkivat ylätasanteelle. Listan pikkolopullollista roseta ei ollutkaan varastossa, mutta baarimikko osasi suositella vastaavaa. Hinnat täälläkin olivat korkeat, mutta rantatuolipaikasta itsestäänkin voisi jo maksaa. Naurettavan kalliissa (19€) saunassa en vielä käynyt, koska viimeinen kohde eli Hernesaaren ranta oli vielä testaamatta.

Hernesaaressa arki-ilta ei vaikuttanut olevan vilkkain, tosin pääsin paikalle vasta melko myöhään. Selvästi nuorekkain kierrokseni paikoista, Sedu Koskisen Hernari, oli kokonaisuus pienempiä paikkoja: konteista tehtyjä katuruokarafloja ja baareja sekä Huvila-rakennus, teltta ja sauna. Paikalla järjestetään kesän aikana pitkä liuta erilaisia juhlia, livekeikkoja ja yksityistilaisuuksia. Esimerkiksi Blockfestin pikkuveli Blockparty järjestetään Hernarissa 14.7., ja elokuussa esiintyy Eppu Normaali. Hernesaaresta kulkee jopa ilmainen bussi Ateneumilta ja takaisin keskiviikosta sunnuntaihin. Ilmeisesti paikalta pääsee myös suppaamaan, mutta ainakaan keskiyöllä ei (onneksi) moista mahdollisuutta enää ollut.

Eläimiä ja hiekkaa

Eläimiä ja hiekkaa

Siskon perhe tuli pikavisiitille Helsinkiin, ja ykköskohde lapsille oli Korkeasaari. Lauttamatka saarelle itsessäänkin oli jo elämys. Korkeasaaressa kaikkien eläinten tutkailuun ja muutamaan eväsretkeen saa käytettyä koko päivänkin, joten tunnin parin luppoajalla ei saarelle kannata vielä lähteä. Saarelle kannattaa myös lähteä säävarauksella, sateella muutaman tunnin kiertely ei taatusti ole kovin mukavaa. Aikuisten mieleen olivat suuret kissaeläimet ja infotaulut, perheen pienimpien lemppareita olivat puput ja eläintalojen asukit. Lapsille, opiskelijoille ja eläkeiläisille elämys on varsin edullinen, itselleni normaalia lippua edullisempi ennakkolippu ja lauttamatkat maksoivat yhteensä 11€. Korkeasaaresta löytyy myös muutama ravintola, jos omien eväiden pakkaus ei aamulla kiinnosta. Näin kesäkuussa väkeä oli jo jonkun verran, mutta ruuhkaisin kuukausi on heinäkuu.

Valitsin ajankohdan reissulle niin, että näen Art meets sand -tapahtuman valmisteluja. Taiteilija Eeva Karhu oli työn touhussa hiekkaveistoksellaan, jonka pitäisi valmistua vielä tällä viikolla. Ekologisissa veistoksissa käytetään biohajoavaa puuliimaa, jolloin jälki on kestävää, ja veistokset säilyvät pitkään, ainakin pari kuukautta. Kesän lopussa sateista selvinneetkin veistokset puretaan, ja samaa hiekkaa käytetään taas seuraavana vuonna. Tänä vuonna teemana on suomalainen suomaisema, ja teemaan hyvin sopien hiekkaveistoksiin pääsee myöhemmin tutustumaan lähemmin sitä halkovilla pitkospuilla.

Kaiken kaikkeaan Korkeasaari on kyllä hieno, onhan se toki lapsiperheille selvästi suunniteltu. Toisaalta välillä harmitti, jos eläintä ei nähnyt aitojen takaa piilopaikassaan, toisaalta olo oli huojentunut, että eläimet eivät ole vain näytillä, vaan niillä on eläintarhassakin elämä. Muutamaan aitaukseen pääsi yllättäen myös sisään, esimerkiksi kenguruaitaukseen. Kauheinta oli, että riikinkukot olivat vapaalla jalalla! Pienellä lintufobialla kokemus oli hiukan askarruttava, ja pyrin välttelemään noita uskomattoman kauniita lintuja ulkonäöstään huolimatta. Myös trooppinen eläintalo oli jollakin tavalla lumoava, sillä katselijat ovat samassa tilassa kuin jotkut linnut, liskot ja perhoset. Käärmeet onneksi pysyivät lasien takana. 😀

Salkkarit-pyhiinvaellus

Salkkarit-pyhiinvaellus

Olen sitä sukupolvea, joka kasvoi Salattujen elämien kanssa. Olin vasta kolmevuotias, kun ensimmäinen jakso ilmestyi, mutta jälkeenpäin olen kyllä katsonut senkin uusintana. Seurasin Salkkareita aktiivisesti varmaankin kymmenisen vuotta, nykyään en sitä enää katso. Kuitenkin nyt minulla oli mahdollisuus tehdä kunnon kuvauspaikkakierros, ja etsiä Salkkareiden rakennusten ulkokuoret. Sisäkohtauksethan kuvataan studiolla. Konkreettisen pyhiinvaelluksen lisäksi jutusta tuli paluu menneisyyteen ja muistelu, mitä kaikkea hölmöä sarjassa onkaan koettu.

Keskustelupalstoilla oli yllättävän paljon kyselyitä, missä nämä sarjan olennaisimmat paikat on kuvattu. Minullekin löytäminen oli tuntien selvitystyön ja ympäri Ullanlinnaa kiertelemisen tulos. En varsinaisesti edes muistanut, miltä esimerkiksi Barbaari/Kentauri näytti ulkopuolelta, mutta vanhoista jaksoistahan sen näkee. Ismon valinnan/Stellansin kuvauspaikka on edelleen pieni mysteeri, ulkokuvauspaikatkin kun muuttuvat välillä. Pihlajakatukaan ei ole enää sama, sillä taloyhtiö oli purkanut vuokrasopimuksen FremantleMedian kanssa. Uuden Pihlajakadun sijainti jäi arvoitukseksi.

Pihlajakatu eli Huvilakatu 23

Täällähän kaikki oleellinen sarjassa tapahtuu. Voi, kuinka toivoin, että alaovi olisi ollut auki, ja olisin päässyt käymään rapussa ja hississä, jossa varmaankin jokainen sarjan hahmo on salakuunnellut tai yllätetty alasti. Takapihalla olisi se eeppinen roskakatos, jossa siinäkin on tapahtunut vaikka ja mitä, ainakin Sergei löysi kerran pepin roskiksen sisältä. Ja jossa puolialaston Lasse piilotteli, kun Heli halusi kuvata häntä palomiesasussa. Eipä sekään toikkarointi jäänyt salaiseksi, sillä Lasse lähetti kuvan epähuomiossa Helsingin Sanomiin julkaistavaksi. Ja sisäpiha! Kuikuilin porttikongista kuin mikäkin murtovaras nähdäkseni edes vilauksen parvekkeesta, jolta Ismo heitteli Kallen tavarat, kun selvisi tämän olevan homo. Taitaa olla samainen parveke, jolta Lasse tönäisi Jirin epäonnistuneen kosinnan vuoksi jaksossa 2000.

Barbaari / Kentauri Pietarinkatu 19

Aivan Huvilakadun takaa löytyy Barbaarin ja Kentaurin ulkokuori. Barbaarihan perustettiin aivan sarjan alkutaipaleella Akin ja Markuksen toimesta, myöhemmin Elina osti osuuden kahvilasta ja peri loput Markuksen kuoltua. Vuonna 2004 Elina myi kahvilan Kentsulle, joka uudelleennimesi paikan Kentauriksi. Kenin jälkeen paikan omisti vielä ainakin Irma ja Jenni, ja loppujen lopuksi kahvilassa tapahtui kaasuräjähdys, jolloin se lakkasi toimintansa. Samassa vuoden 2009 rajussa ja kohutussa päätösjaksossa myös Paula haudattiin elävältä. Fanitus taisi lähteä käsistä, sillä jakson jälkeen “ravintolan” eteen ilmestyi hautakynttilöitä…..

Amanda Armfeltintie 12

Sarjan nykyinen ravintola onkin siis ollut kuvissa vuodesta 2009, ja sen tiloissa on myös toiminut kauneushoitola Jardin Spa, kuntosali Amadeus sekä Akin hämäräbisnesten peittoyritys Vinotar. Kuten muissakin Salkkareiden sisäsiittoisissa paikoissa, myös Amandassa on työskennellyt noin puolet taloyhtiön asukkaista. Muistelisin ainakin, että sarjan virallinen koheltaja Janne jäi jumiin viinikellariin yrittäessään pihistää Helenalta pullon. Kesäkuussa 2015 kauden päätösjaksossa pikkupahis Heikki Pohjonen puukotettiin majatalossa, ja tekijää etsittiin kissojen ja koirien kanssa koko seuraava syyskausi.

Ismon valinta / Stellans Maneesikatu 4
Kuva: FremantleMedia Finland Oy

Kuva: FremantleMedia Finland Oy

Tämän löytäminen oli suurimman työn ja tuskan takana! Osoite-ehdotuksia en löytänyt yhtäkään, mutta tarpeeksi etsittyäni löysin tämän ainokaisen ulkokuvan, jonka jälkeen tein FBI-tutkimusta etsimällä viereisen Kampaamo Maurenin osoitetta. Liike ei enää edes ole Maneesikadulla, mutta vanha osoite oli löydettävissä. Epäonnisen Ismon tarina kauppiaana oli pitkä ja kivinen, ja menetettyään omaisuutensa ja luottotietonsa useampaankin otteeseen Ismo vaihtoi työpaikkaa niin Talotaikureihin kuin ravintola-alallekin. Talousongelmien vuoksi Ismo myi kauppansa Stellans-ketjulle, mutta säilyi edelleen sen kauppiaana.

Vuosien ongelmien jälkeen Ismohan peri puolet Elsan Kulmasta, jonka jälkeen mies muutti sen nimeksi entisen kauppansa mukaan Ismon valinta. Vuonna 2011 ennen joulutauolle laskeutumista, jaksossa Ismon valinta kuumentaa tunteita, spiritismi-istunnon jälkeen vauhdilla paikalta karanneet tohelot Tale ja Janne sekä Iida ja Siru kaatoivat kynttilän, jonka seurauksena kauppa paloi, ja Ismon tarina kaupan alalla päättyi. Oikein alkoi naurattamaan, kun luin tietoja Ismo Laitelasta ja hänen värikkäästä työurastaan niin portsarina, mainostoimiston työntekijänä, kauppiaana, talonmiehenä, toimitusjohtajana, tarjoilijana, laulajana jnejne.

Kauppaa on kuvattu monessakin eri paikassa, tämä oli lunttikuvani osoite, mutta sarjassa Ismon pitämä R-kioski löytyy ilmeisesti osoitteesta Iso Roobertinkatu 11, jonka lisäksi Ismon valintaa on fanien mukaan kuvattu myös Raatimiehenkatu 2:ssa.

Moose Pursimiehenkatu 29-31
Kuva: FremantleMedia Finland Oy

Kuva: FremantleMedia Finland Oy

Sarjan melko tuore kahvila oli aluksi nimeltään Cafe dAmDaM, mutta paikka suljettiin, kun omistaja Sergei vangittiin huumeiden hallussapidosta ja myynnistä. Aikasemmassakin kahvilassa työskennellyt Jiri avasi paikan uudelleen nimellä Cafe Moose, ja paikasta kehittyi sarjan teinien kohtaamispaikka. Moosessa ei ole tapahtunut (vielä) mitään niin dramaattista kuin sarjan muissa paikoissa. Tai no, saihan esimerkiksi Ilja Pohjonen alkunsa kahvilan takahuoneessa. Ja Iida toi homoksi luulemalleen Talelle deitiksi Aarni-nimisen pojan, joka jäi nalliksi kalliolle, kun Tale pakeni paikalta.

Ainakin nyt paikassa toimii oikeastikin kahvila nimeltä Kaffa Rstry, josta tänään sai myös ostettua maistiaisia vuohenmaitojätskistä!

Ihan tuli tunteet pintaan, kun muistelin sarjaa. Nyt vain pelkään, että alan syksyllä taas seuraamaan Salkkareita…

#munmuseo

#munmuseo

Kuusi taidelaitosta ja Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus lyöttäytyivät yhteen ja järjestivät nuorille suunnatun taidetapahtuman #MUNMUSEO. Ideana oli kehittää uusia tapoja kokea taidetta, ja tänään ideat pantiin täytäntöön, työpajojakin pitivät pystyssä nuoret. Useimpiin museoihin oli myös vapaa pääsy (ainakin nuorille).

Menin ensimmäisenä HAMiin, Helsingin taidemuseoon, ja ilmeisesti olin narikan jälkeen liian haltioissani, joten unohdin kuvata mitään sisällä, kännykällä räpsäisin muutaman kuvan. Itse näyttelytkin olivat hienoja ja vaikuttavia, mutta huomioni oli leimojen keräilyssä. Tapahtumassa oli seitsemän eri pistettä, joista neljästä leiman keräämällä pääsi testaamaan hoverboardia! Työpajat oli nerokkaasti sijoitettu museoon ympäriinsä, joten samalla tuli tutkittua koko näyttely. Yläkerrassa muutama teoksista oli jopa hiukan karmivia. Testasin hoverboardin lisäksi myös 3D-kynää ja virtuaalilaseja! Mukavinta oli tietysti herkkubuffet…

Jatkoin matkaani Taidehalliin, josta en kehtaa laittaa yhtäkään kuvaa. Touko Laaksosen Tom of Finland -teokset ovat todella rajuja, ja aulassa olikin kyltti varoittamassa, ettei näyttelyä suositella lapsille. Mustavalkoisille teoksille oli värityspaja, lehdistä sai leikata sanoja runoiksi. Suureen saliin oli myös tehty puutarhalounge, jonne sai mennä rauhoittumaan tai kuuntelemaan runoja. Museossa oli myös mahdollisuus pukeutua photoboothissa Tompaksi, ja otattaa itsestään kuva.

Ateneumissa pysyvässä näyttelyssä oli mahdollisuus parin kanssa piirtää toisensa lasiin. Taiteilijoiden omakuvista kootun käytävän vieressä oli peili, jossa sai ottaa selfieitä ja pohtia, millaisena itsensä kuvaisi. Pysyvä näyttely on itsessäänkin todella vaikuttava, tummille seinille on ripustettu tauluja taiteilijoilta kuten Schjerfbeck, Edelfelt, Halonen, Järnefelt ja Simberg. Kalevalalle on pyhitetty oma huoneensa, jossa päätähtenä on tietenkin Gallen-Kallela.

#Munmuseo-tapahtumaa varten Ateneumissakin oli purtavaa ja taidepaja. Pajassa piirrettiin ensin muotokuva tussilla nostamatta kynää kertaakaan paperista, ja sen jälkeen työt sai maalata vesiväreillä. Allekirjoittaneenkin teos on näytillä ensi viikon torstaihin asti Ateneumissa.

Amos Andersonin museon Helsinki Noir -näyttelyssä ei saanut kuvata, mutta näyttely oli todella hauska. Taiteen ympärille oli rakennettu puolifiktiivinen murhatarina, jonka lopuksi oli jännittävä huipennus! Lounasta ei tarvinnut ollenkaan, kun tässäkin museossa oli tarjolla pientä evästä. Tapahtumaa varten paikalla oli mahdollisuus esimerkiksi pelata pokeria sekä kirjoittaa rakkausrunoja. Omat runonsa sai taitella veneeksi ja kiinnittää erikoisen kellojentäyteisen huoneen verhoon.

Museoihin kyllä turtuu äkkiä, ja viimeisessä en jaksanut käydä kaikkia kuuden kerroksen näyttelyitä läpi. Vahvimman vaikutuksen teki HAM, jossa olisi voinut ilman pajojakin viettää vielä kauemmin aikaa esimerkiksi Tove Jansson -näyttelyssä. Vähän harmittaa, etten tajunnut ensimmäiseksi mennä Sinebrychoffin taidemuseoon, sillä siellä tapahtuma loppuikin jo kolmelta. Luulen, että olisin ollut vahvoilla meemikisassa tai saanut aikaan jossen taidetta, niin ainakin suttua graffitipajassa! Tapahtuma oli kyllä kaiken kaikkiaan erinomainen, ja jotenkin tuntui vapauttavalta, että nimenomaan vertaiseni eli nuoret pitivät pajoja, jolloin mikään ei tuntunut vaikeasti lähestyttävältä.

TSYGÄ

TSYGÄ

Petin Pelagoani yhtenä päivänä, kun testasin HSL:n suosittuja kaupunkipyöriä. Tänä keväänä näitä keltaisia fillareita otettiin Helsingissä käyttöön 500, ensi vuonna määrän pitäisi triplaantua. Pyöräasemia on lyhyillä etäisyyksillä kymmeniä, ja pohjoisin niistä on Kalliossa Helsinginkadun ja Hämeentien risteyksessä.

Pyöriä varten normaalin HSL:n kortin lisäksi täytyy rekisteröityä pyöräkäyttäjäksi, ja paikallisille ehdottomasti fiksuinta on ostaa kerralla käyttäjyys lokakuun loppuun 25€:lla. Turisteille sopiva viikon käyttö maksaa 10€, päivä 5€. Lisämaksuton käyttöaika on puoli tuntia, jonka jälkeen alkaa kertyä lisähintaa. Yhdeksi päiväksi pyörä on tyyris, mutta kesäkausi pyörällä on julkisilla liikkumista paljon halvempaa.

Käteviähän nämä ovat juuri siksi, että fillarin voi jättää asemalle, ja sen jälkeen sen lukitsemisesta, huollosta tai säilytyksestä ei tarvitse huolehtia ollenkaan. Puhumattakaan pyörien ostohinnoista. Sateen sattuessa pyörän voi jättää pyöräasemalle, ja paluumatkan tehdä vaikka sporalla murehtimatta pyörän kohtalosta. Ainoa selvä ongelma mielestäni on turvallisuus. Ulkomaiset turistit eivät välttämättä osaa liikennesääntöjä, sunnuntaipyöräilijät pyöräilevät kävelijöille tarkotetuilla jalkakäytävillä, ja kellään ei näy päässä kypärää. Itselleni kävi myös niin, että olin suunnitellut jättäväni pyörän Rautatientorin asemalle, mutta kaikki paikat olivat käytössä, joten jouduin etsimään seuraavaksi lähimmän pysäkin. Tyhjiä asemia en ole nähnyt parissa viikossa ollenkaan, joten pulaa pyöristä ei pitäisi tulla.

Ja sitten asiaan! Pyörälenkit tein kaikki “omalla” pyörälläni, sillä en tiennyt, kauanko minulla matkoihin lopulta kuluisi. Helpoin näistä kolmesta pyörälenkistä on Mustikkamaan reitti. Aluksi voi ottaa tuntumaa pyörään kiertämällä Katajanokan, sitten jatkaa Pohjoisrannan pyörätietä Hakaniemeen päin, Sörnäisten rantatieltä kääntyä Hanasaareen ja Parrulaiturin kautta Mustikkamaalle. Itse kiersin koko pikkuisen saaren ja jatkoin Kulosaareen päin, ja palasin takaisin Itäväylältä tuloreitille. Reitti ei ole kovin pitkä, ja matka on jouhevaa, kun joka puolella on pyörätiet. Ainoastaan Hanasaaressa teollisuusalue ja työmaa on hämmentävä, mutta kännykän GPS auttaa löytämään uuden sillan Mustikkamaalle.

Toinen hyvä reitti on lähteä Kauppatorilta etelään, ja jatkaa joko rantaa tai Tähtitorninmäen kautta Kaivopuistoon. Pyöräilin tähtitorninmäelle, eikä suoraan sanottuna naurattanut yhtään. Hapottavaa reisitreeniä rakastaville suosittelen ehdottomasti! Rantaa pitkin pääsee hiekkateitä tai autotietä. Eiranrannasta kannattaa jatkaa Lapinlahtea kohti, Munkkisaaressa ei juuri ollut nähtävää ja pyöräilymahdollisuudet heikot. Hernesaaren rantaan voi toki jäädä terassille tai Löyly-saunaan. Lapinlahdessa on Hietaniemen hautausmaa, jonka ohi toki kannattaa kulkea fiksusti. Takaisin Katajanokalle pääsee Mannerheimintietä ja Esplanadia pitkin.

Kolmas reiteistäni lienee lyhin, mutta aikaa kuluu kaupungissa sähläilyyn, kuten liikennevaloihin ja törmäyksiä välttämiseen. Esplanadia pitkin pääsee kätevästi Bulevardille, jonka molemmilla puolilla on omat pyöräväylänsä menosuuntiinsa. Bulevardin päädystä pääsee Baanalle, joka on omia suosikkejani. Baana on pitkän matkaan vallan esteetön ilman suojateitä tai liikennevaloja, vasta Kansalaistorin kohdalla väkeä alkaa lapata joka puolelta, ja tarkkaavaisuudesta on hyötyä. Töölönlahden pystyy kiertämään muutamassa minuutissa pyörällä rantaa pitkin, paluun voi tehdä Kaisaniemen tai Hakaniemen kautta. Kaisaniemi reittinä on aina epävarma, sillä välillä reitti on suljettu keikkojen vuoksi.

Pyöräily Helsingissä on “ihan ok”, mutta jos haluan pyörähtää keskustassa, niin menen mieluummin raitiovaunulla. Kauemmas pyörällä pääsee varsin hyvin ja nopeasti, ja rantoja pitkin pyöräily on varsin riskitöntä. Keskustassa muualla kuin pyöräväylillä pyöräillessä tuntuu edelleen aika epävarmalta, joten siellä olen yleensä enemmänkin vain taluttanut pyörää. Muutenkin olen ihastunut täällä toimivaan joukkoliikenteeseen, sillä jotakin kyllä tulee muutaman minuutin sisään, kun vain marssii pysäkille. Ihan ytimeen pääsee lähes kaikilla kulkuneuvoilla, joten mistä tahansa voi reittiopastakin lunttaamatta hypätä kyytiin, ja vaihtaa tuttuun 4-raitiovaunuun Lasipalatsin tai jossakin Aleksanterinkadun neljästä pysäkistä.

Lähiruoka Helsingissä

Lähiruoka Helsingissä

Perusoletuksenani oli, ettei Helsingissä viljellä mitään, vaan ruoka tuodaan tänne jatkojalostukseen ja syötäväksi. Kävin tutustumassa Mustikkamaalla Syötävän puiston kaupunkiviljelyyn ja yhteisöviljelyn keskiviikkotalkoisiin, sekä tietysti puiston kanoihin. Paikalle saapui parisenkymmentä naista, miehiä oli mukana vain muutama. Viljelty maa oli samankokoinen kuin pappani pihan perunamaa, joka tietysti oli mielestäni hiukan huvittavaa, lähinnä sympaattista. Kun työnjakoa alettiin tehdä, ensimmäinen huudahti “mä haluan kokeilla sitä niittämistä!” Kitkimme kasvimaan rikkaruohoista, ja välillä talkoolaisille tuli epäselvyyksiä, mikä olikaan se viljeltävä kasvi ja mikä rikkaruohoa. Paikalla oli kuitenkin ohjaaja, joka opasti ja neuvoi. Parin kanssatalkoolaisen ihmetellessä kitkemisnopeuttani naurahdin, että tätä on kyllä ennenkin tullut tehtyä.

Töiden jälkeen oli poikkeuksellisesti ohjelmaa: Ylen kuvaaja oli paikalla tekemässä kaupunkiviljelystä dokumenttia, kaksi Korkeasaaren työntekijää esittelemässä torakoita ja “hyönteiskokki” valmistamassa osallistujille maistiaisia. Suoraan sanottuna minua kyllä kammotti, eiväthän hyönteiset ole ruokaa!

Mutta nehän maistuivatkin popcocnilta! Yllätyin, että jopa vanhempi väki oli kokeilunhaluista, ja maisteli sirkkoja, toukkia ja kuhnureita innoissaan. Kokki selitti ja vastasi kysymyksiin koko ajan erilaisista hyönteislajeista ja niiden kasvattamisesta sekä kokkaamisesta. Kauimmaiset näistä hyönteisistä olivat espoolaiset sirkat, joten kaikki ne voitaisiin luokitella lähiruoaksi. Kokki uumoili, että Suomessa hyönteisten myyntiin elintarvikkeena menee vielä ainakin pari vuotta, mutta “pimeät markkinat” ovat jo käynnistyneet. Jauhomatoja hän sanoi kasvattavansa kotonaan. Puistosta lähtiessään kukin sai vielä pakata pussiin itselleen satotuotteita, tällä kertaa salaattia ja tilliä.

SONY DSC

Hyönteisiä on myyty ainakin Teurastamolla, mutta niitä ei olla markkinoitu elintarvikkeena, ostaja saa päättää mitä tuotteellaan tekee. Teurastamon torstaimarketissa on ruoan lisäksi paljon käsityöläisiä myymässä tuotteitaan. Myös kasvissyöjille ja vegaaneille löytyy alueen kojuista syötävää, ja perheen pienimmille on hauskaa tekemistä, kuten jättisaippuakuplat ja riippumatot. Teurastamolla lämpeää myös sauna ja palju, mutta niitä en testannut käydessäni. Sijainniltaan tapahtuma on hiukan syrjässä, helpoiten paikalle pääsee metrolla jäämällä Kalasataman pysäkillä pois.

Lienee itsestäänselvää, että lähiruokaa löytää helpoiten toreilta, ja niistä Kauppatori on ehdottomasti suosituin. Torilla haisee melko pahalta, ja lokit eivät jätä ostoksia tekevää rauhaan, joten paremmin toiveitani palvelevat kauppahallit. Kotimaisten tuotteiden lisäksi halleista saa myös paljon etnisiä tuotteita. Tuoretuotteita löytyy yllin kyllin, mutta myös säilykkeitä, makeisia ja kahviloita kannattaa halleissa testata. Varsinkin pientuottajien juustot ovat erinomaisia, ja myyjät usein antavat maistiaisia pohtiville asiakkaille. Keliaakikoille ja muille ruokarajoitteisille hallit ovat todellisia aarreaittoja, eivätkä hinnat ole edes juurikaan korkeammat kuin kaupassa.

Harmi, että esimerkiksi Hietalahden kauppahalli ei sunnuntaisin ole auki, sillä siellä olisi kiva käydä vaikka kahvilla sunnuntaikirppiksen yhteydessä. Kaikista kolmesta kauppahallista löytyy muuten hyvä lounaspaikka Soppakeittiö, joka valmistaa herkullisia lounaskeittoja. Keitoksi ruoka on kylläkin melko tyyristä, mutta sopat eivät ole vain perinteisiä liha- ja hernekeittoja.

Kauppahalleissa olen tottunut perinteikkäisiin tuotteisiin ja kauppiaisiin, mutta miksi Vanhassa kauppahallissa on Alko?

Saarikierros

Saarikierros

Vallisaari – Suomenlinna – Lonna

Vallisaari (ja Kuninkaansaari) ovat tähän kevääseen asti ollut sotilaallisessa käytössä ja yleisöltä piilossa, mutta toukokuusta lähtien saareen on päässyt lautalla. Paljon hypetetty saari oli todellakin kaiken puheen arvoista, löysinpä loppujen lopuksi itseni sieltä metsästä. Lauttamatka Kauppatorilta kestää parikymmentä minuuttia, mutta kuluu kyllä nopeasti maisemia katsellessa. Lauttalippu maksaa aikuiselta 7€, ja sillä pääsi kaikkiin kolmeen kohteeseen. Lauttoja kulkee monipuolisesti kaikkiin kohteisiin ja niiden välillä niin, että kukin voi käydä haluamissaan kohteissa. Suoritusjärjestys oli tämä, jos halusi käydä kaikilla saarilla.

Lautalla ihmiset puhuivat koskemattomasta luonnosta ja upeasta ympäristöstä, ja sitähän se loppujen lopuksi oli. Itse olin hiukan huvittunut saarelle päästyäni, sillä soratiet olivat kuin lapsuuteni maisemista, enkä pitänyt niitä sokaisevan ihmeellisinä, kauniina kylläkin. Käytävältä poikkeavat mutkittelevan polut polvenkorkuisine kasvustoineen muistuttivat takatietä, vehreää reittiä isovanhemmiltani pappani siskolle metsän kautta. Rakennetun reitin varrella oli hyviä infotauluja ja muutama huussi, joka mielestäni oli riemastuttavan luonnollinen ratkaisu paikkaan. Eväsretkeläisille vangit ovat rakentaneet pöytäryhmiä muutamaan kohtaan. Osa saaresta on rajattu niin, että matkailija ei sinne pääse, mutta rakennettu reitti oli niin kattava, ettei juuri mitään tullut kaivattua. Vesipullo on tärkein matkavaruste, ja reitin varrella ainakin parissa paikassa oli myös vesipiste.

Metsähallistuksen työllistämien ja talkoolaisten suurin puristus on ollut massiivinen näköalatasenne Aleksanterinpatterin yläpuolelle, ja tasanteelta näki pitkälle moneenkin suuntaan. Sotahistoriasta kiinnostuneille saari tarjoaa paljonkin nähtävää, itse en ymmärtänyt sotilasrakennuksista juuri mitään, ja halusin keskittyä luonnon ihailuun. Saarella nappasin toisen yksinään matkustavan kanssani kulkemaan, ja jutellessa matka kului joutuisasti. Loppujen lopuksi en tiedä, paljonko kävelyä yhteensä kertyi, mutta Vallisaaren reitti on kolmisen kilometriä, ja Kuninkaansaaren puoleltakin metrejä kertyy. Aurinkoisella kelillä naureskelin toverini kuumille pitkille housuille, mutta paluumatkalla lautalla tuli todella vilu.

Paikalla oli todella paljon hyönteisiä verrattuna läheiseen mantereeseen, Vallisaaren niityllä on nähty yli tuhat perhoslajia, joista en nähnyt valitettavasti yhtäkään. Saarten välisellä sillalla törmäsimme myös lämpimällä kivellä päivää paistattelevaan kyyhyn! Lauttaan noustessani tarkistin myös, ettei jaloissani kiipeile punkkeja.

Reitin seuraava kohde oli monesta saaresta koostuva Suomenlinna, joka tuntui harmillisen kaupalliselta edellisen jälkeen. Lasten mieleen saarella vaikuttaisi olevan rauniot ja niiden käytävillä juokseminen ja huhuilu, ja aikuisellekin tekee hyvää käydä viilentymässä kivien sisällä poissa paahteesta. Suomenlinnasta löytyy kattavammin ruokavaihtoehtoja, jos mukaan ei ole sattunut eväitä, Vallisaaressa kahviloita oli toistaiseksi vain yksi. Asutetussa Suomenlinnassa on paikallistenkin takia enemmän elämää, ja saaresta löytyy myös pelkistetty kirkko, jossa pääsee käymään. Vallisaaren kävelystä olin niin väsynyt, etten jaksanut kovin kauaa Suomenlinnassa pyöriä.

Suomenlinnan jälkeen jäljellä oli enää piskuinen Lonna-saari. Lonna on vain 150 metriä pitkä, ja sen näkemiseen ei varttia kauempaa kulu. Saarella on trendikäs vohvelikahvila, ja paluumatkalla seuraani liittyi parikymmentä pukumiestä, joten saarella on todennäköisesti myös jokin kokouspaikka. Lonnaan on myös rakenteilla sauna, uimapaikan mahdollisuudesta en saanut selkoa.

Lauttamatkalla tajusin, kuinka paljon olenkaan kaivannut merta! Porissa varttuessani en edes asunut lähellä rantaa, mutta meri on kuitenkin ollut aina läsnä. Pari vuotta Tampereella on turruttanut minut järvimaisemaan. Tänään nautin täysin rinnoin kosteasta merituulesta ja meren raikkaasta tuoksusta, jopa lokkien huudosta.

Vihreä viikko

Vihreä viikko

Viikonloppuna väsähdin täysin kaupungin vilskeeseen, ja senkään vuoksi en jaksanut esimerkiksi Helsinki-päivän tohinoissa pyöriä muutamaa tuntia kauempaa. Voisin sanoa olevani maalta kotoisin, ja luonnonläheisyyttä olen pitänyt tähän astisessa elämässäni itsestäänselvyytenä. Vaikka olenkin asunut Tampereen keskustassa jo pari vuotta, lenkille lähtiessä pääsee viiden minuutin sisällä jo metsään. Täällä todellista, aitoa metsää ei ole lähimainkaan, enkä vertaisi puistoalueita siihen ollenkaan. Päätin säästää mielenterveyttäni ja ottaa tämän viikon teemaksi vihreät arvot, ja tutkia Helsinkiä luonnon näkökulmasta.

Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha sijaitsee kirjaimellisesti keskellä kaupunkia rautatieaseman ja Unioninkadun välissä, joten liikenteen melu kyllä kuului alueelle. Kuitenkin tunnelma oli seisahtunut, ja minun lisäkseni vain muutamasta puistosta olleesta osa istui kirjan kanssa puiden alla, osa nautti päiväkahviaan kukkien keskellä. Erilaisia lajeja puistossa oli älyttömän paljon, mutta itseäni kiehtoi juuri puutarhan rauhallisuus.

Myös sisälle puutarhaan pääsee, mutta maanantaisin paikka on suljettu, joten tyydyin ihastelemaan ulkopuutarhaa. Puutarhan alueella on myös kahvila, jonka pihalla kasvaa myös monia erilaisia kukkalajeja.

Puutarhassa huomasin myös, että en ole pariin viikkoon nähnyt muita eläimiä kuin koiria ja lintuja. Lokit ovat tuttu näky aivan joka puolella kaupunkia, lisäksi välillä saattaa nähdä variksia ja kanadanhanhia. Mutta laulavia pikkulintuja täällä on todella vähän. Puutarhassa ne kuitenkin elämöivät kunnolla, kuvatessani saatoinkin mennä lähelle pesää, ja hetken mekkaloinnin ja parin uhkauslennon jälkeen koin parhaakseni jatkaa matkaani.

Kukkia puutarhassa oli jonkun verran, mutta tällä hetkellä se kokee mittavaa remonttia, ja laajempi puoli on yleisölle auki vasta ensi vuoden kesäkuussa. Lempikukkani pioni oli vielä nupulla, mutta viikon sisään ne taatusti kukkivat jo näyttävästi.

Jos oikeasti haluaa rauhoittua hiljaisuudessa vihreyden keskellä, suosittelen retkeä Haagan rodopuistoon. Puistoon pääsee kätevästi esimerkiksi lähijunalla jäämällä pois Huopalahdessa. Valtava puisto on täynnä suuria, puumaisia alppiruusuja, ja kaikkea kevyesti varjostaa männyt. Puisto on alunperin perustettu yliopiston kasvinjalostusta varten jo 1970-luvulla, ja parikymmentä vuotta myöhemmin aluetta laajennettin atsalea-alueella. Alueella on polkuja ja pitkospuita ja kaksi hauskaa katselulavaa pensaiden tasalla, josta näkee laajemmin alueelle. Alppiruusut kukkivat jo kesäkuun alussa, ja itsekin olin hieman mattimyöhäisenä paikalla, sillä useimmat pensaista olivat jo kukkineet. Paikka on ilman kukkiakin varmasti hieno: kaartelevia salaperäisiä polkuja, joista ei näe mihin ne johtavat, ja aina hiukan hämärä valo puiden alla.

Helsinki-päivä

Helsinki-päivä

Helsinki-päivää on juhlittu lähes kuusikymmentä vuotta aina kesäkuun 12. päivä. Aloitin päiväni pyörimällä keskustassa aamupäivän tarkkaillen designsuunnistuksen vihjeitä. Pääpotti eli Artekin jakkara jäi saamatta, mutta löysin lounaslahjakortin Why join the navy when you can be a pirateen! Ruokailoja nautittiin tänään myös Esplanadilla, kun Illallinen Helsingin Taivaan Alla alkoi viideltä. Kaiken kaikkiaan tuhannelle piknik-ruokailijalle on myyty lippu tähän 164 pöydän tapahtumaan. Paikalla on pöytä valkoisella liinalla peitettynä, ja seurueet saavat tuoda omat eväänsä.

Rautatientorilla järjestettiin tapasfestivaali, joka alkoi jo perjantaina. Seurueeni maisteli ruokia useammasta kojusta, minä jäin kaipaamaan jättiläisannoksia festareiden nimestä huolimatta. Festari oli vain täysi-ikäisille, sillä alue oli kokonaan anniskelualuetta. Hyvät tuoksut johdattelivat minut kuitenkin muualle syömään.

Designmuseo osallistui Helsinki-päivään vapaalla pääsyllä, ja kuhinaa kyllä riitti. Hauskin näky koko rakennuksessa oli aulan saksitausta. Syyskuuhun asti talossa on Eero Aarnio -näyttely, joka ei minua juurikaan sytyttänyt. Kenen mielestä Poni näyttää ponilta eikä sammakolta?

Takapihalla sen sijaan oli kiinnostavampaa nähtävää. Päivän aikana lapset rakensivat 100 linnunpönttöä, ja saivat maalata ne haluamansa värisiksi. Ainoa kysymykseni on, minne nämä kaupunkilaislapset aikovat teoksensa virittää? Parvekkeelle? Lapset saivat myös ohjatusti istuttaa yrttejä pihan massiivisiin sammioihin, ja ilmassa leijui ihana tuoksu.

Matkani jatkui kohti Kansallismuseota, joka tällä hetkellä on julkisivuremontissa, joten en aluksi löytänyt pääovea ollenkaan. Olin lähes varma, että rakennus on kirkko, mutta museon prujusta selvisi, että tätä tarkoitusta varten se tosiaan on rakennettu. Kansallismuseoonkin oli vapaa pääsy Helsinki-päivän kunniaksi, mutta paikalle kannattaa myös saapua perjantaisin 16-18, sillä silloin se on ilmaista. Alakerran aulatilan katossa on koulun oppikirjoista tutut Gallen-Kallelan Kalevala-freskot. Elokuussa päättyvä Venetsian aatelista kertova Veden kätkemiä huoneita oli erityisen mielenkiintoinen näyttely! Historiasta kiinnostuneille museo kyllä tarjoaa paljon nähtävää, itselleni pysyvä näyttely ei kuitenkaan tarjonnut erityisiä kiksejä.

Museon pihalla järjestettiin Vintage-tapahtuma, jossa lukuisat myyjät myivät niin vaatteita kuin huonekalujakin, muutama myyjistä näytti olevan samoja kuin Hietsun kirppiksellä viikko sitten.

Helsinki-päivän taatusti suosituin tapahtuma on tietenkin Radio Aallon konsertti, jonka tänään päräytti käyntiin Robin, ja jonka panee pakettiin Cheek. Yritin päästä museokierrokseni jälkeen alueelle, mutta toiveeni oli turha, ja jäin etäisyyden päästä seurailemaan. Fiilikseni ei ollut kohdallaan ja kaukaa basso dominoi musiikkia niin paljon, että päätin lähteä. Päivällä paikalla oli todella paljon lapsiperheitä, ehkä iltaa kohden yleisö koostuu lähinnä aikuisista.

Hauskaa, että juuri Helsinki-päivästä on tullut kansallisestikin iso juttu. Ainakin nuoret saattavat matkustaa kilometrien päästäkin ilmaiskonserttia varten paikan päälle. Mielessäni valittelin, miksei samanlaista kuhinaa aiheuttavaa tapahtumaa järjestetä Tampereella, mutta selvitystyön jälkeen selvisi, että “hieman” pienimuotoisempaa Tampereen päivää juhlitaan lokakuussa!

Krunikka

Krunikka

Lähes kaikkien turistien kohteisiin kuuluu jylhä Tuomiokirkko Senaatintorin vieressä. Engelin suunnittelema kirkko sijaitsee aivan keskustassa, Kruununhaan eteläosassa. Sisältä tämä kaupunkisiluetin kulmakivi on kuitenkin todella pelkistetty, ja ainoa silmiinpistävä asia on perinteinen alttaritaulu. Lisäksi sisällä on uskonpuhdistajien Martin Lutherin, Philipp Melanchtonin sekä suomalaisen Mikael Agricolan patsaat.

Jokainen tietää Tuomiokirkon, mutta mitä muuta nähtävää Kruununhaassa on?

Senaatintorin etelälaidasta löytyy matkamuistomyymälää, kahvilaa ja käsityöpaikkaa vaikka millä mitalla. Aleksanterinkadulla on Helsingin kaupunginmuseo, jossa tällä hetkellä on näytillä paljon puhuttu Eromuseo. Näyttelyä varten kannattaa varata hiukan häiriötöntä aikaa, jos haluaa viettää aikansa paneutuen lukemalla erotarinat. Hieman jopa masentava näyttely on maksutta esillä syyskuun puoliväliin asti. Toisessa kerroksessa on Helsingistä kertova näyttely, mutta se on läpikävelty parissa minuutissa. Kaupunginmuseon opastettuja kierroksia järjestetään sunnuntaisin, ja nekin ovat maksuttomia.

Hallituskatua pohjoiseen päin lähtiessä ensimmäisenä tulee vastaan pikkuruinen rahamuseo. Museo on kuulemma suunniteltu koululaisia varten, mutta taloudesta ja pankkitoiminnasta kiinnostuneet ovat paikalle myös tervetulleita! Sisäänpääsymaksua ei ole, ja museon kiertämiseen ei mene kauaa, täydellinen paikka pienessä sateessa, kun ei jaksaisi vaeltaa vielä paikasta toiseen. Rahamuseon vieressä on Suomen pankki, jonka edessä komeilee Snellmanin patsas.

Piirileikissä Tuomiokirkon ympärillä pääsee myös historian havinaan: Suomen pankkia vastapäätä on todella näyttävä Säätytalo, jonka piha-alue on myös moitteettomassa kunnossa. Ennen säätyvaltiopäivien istuntopaikkana toiminut rakennus on nykyään valtion omistuksessa, ja siellä järjestetään kokouksia ja edustustilaisuuksia. Tavallisella tallaajalla ei taloon ole asiaa, mutta yleisökierroksia järjestetään silloin tällöin, seuraavan kerran 15.10.2016.

Suomen pankin vieressä on kansallisarkiston yksi neljäsosa, asiakaspalvelu on nimenomaan Rauhankadulla Tuomiokirkon takana. Arkistossa järjestetään aukioloaikojen aikaan tilauksesta maksuttomia esittelykierroksia. Näyttipä arkistolla olevan myös blogi.

Rauhankadulta jatkettaessa Unioninkadulle vasemmalta löytyy Pyhän Kolminaisuuden kirkko. Tämä ortodoksikirkko avaa ovensa vain tiistaisin ja viikonloppuisin, tiistaisin paikalla on päivystävä pappi, lauantai-iltaisin vigilia ja sunnuntaisin liturgia, molemmat slaaviksi. Muuten kirkon portit pysyvät lukittuina, ja kaikki yhteystietoja laajempi informaatio näytti olevan kyrillisin kirjaimin, joten en tiedä, järjestetäänkö kirkossa opastuksia.

Unioninkadulla on myös lukuisia Helsingin yliopiston rakennuksia, ja esimerkiksi kansalliskirjasto.

Takaisin nykyaikaan pääsee palaamalla Kauppatorille, Kruununhaan eteläosaan. Aivan torin läheisyydessä ovat ainakin kauppahalli, kaupungintalo ja tietysti Presidentinlinna. Kauppatorilla on tavallisen torielämän lisäksi muutakin vilskettä: torilta lähtevät lautat Suomenlinnaan ja muihin saariin, ja onhan torilla juhlittu myös kiekko- ja Euroviisukultaa. Torilta ruokaa ostaessa muistettavaa: varo lokkeja!

Torilla tavataan!

Kruununhakahan jatkuu aina Hakaniemeen asti, ja rantaa pitkin kävely kannattaa ainakin maisemien vuoksi. Näin kesäaikaan ranta on täynnä veneitä, ja löytyyhän rannan tuntumasta myös sopiva piknikpaikka, Liisanpuistikko.

Minne veisin siskoni eli design Helsingissä

Minne veisin siskoni eli design Helsingissä

Helsinki on Suomen kaupungista suurin, ja pääkaupunkina se kutsuu luokseen sekä koti- että ulkomaisia turisteja. Osa turisteista, erityisesti pikkukaupunkien asukkaat ja venäläiset, tulee varsinkin ostoksille. Designkaupunkina Helsinki on shoppailijalle hyvä. Nuorilla suomalaisilla suunnittelijoilla on omat liikkeensä Design Districtillä, löytyy joukosta myös konkareita kuten Jukka Rintala. Ennen Marimekolla työskennelleen Samu-Jussi Kosken Samuji-liikkeitä Helsingistä löytyy kaksin kappalein. Suomen ensimmäisen Muodin huipulle -ohjelman voittanut Katri Niskanen on suunnitellut Linnan juhliin useammankin asun, ja hänen valoisa liikkeensä löytyy tällä hetkellä Bulevardilta.

Uudenmaankadulla taas on Suhosen sisarusten vaateliike Ivana Helsinki. Yritys oli ensimmäinen laatuaan pohjoismaissa, joka on valittu New Yorkin ja Pariisin muotiviikoille. Alueista Punavuori on SE PAIKKA, jos haluaa löytää tunnettujen suomalaisten suunnittelijoiden tuotteita. Keskustassa on ennemminkin tavallisia ketjuliikkeitä ja Esplanadin tuntumassa kansainvälisiä luksusliikkeitä. Muita mielenkiintoisia muotiliikkeitä Helsingissä ovat naisellisista kengistään tunnetun Minna Parikan Universum, hauskoja hattuja myyvä Costo concept store sekä vanhan kunnon Karhun kenkäkauppa.

Artek on pitkän historiansa aikana saavuttanut asemansa suomalaisen designin kulmakivenä. Siskoni voisi todennäköisesti viettää kokonaisen viikonlopun Artekin liikkeessä. Tunnetuimmat Artekin suunnittelijat ovat luonnollisesti Alvar Aalto ja hänen puolisonsa Aino, ja suosituimpia Artekin tuotteita on varmasti Aallon vuonna 1933 suunnittelema kolmijalkainen klassikkojakkara 60. Myymälässä voi myös suunnitella itselleen erilaisista osista mieluisen jakkaran Stool Customization workshopissa. Artekin liike oli ennen Esplanadilla, mutta nyt se on muuttanut Stockmannin viereen Keskuskadulle. Lauantaihin asti myymälässä on myös japanilaista designia esittelevä Common pop up. Normaalisti Commonin tuotteita saa Punavuoresta.

Punavuoresta löytyy myös esimerkiksi pelkkää suomalaista designia myyvä Woodnotes+Nikari. Paperinarutekstiilit, puukalusteet ja designvalaisimet ovat näytillä syyskuun loppuun asti Kolmikulman kupeessa osoitteessa Yrjönkatu 8. Kaupan ihana myyjä Elina kertoi Design District Helsingin paperikartan päivittyvän pian – liikettä ei nykyisessä lehtisessä edes ole. Netissä tiedot ovat kuitenkin ajan tasalla. Liikkeessä juttelimme suomalaisesta designista, ja miksi se vetoaa varsinkin aasialaisiin. Elina tiivisti asian hyvin: Suomi ylipäätään on “pure” (suom. puhdas, pelkkä, viaton).

Kivenheiton päässä liikkeestä, Yrjönkatu 12-14:ssa on tanskalaisen Fritz Hansenin liike, josta saa myös maanmiesten Arne Jacobsenin ja Louis Poulsenin tuotteita. Varsinkin istuimet ja valaisimet liikkeessä olivat kauniita, ja muodoiltaan runsaampia kuin pelkistetyt suomalaiset design-tuotteet.

Ilman paksua lompakkoakin Helsingissä voi shoppailla designia. Senaatintorin vierestä Torikortteleista matkailija voi löytää edullisestikin käsityöläisten tuotteita, kuten koruja, taidetta ja käyttötuotteita. Annankadun Formverkin valikoima on laaja, ja keskisuurillakin seteleillä voi kotiuttaa ainakin Hayn käsiä, Eva Solon keittiötuotteita ja esimerkiksi kuvan hauskan kultaisen ananaksen tai pääkallon.

Monilla liikkeistä on myös verkkokauppa, tai ainakin kuvasto netissä, joten turistin ei tarvitse tulla ostamaan sikaa säkissä. Design-liikkeissä on myös ihanan vastaanottava tunnelma, eikä visiitillä tule kiusallinen olo, vaikkei ostaisi mitään.

Liikkeiden osoitteet muuttuvat tiuhaan tahtiin, ja edes hakujätti Google ei ole aina oikeassa tiedossa siitä, missä mikäkin kauppa on. Liikkeiden ajankohtaisimmat yhteystiedot löydät liikkeiden omilta verkkosivuilta. Jotkut paikoista ovat vain pop up -myymälöitä ja showroomeja, joten niissä kannattaa jo valikoiman pienuuden takia käydä ajoissa!

PSSST! Lauantaina Design Districtin liikkeet järjestävät Designsuunnistuksen, jossa ideana on löytää kätköihin piilotettuja designaarteita! Puolen päivän aikaan starttaava tapahtuma kestää 24 tuntia, ja vihjeet ilmestyvät DDH:n facebookiin, instagramiin ja twitteriin. Osallistu suunnistukseen ja seuraa hashtagia #ddhelsinki!

Kuulan Kallio

Kuulan Kallio

Helsingistä kertovista lauluista on oma Wikipedia-sivunsa. Punavuoresta kertova Beatlesin Penny Laneen sovitettu Rööperiin on soinut radioissa jo lähes viisikymmentä vuotta. Helsingin yhdettätoista kaupunginosaa Kalliota käsittelee useampikin kappale. Kaikille tuttu on ainakin Fredin Kolmatta linjaa, joka kyseistä katua astellessa alkaa lähes varmasti soimaan päässä. Ja laulaahan myös Happoradio vähän erilainen ääni kellossaan “päästäkää minut pois Kalliosta”.

Musiikin parissa jo vuosikymmenen alusta töitä tehnyt “Kallion poika” Heikki Kuula mainitsee Kallion myös useammassa kappaleessaan. Kuula muutti vajaa vuosi sitten Kruununhakaan saadakseen omaa rauhaa. Kallion kuppiloissa tuttuja riitti lähes riesaksi asti.

Ulkopuolisen silmin Kallio vaikuttaisi olevan halvan kaljan ja thaihierojien mekka. Pelkästään puolen kilometrin pituisen Vaasankadun kaikkien juottoloiden laskemiseen ei riitä pelkät sormet. Kadusta yritettiin humalaisten turvaksi tehdä kävelykatua vuonna 2013, mutta hanke kuopattiin.

Kuulan mielestä hyvä baari on ennen kaikkea rauhallinen, ja jukebox on bonaria. Suosikit näyttävät ulkoapäin vähintäänkin huolestuttavilta, mutta muutkin paikalliset näyttävät välttävän tungosta ja luottavan ennen kaikkea edullisiin hintoihin. Yökerhoja tai klubeja Kalliosta ei varsinaisesti löydy, mutta meno voi silti äityä hurjaksi.

Kallion suurin maamerkki seisoo ylväästi Neljännen linjan ja Itäisen papinkadun risteyksessä. Kallion kirkko-kappaleen vuonna 2008 ilmestyneessä PLLP-levyllä julkaissut Kuula ei ironista kyllä ole koskaan käynyt kirkossa sisällä. Bucket-listalta yliviivaus suoriutuu alta aikayksikön, kun teemme pikavisiitin yli satavuotiaaseen graniittikirkkoon. Monumentaalinen kirkko kätkee sisäänsä varsin pelkistetyt seinämaalaukset ja puureliefin. Tornista kajahtaa päivittäin kaksi kertaa Sibeliuksen säveltämä koraalisävelmä pronssikelloin soitettuna, ja tornin huipulta voi selkeällä ilmalla nähdä jopa Viroon asti.

Fleminginkadulla kulkiessamme Kuula jakaa Kallion kahteen osaan: eteläiseen fiiniin puoleen ja pohjoisen gettoon. Häilyvä rajaviiva kulkee Franzeninkadun ja Agricolankadun tienoilla, olutravintola Sivukirjaston hujakoilla.

Pahamaineisen Kallion synkkäkin puoli tuo edustuksensa: leipäjonot täyttyvät laitapuolen kulkijoista muutamana päivänä viikossa, Vaasanpuistikossa eli Piritorilla huumausaineet vaihtavat omistajaa kirkkaassa päivänvalossa. Rap-yhtye Teflon Brothersin riveissä sarkastisesti liuottimien imppaamisesta laulava Kuula ihmettelee ääneen, miksei tilanteeseen sen enempää puututa.

Hipstereiksi itseään kutsuville kaupunginosa tarjoaa paljon trendikkäitä kahviloita ja yllättävää kyllä – suuren määrän partureita. Suvilahdesta päin löytyy kaikille avoin graffitiaita, johon maalaaminen on sallittua, ja läheltä löytyy myös MakeYourMark, josta voi ostaa tusseja ja spraymaalia. Sääntöjä aidalla on vain vähän – maalataan vain seinää, ei tägisotkuja ja pidetään paikat siistinä.

Kokeilunhaluisille kotikokeille ja ulkomaisille turisteille tuttuja elintarvikkeita löytyy Hämeentieltä. Ainakin afrikkalaisia, aasialaisia ja intialaisia kauppoja löytyy, myös etelänaapuri Viro on lähistöllä edustettuna. Laajemmin tätä etnopuotien tihentymää kutsutaan leikkisästi Kallion basaariksi. Muutenkin etnisyys on vahvasti läsnä: Heikin kanssa lounastimme ukrainalaisessa, maittavaa ruokaa saa kuulemma myös reittimme varrelta esimerkiksi hauskan kuuloisesta thaikkumestasta nimeltä Du Dii.

Kesäisin Kuula viettää kavereiden kanssa mieluummin aikaa ulkona puuhaillen kuin terasseilla istuen. Kaveriporukan ykköslaji vaikuttaa olevan ranskalainen pihapeli petankki. Muutaman heittokierroksen jälkeen puistossa maistuu myös jäätelö. Yksi palloista on kateissa, ja kaljahammastakin alkaa kolottaa. Päätämme Kallio-kierroksen auringossa nautittuun bisseen.

 

P.S. Autenttista Kallio-kokemusta hakiessa liikkeelle kannattaa lähteä kuulemma vasta iltamyöhään. Päivisin kaupunginosa on lähes kuin mikä tahansa pikkukaupunki. Vaikka Kalliosta on viimeisten vuosien sisään tullut trenditietoisten nuorten hipstereiden linnake, kuppiloissa saa varmasti kuulla elämänmakuisia tarinoita monelta vuosikymmeneltä.

Skatta

Skatta

Katajanokka eli “Skatta” on Helsingin kantakaupungin itärannan pieni kaupunginosa, josta ainakin moni Viroon laivalla kulkenut matkailija on saattanut itsensä löytää. Viking Linen terminaalin lisäksi Skattalla sijaitsevat ulkoasiainministeriö, entinen vankila ja Helsingin siluettiin olennaisesti kuuluva Uspenskin katedraali.

Kirkko on kieltämättä komea näky mahtipontisine kullattuine sipulikupolineen. Kävin katedraalissa kaukaa viisaana jo viikonloppuna, sillä maanantaisin se on suljettu. Sunnuntaina paikalle aikovan on tärkeää muistaa, että kirkko on seurakunnan käytössä messua varten, joten kovalla tohinalla kirkkoon on turha yrittää rynnätä. Tällaiselle evankelis-luterilaiselle ortodoksikirkot tuntuvat aina erityisen juhlavilta, sillä olen tottunut perinteisempiin ja hillitympiin puu- tai kivikirkkoihin. Toisaalta kirkko tuntui liiankin kruusatulta — onko tällaiseen paikkaan helppo tulla omana itsenään? Katedraalille on Kauppatorilta vain kivenheitto, eikä se kauempaakaan jää kyllä huomaamatta.

Skattalta (kuten muualtakin Helsingistä) löytyy kymmenittäin vanhoja jugendtaloja. Etelän puoleisesta rannasta löytyy sen sijaan tiilisiä rakennuksia, kuten entinen tulli- ja pakkahuone. Nykyään se on käytössä yritysten toimitiloina, mutta alaovi on auki, joten uteliaimmat voivat käydä sisällä vilkuilemassa. Rakennuksen toisessa kerroksessa toimii esimerkiksi mainostoimisto Tweed Agency, jonka aulassa komeilee Valtteri Mertalon Lennart-näyttely.

Näyttelyssä esillä on muutama taulukin, mutta huomion vievät koulussa jaettavien hymypatsaiden kokoiset värikkäät pienet Lenin-patsaat. Mertalo aloitti projektin vuonna 2004, ja nyt näytillä oli hahmoja teletapista joulupukkiin aina Ronald McDonaldin ja jäätelöpallon kautta.

Eteläisessä rannassa on seissyt vuodesta 2014 alkaen myös Suomen korkein (40m) maailmanpyörä, Finnair Skywheel. Vajaan vartin mittainen reissu maksaa aikuiselta 12€ ja lapsilta 9€. Maailmanpyörästä aukeavat hyvät näkymät koko Helsingin keskustaan sekä Katajanokalle. Jos turistireissullaan haluaa mennä maailmanpyörään, suosittelen tekemään sen mahdollisimman alussa, jolloin saa jo hyvän yleiskuvan kaupungista. Viileänä päivänä kopissa voi tulla vilu, aurinkoisena päivävä kyydissä on ilmastoinnin takia mukavaa.

SONY DSC

Kuten kuvasta näkyy, maailmanpyörän etualalla on tällä hetkellä työmaahärdelli. Rantaan on rakenteilla merikylpylä Allas, jonka ensimmäisiä toimintoja pitäisi pystyä käyttämään jo tänä kesänä. Paikasta povataan taukokeidasta kaupungin keskellä. Tulossa on tällä hetkellä ainakin hiekkaranta ja terassikahvila, joiden aukeaminen on suunniteltu juhannukseksi, elokuussa pitäisi aueta saunat ja kelluva laituri. Projektin pitäisi olla täysin valmis ensi keväänä. Alkuperäiset avajaiset olivat suunnitteilla toukokuuksi, mutta aikataulu ilmeisesti venähti, ja ainakaan näin äkkiseltään myöskään googlaamalla en löytänyt ajantasaisia tietoja tulevista avajaisista. Uskallanpa tämänhetkisestä keskeneräisyydestä epäillä, että juhannuksena ovet aukeavat korkeintaan rakennusmiehille.

Tärkein elementti Katajanokalla on kuitenkin ympärillä vallitseva meri. Skattan keskeltä halkaisevalta Merikasarminkadulta voi parhaassa tapauksessa nähdä meren kolmessa eri suunnassa. Iltalenkiksi Katajanokan kiertäminen rantaa pitkin tarjoaa kattavan näkymän sinistä merta, valkeita laivoja ja vehreitä puistoja.

Kirppissunnuntai

Kirppissunnuntai

Vietin sunnuntain kiertäen muutamassa Helsingin monesta pihakirppistapahtumasta. Osa tapahtumista on säännöllisiä, kuten Hietalahden kirpputori ‘Hietsu’ ja Aleksis Kiven kadun kirpputori, myös Hakaniemen torilla käytetyn tavaran myyntipöytiä oli muutama. Nämä järjestetään nimenomaan sunnuntaisin liukuvalla aikataululla, keli tietysti huomioon ottaen. Hietalahden tori oli iltapäivällä lähes täynnä myyjistä, ja ostajiakin riitti kyllä reilusti. Vasta sään muututtua epävakaaksi kirppistelijät alkoivat pakata tavaroitaan äkkiä kokoon. Torilla oli kaiken kaikkiaan mukava tunnelma, ja torikahvilat pitivät huolta tankkauksesta.

Matkani jatkui bussilla Aleksis Kiven kadun viereen Dallapénpuistoon Vallilaan, josta useimmat myyjät olivat ehtineet jo valitettavasti lähteä raekuuron vuoksi. Sinnikkäimmät olivat jääneet kojujensa kanssa, ja paikalla esiintyi nuorten bändi Paarihuoneen kuistilla. Täällä Helsingissä näitä piknikiin sopivia puistoja kyllä riittää! Puistossa sattui olemaan myös lasten liikuntatapahtuma, joten yksi osa puistosta oli pyhitetty lentopallokentälle.

Jatkoin matkaani yhä syvemmälle Vallilaan Sturenkadulle, jossa järjestettiin sisäpihojen kirpputori. Uteliaimmat kävivät paikalla vain tutustumassa kauniisiin piha-alueisiin, osa tuli tekemään edullisia löytöjä. Sisäpihat olivat suojaisia, joten niissä myyjät pysyivät lähes tapahtuman loppuun saakka kurjasta säästä huolimatta. Sisäpihat olivat vehreitä ja eläväisiä, kun ihmisiä oli melkein tungokseksi asti. Taloyhtiöt vaikuttivat yllättävän yhteisöllisiltä, naapurit juttelivat keskenään nojaillen rekkeihin ja vartioivat toistensa kojuja välipalan hakemisen ajan. Eräällä sisäpihalla asukkailla oli myös yhteinen yrttimaa, josta kukin sai hakea kokkailuihin omansa.

Kirppiskulttuuri vaikuttaisi olevan hyvillä kantimilla Helsingissä varsinkin näin kesäisin. Ulkotapahtumiin on niin alhainen kynnys mennä etsimään tavaraa tai myymään sitä itse, verrattuna viikon mittaisiin pätkiin sisäkirpputoreilla, joissa pitää käydä siivoamassa pöytänsä vähintään kerran päivässä. Tinkaamisen mahdollisuuskin on, kun myyjä on itse paikalla. Ainoa haittapuoli on kuitenkin sää, kuten tänään nähtiinkin. Vesi- tai raekuuron sattuessa ei tulisi mieleenkään, että lähtisikö kiertämään pihakirppiksiä. Tampereella meillä ei ole tällaisia tori- tai puistokirppiksiä kuin kerran pari kesässä, joten kesäkuun ajan aion hyödyntää tilaisuuden ja käydä noissa ahkerasti, ensi viikon lauantaina esimerkiksi Kallion Karhupuistossa järjestetään Pop Up Pihakirppis!

 

 

Museopäivä nollabudjetilla

Museopäivä nollabudjetilla

Jatkan vielä “pakollisten” kohteiden putkea, koska en tunne kaupunkia vielä kovin hyvin. Eiköhän nämä perinteiset turistikohteet ala pian jo olemaan koluttu! Ja nyt PRO TIP: Joka kuukauden ensimmäisenä perjantaina nykytaiteen museo Kiasmaan on ilmainen sisäänpääsy koko päivän ajan, ja luonnontieteelliseen museoon välillä 14-17. Hyödynsin tilaisuuden, ja kävin molemmissa tänään pyörähtämässä. Kiasma on Helsingin nähtävyyksistä suosituimpia, ja sinne on myös helppo eksyä sen keskeisen sijainnin vuoksi. Syyskuuhun asti esillä ovat brasilialaisen Ernesto Neton, korealaisen Choi Jeong Hwan ja suomalaisen Jani Ruscican näyttelyt, kokoelmanäyttely sen sijaan pysyy talossa tammikuuhun saakka.

Kiasman näyttelyt ovat aina laadukkaita ja näyttäviä, mutta mitään sen suurempia tunnehyökyjä se ei kokonaisuudessaan nyt minussa saavuttanut. Kiasman näyttelyissä on lähes poikkeuksetta aina hauska ajattomuuden ja ajankohtaisuuden balanssi; vaikka työt olisivat vuosikymmeniäkin vanhoja, ovat ne silti tähän hetkeen sopivia. Arkkitehtonisesti Kiasma on yksi lempirakennuksistani kautta maan, ja tilavuus myös antaa vapauden jäädä näyttelyhuoneiden penkeille norkoilemaan, joten paikka on kuitenkin ehdottomasti vierailun arvoinen. Toisen kerroksen hengittävät jättikukat (Choi) olivat oma suosikkini tällä kertaa. Syksyllä Kiasmaan tulee Mona Hatoumin ja Meeri Koutaniemen töitä, joita haluan ehdottomasti tulla myös katsomaan. Voidaankin kenties odottaa poliittista ja naisen asemasta kertovaa näyttelyä!

Isä oli työmatkalla Helsingissä, joten nappasin hänet Hakaniemestä matkaan, ja suuntasimme Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan kupeeseen, puutarharavintola Violaan tuhdille salaattilounaalle. Sen jälkeen menimme rautatieaseman olut- ja viiniravintola Oosteriin vetämään belgialaiset Leffet.

Saatto-operaation jälkeen suuntasin vielä luonnontietieteelliseen museoon, joka rehellisesti sanottuna ei sekään tuntunut kovin kummoiselta, jos on vastaavissa laitoksissa käynyt ulkomailla, esimerkiksi New Yorkissa, kuten allekirjoittanut. Eteisaulan elefantti otti vierailijat vastaan hiukan liian dramaattisesti näyttelysisältöön nähden. Suomen mittakaavalla paikka toki on hieno, varsinkin perheen pienimmille. Monet näyttelykohteet ovat kosketettavia, joten lapsia ei tarvitse vahtiakaan joka sekunti. Nähtävää riitti neljään kerrokseen, näin aikuisena mielenkiintoisinta olivat rakennuksen historia, tutkijan huone ja alkuperäiset täytetyt eläimet. Myös näyttely muuttuvasta ilmastosta oli hieno — lasten tutkiessa mammutteja tai pelastamassa pelissä lajeja sukupuutolta aikuiset voivat lukea painavaa asiaa ilmastonmuutoksen “voittajista ja häviäjistä”. Mukavaa reissaajalle oli myös se, että molemmista museoista löytyi jonkinlainen säilytyssysteemi, koska repun kantaminen koko päivän ajan voi tuntua tuskastuttavalta.

Fillaroimaan!

Fillaroimaan!

Tänään oli ensimmäinen pyöräilypäivä. Sain kuukaudeksi käyttööni kotimaisen Pelagon valmistaman Brooklyn-kaupunkipyörän, jolla kelpaa kiertää kohteissa. Pelagon kivijalkakauppa sijaitsee osoitteessa Kalevankatu 32, mutta pyörillä on jälleenmyyjiä ympäri Eurooppaa. Liikkeestä saa myös ostettua omaan pyörään komponentteja tai tarvikkeita, ainakin omaan pyörääni voisin hankkia tuollaisen kauniin konjakinruskean nahkasatulan.

 

 

Koska en ole koskaan ollut pyörähifistelijä, en edes tajunnut, että esimerkiksi polkimia voisi olla montaakin eri mallia. Minun pyöräni on malliltaan ‘tavallinen’ kaupunkipyörä kätevällä etukorilla, mutta useimmat malleista oli “miesten” eli rungon malli geometrisempi. Aluksi pyöräily autojen seassa oli jähmeää, mutta eiköhän siihenkin äkkiä totu! Kävimme pyöräharrastaja Janin kanssa koeajolla Sinisen huvilan kahvilassa, ja paikalle pääsi kyllä näppärästi rullailemalla, kävellen matka olisikin voinut tuntua pitkältä. Kesäkahviloista voisin tehdä erillisen blogikirjoituksen, niitä täällä kyllä riittää. Takaisin kaupunkiin lähdin kiertämällä Töölönlahden toiselta puolen, enkä enää ihmettele, miksi fillareita näkyy katukuvassa niin paljon. Fillarilla pääsee niin nopeasti paikasta toiseen! Varsinkin, jos käytössä ovat erilliset pyörätiet, kuten Baana, jota mekin pyöräilimme. Baanalla oli myös näyttötaulu, joka esitti kuinka paljon pyöriä kulkee päivittäin ja vuoden aikana. Eilisen aikana pyöriä oli kulkenut ohitse noin 7 000 kertaa, jonka Jan totesi olevan normaali luku näin kesäaikaan. Iltapäivällä pyöriä oli kulkenut jo kolmisen tuhatta.

 

 

Nyt täytyisi vielä oppia ajamaan muun virran mukana! Ainakin kotimatka Katajanokalle sujui jo paljon paremmin kuin muutama ensimmäinen kilometri, ja suuntavaistokin on alkanut pelittää paremmin. Katajanokka on onneksi pieni kaupunginosa, joten täällä osaan jo suunnistaa ilman apuvälineitäkin. Palaan pyöräasiaan vielä paremmin, kun pyöräily on lähtenyt kunnolla käyntiin, ja kun olen tutustunut myös uusiin keltaisiin kaupunkipyöriin. Sain jo matkaani kartan pyöräreiteistä, niistä voisin samalla koostaa jonkun kivan paketin lempireiteistäni!

Pakollinen Linnanmäki-reissu

Pakollinen Linnanmäki-reissu

Ensimmäisen Helsinki-päiväni kunniaksi kävin useimmille tutussa huvipuistossa, Linnanmäellä. Päivä oli selvästi suosittu luokkaretkipäivä, sillä lapsia riitti jokaiseen laitteeseen jonoksi saakka, vaikka koulu päättyykin vasta tällä viikolla. Tuli jopa vähän eläkeläisolo, kun yritin parhaani mukaan pysytellä varjoissa ja vältellä kamalinta meteliä. Mäennyppylän päällä oli KUUMA, vaikka kesäinen tuuli vähän puhalsikin. Onneksi Vonkaputouksessa voi vähän vilvoitella kastumalla läpimäräksi.

Alue oli muuttunut viime käyntini [9 vuotta sitten?] jälkeen, ja laitteita oli luonnollisesti selvästi enemmän. Itse asiassa kesti hetki löytää ulos sokkeloiselta alueelta, ja loppujen lopuksi päädyin aivan eri portista ulos kuin oli tarkoitus. Oh well.. Kävelyksihän se meni. Kallion suunnalta suuntasin takaisin Katajanokalle raitiovaunulla, joka sekin menee tällaiselle maalaiselle huvipuistolaitteesta.

Lempilaitteeni “Lintsillä” on aina ollut pitkästä iästään kuuluisa nitisevä puuvuoristorata. Vaikka vauhti ei ole yhtä päätähuimaava kuin uudempien kilpakumppaniensa, perinteinen perässä seisova jarrumies tuo tunnelmaa senkin edestä. Eikä näin ‘vanhana’ kestä kauaa pyöritystä ja kovaa vauhtia, tai varsinkaan kanssahöykytettävien kiljuntaa.

Sisäänpääsy Linnanmäelle on ilmainen, joka varmasti lämmittää monen vanhemman tuskaa. Päiväranneke maksaa hengeltä 39€, joka ei naurattaisi, jos laitteisiin ei edes haluaisi mennä. Huvipuistoreissu ruokineen ja juomineen nelihenkiseltä perheeltä kustantaa pari hunttia matkakuluista puhumattakaan, eli halpaa hupia tämä ei missään tapauksessa ole. Kertalippu laitteeseen on 8€, joka on vielä siedettävä, jos ei aio montaa laitetta testata. Myös maksuttomia [lue:tylsiä] laitteita alueella on muutama, mutta esimerkiksi Panoraamaan, 53-metriseen näköalatorniin aikuinenkin menee mielellään. Koko hinnaston löydät täältä.

En tiennyt, että Linnanmäellä järjestetään myös kaikenlaista oheisohjelmaa. Keskiviikkoisin on yhteislaulua, torstaisin pannaan jalalla koreasti, perjantaisin on keikkoja, ja lauantaisin on luvassa ohjelmaa lapsille. Ainakin itse voisin käydä 10.6. kuuntelemassa, kun rap-artisti Gracias esiintyy 19-20. Näkyipä ohjelmistossa olevan myös lapsuuden idolini Janne Tulkki. 😀

P.S. Linnanmäellä on myös kuvakilpailu Instagramissa! Ottaessasi kuvan seurasi kanssa Lintsillä tägää se hashtagilla #yhdessä ja #linnanmäki, niin voit voittaa kaksi ranneketta! Palkintoja jaetaan joka viikko 31.7.2016 asti.

Hei!

Olen porilais-tamperelainen Suomen ensimmäisen kiekko­mestaruus­vuoden vallaton vesa. Purkka­pallojen puhal­telun ja meemien askar­telun lisäksi opis­kelen Tampereen yli­opistossa matema­tiikkaa ja pomotan aine­järjes­tömme lehden pää­toimit­tajana. Liial­lisella vapaa-ajallani katson dokumentteja syvän­meren­sukelluksesta, viivyn turhan myöhään olut­seuran tapah­tumissa ja yökyläilen iso­vanhem­millani maalla. Elämäl­leni sisäl­töä haen myös keskus­te­luista tun­temat­tomien kanssa hisseissä sekä suunnit­tele­malla epä­­mää­räi­siä hiha­tatu­ointeja lähinnä itselleni.

Vietän kesä­kuun Helsingissä kenttä­testaten kaupungin par­haat nähtä­vyydet ja kiin­nosta­vimmat tapah­tumat tuki­kohtanani Eurohostel Kataja­nokalla.

t. Lydia

kesahesalainen@eurohostel.fi

“Ota riuska ote kesästä ja ole kuin Kesähesalainen – tule Skattalle ja valloita kesäinen Helsinki!”

“Alkaen reilu parikymppiä yö, ei paha!”

eurohostel.fi

“KESÄHESALAINEN?! Miksei Suvistadilainen?”

Tässä auttaa kun tietää että Helsinki tunnetaan paikallismurteessa “Stadina”, mutta muualla Suomessa puhutaan “Hesasta”.

“Kesähesalaisuus” on Helsingin fiilistelyä tuoreesta näkökulmasta, Kehä kolmosen ulkopuolisin silmin.

Siksi Kesähesalainen.

Eurohostel

Eurohostel

Olen pahoillani “hiukan” kauhuelokuvatunnelmaisista kuvista, nämä kaikki vaan olivat niin sekavan värisiä keskenään, että halusin laittaa mustavalkoisiksi. Olen siis viettänyt kuukauden Eurohostelissa ja nyt seuraa rehellinen arvioni paikasta. Hassua, kuinka kuukauden jälkeen paikka tuntui jo jossain määrin kodilta. Työpäivän jälkeen oli mukavaa päästä hetkeksi rauhoittumaan omaan huoneeseen ja ottaa nokoset, ja lähteä illalla uudelleen liikkeelle. Hostellin henkilökunta oli mukavaa ja avuliasta, kirjautuminen tapahtui tehokkaasti, ja kerran kävin pyytämässä apua, kun avainkorttini ei toiminut. Minua kyllä varoitettiin, ettei sitä saisi pitää kiinni älypuhelimessa…

Asuin yhden hengen “paremmassa” huoneessa, eli huoneessa oli tv ja parempi äänieristys, hintaa tällä on normaalisti reilu 50€/yö. Telkkaria en yleensäkään hirveästi katso, taisin avata tuonkin vain pari kertaa. Äänieristys tosiaan oli hyvä, vain perjantai-iltana vastapäisen huoneen ilottelut kuuluivat vaimeina huoneeseen. Siivous ja liinavaatteiden vaihto ilmeisesti tapahtui neljän päivän välein, harvemmin satuin olemaan silloin paikalla. Suoraan sanottuna osasin pelätä pahempaa tietäessäni hostellien maineet, mutta huoneeni oli moitteeton, joskin hostellityyliin pelkistetty. Esimerkiksi vuodevaatteet olivat melko tuoreet, eikä edellisten asukkien hikoilemat, ja entisenä pesulatätinä riemuitsin valkoisista täydellisesti mankeloiduista lakanoista. Sähköriippuvaisena otin kotoa varmuuden vuoksi jatkojohdon, että saan ladattua kännykkää sängyn vieressä, mutta pistorasioita riitti huoneessa useita monessa kohtaa. Asuin kerroksessa 6 ikkuna koilliseen päin, joten näkymät olivat miellyttävät viereisen talon sisäpihalle ja kauas Katajanokan entisen vankilan pihalle, alemmista kerroksista en osaa sanoa. Ikkunan sai myös helteillä onneksi auki, sillä ilmastoinnista huolimatta huoneessa tuli pari kertaa hiki. Pimennysverhot olivat plussaa, sillä sekalaisessa unirytmissäni sain nukuttua mihin aikaan tahansa päivänvalosta huolimatta.

Hostellissa on myös mahdollista ottaa vain sänkypaikka, kuten eräs tuttuni teki ollessaan vain yhden yön Helsingissä. Porukoille ja perheille löytyy myös erikseen vaihtoehtoja. Huoneiden hintaan sisältyy aamusauna, iltasauna maksaa erikseen. Lisäksi pohjakerroksessa on kolikoilla toimiva itsepalvelupesula sekä matkatavarasäilytys.

Käytävä ei oikeasti ole suoraan trilleristä, vaan valoisa eikä ahtaan tuntuinen. Käytävillä on kokolattiamatto, joten siellä ei myöskään kaiu, eikä jalat palele, jos käy ilman sukkia WC:ssä. Jokaisessa kerroksessa on kerroskeittiö, jossa saa halutessaan valmistaa ruokaa. Uunia keittiössä ei ole, jos pakastepizzaa mielii (kävin kaverilla syömässä pizzani). Olin muutenkin täällä melko laiska kokki, ja toisaalta halusinkin testata useampaa helsinkiläistä ravintolaa. En jaksanut tehdä vain itselleni ruokaa, kun ei ollut mitään, mihin säilöä ylijäävä ruoka. Tavalliset astiat on kyllä käytössä, mutta ei esim. muovipurkkeja. Suurimmassa käytössä oli mikro sekä jääkaappi, johon saa respasta panttia vastaan avaimen omaan lokeroonsa. Vaikkei olisi vainoharhainen ruokavarkaista, oma lokero kannattaa ottaa, sillä lukitsemattomat lokerot tyhjennetään päivittäin. Keittiö on myös “hengailutila”, pari kertaa nuoremmat asukkaat tulivat pöydille läiskimään korttia ja katsomaan tv:tä.

WC- ja kylppäritilat olivat puhtaat ja ilmeisesti vastikään remontoidut. Naisille ja miehille omat tilat kuten saunatkin, naisilla oli kaksi vessaa ja kolme suihkukoppia. Jonottamaan en joutunut kertaakaan, ja harvemmiten suihkussa oli kanssani ketään samaan aikaan. Henkilökohtaisesti en pitänyt yhteisiä suihkutiloja outona, sillä asun kämppiksen kanssa ja onhan kuntosalilla ja uimahallissakin sama järjestely. En tiedä millainen alastomuuskulttuuri on missäkin, osa naisista jopa pukeutui samassa suihkukopissa, osa tallusteli käytävälläkin pyyhe päällä. Kylpyhuoneen erikoisuus oli liiketunnistimilla toimiva lintujen laulu, joka meni valojen kanssa samalla päälle. En pidä yhtään käsien kuivauksessa puhaltimista, joten aika usein kiikutin mukanani pyyhettä.

Eurohostelin aulan välittömässä läheisyydessä toimii Bistro Avanto, joka aloitti toimintansa vasta nyt kesäkuussa. Aamiaisbuffettiin kuuluu 9,5€ hintaan leivän ja puuron lisäksi esimerkiksi kalarullaa (mikähän sen nimi oli?), bratwurstia, jogurttia ja hedelmiä. Tilana paikka on viihtyisä, ja iltaisin bistrossa oli väkeä katsomassa futista ja juomassa olutta.

Ainoa kauhunhetkeni oli, kun katselin yöllä elokuvaa Hohto, jonka jälkeen menin suihkuun. Itseäni kuivatessa yksi suihkuista lävähti päälle, vaikkei huoneessa ollut muita. Jälkeenpäin samalla lailla tapahtui muutaman kerran, suihkut kun ovat kosketustunnistimella varustettuja, ja putoavat pisarat luultavasti sattuivat osumaan juuri oikeaan kohtaan.

Pointtihan koko hommassa oli se, että hostelli ei ole luksuspaikka, jossa maataan päivät pitkät, vaan jossa voi nukkua edullisesti, kun haluaa ottaa kaiken irti Helsingistä eli viettää päivät ulkona. Hintaan nähden paikka on hyvä, ainakin näin opiskelijana pidän erittäin todennäköisenä, että majoitun juuri täällä, kun tulee tarvetta yöpaikalle Helsingissä. Myös sijainti on mukava, ei aivan liikenteen hälyssä, mutta kuitenkin lähellä ratikkapysäkkiä ja kaupunkipyöräasemaa, kun haluaa lähteä tutkimusretkelle. Jos pystyy sietämään muita ihmisiä samassa kylpyhuoneessa, niin Eurohostel on mitä sopivin yöpaikka varsinkin pankkitiliään miettiville turisteille.

Kiertoajelu ja joukkoliikenne

Kiertoajelu ja joukkoliikenne

Nyt alkaa koko tyttö olemaan finaalissa, ainakin fyysisesti. Pohdiskelin aamulla, mitä sitä oikein tekisi, kun ei jaksaisi kävellä enää pitkiä matkoja. Miljoonan mainosprujuni joukosta löysin HSL:n oman lehtisen Kiertoajelu Helsingissä, jossa on matkaoppaan tyylinen opastus ratikkalijalle 2 ja 3. Reittihän on yhtenäinen kahdeksikko, raitiovaunu vain muuttaa numeroaan Eläintarhan ja Olympialaiturin pysäkeillä. Jotenkin koin ajelun hauskaksi yhteenvedoksi koko kuukaudesta, suurin osa näkemästäni oli reitin varrella, ja tämä niputti ne kaikki yhteen. Oli hauskaa myös huomata, kuinka suvereenisti osasin reitin pysäkit ja kohteet lunttaamatta kartasta. Muutenkin joukkoliikenne on tullut todella tutuksi, sillä neloseenkin astuessani aina taktikoin jäämällä ratikan etuosaan, sillä tiedän jatkavani kävelyä pysäkiltä vielä eteenpäin.

Oppaan selostamaa kierrosta spora-ajelu ei tietenkään vastaa, mutta esitteeseen on merkattu jokainen pysäkki ja sen lähistöllä olevat nähtävyydet. Matkustaja voi siis reaaliaikaisesti seurata, missä mennään ja lukea pienen infotekstin. Esimerkiksi Sammonkadun kuvauksessa lukee, että korttelin takana on Temppeliaukion kirkko, ja hyppäsin siinä vaiheessa kyydistä pois. Ulkoapäin kivikasalta näyttävän kirkon piha oli päiväsaikaan turistien kansoittama, mutta kirkossa sisällä oli rauhallista ja hiljaista, ja tila oli todella vaikuttava kiviseinineen ja kuparikattoineen. Tulevaisuudessa kirkon vierailijoilta aletaan periä pääsymaksua.

Hyppäsin takaisin kyytiin, ja teki hyvää päästä välillä myös kauemmas keskustasta. Linnanmäen takaa kaartava reitti jatkoi Kallion kautta Hakaniemeen, jossa myös hyppäsin kyydistä lounastauolle ravintolalaiva Wäiskiin.

Olen käyttänyt lähinnä raitiovaunua numero 4, joten oli valaisevaa tutkia esitteen linjakartasta, minne muut linjat kulkevat. Skattallehan on ennen myös kulkenut linja 4T suoraan terminaaliin, mutta 20.6. alkaen sen korvaa linja 5, joka kulkee keskustan päässä hieman eri reittiä kuin edeltäjänsä. HSL:n Reittiopas on loistava, jos ei oikein tiedä, minne on menossa. Opas laskee, mikä on nopein reitti, ja millä kulkuneuvoilla sinne pitää mennä. Se myös onneksi listaa esimerkiksi väliin jäävät pysäkit, joten matkustaessa tietää, missä mennään, ja paljonko matkaa on jäljellä. Kauempaa keskustaan halutessa reittiopasta ei välttämättä tarvitse, sillä jos tietää, kumpaan suuntaan on menossa, lähes kaikki kulkuneuvot pysähtyvät Rautatieasemalla, Aleksanterinkadulla tai Mannerheimintiellä.

Ratikalla kulkeminen ylipäänsä on suoriutunut suosikikseni täällä asuessani, vaikka kaikkia vekottimia olenkin käyttänyt. Myös metrot ovat todella järkevä joukkoliikennemuoto, mutta en ole juurikaan metroreittiä tarvinnut, kun olen pyörinyt lähinnä keskustassa. Busseihin verrattuna edellämainituista molemmat ovat nopeampia ja paremmin ilmastoituja, ja kyytiin noustessa ei tarvitse joka kerta leimata korttia. Matkalippua ei tarvitse kaivaa lompakosta kuin bussiin noustessa, ja jos tarkastaja tai lähijunan konduktööri sattuu hyppäämään kyytiin. Sama vuorokausilippu toimii kaikissa välineissä, myös niissä kaupunkipyörissä, jos rekisteröityy käyttäjäksi. Myös pelkän edullisemman ratikkalipun voi ostaa. Jos on vain vähän kulkemista, pysäkeillä on ohje, kuinka tunnin voimassa olevan kertalipun saa tilattua myös kännykkään. Sitäkin testasin kerran unohdettuani matkalipun hostellille, ja lippu saapui nopeasti sporaa odotellessa. Lankoni myös innostui, kun pysäkiltä sai ostettua lipun laittamalla puhelimen NFC:n päälle ja leimaamalla kännykkä pysäkin lukijaan. HSL:llä on myös sovellus Mobiililippu, josta ostaessa saa ensin valita lipputyypin, ja sitten maksaa se seuraavassa puhelinlaskussaan, kuten tekstiviestilipunkin.

Stadin parhaan burgerin metsästys

Stadin parhaan burgerin metsästys

Alkuun varoitus, kaikki kuvat on otettu kännykällä ja ennen kaikkea nälkäisenä, joten suureen sommitteluun ei ole ollut aikaa. Olen kaikissa matkakohteissa aina ruokaturisti ja “huono” sellainen. En välttämättä arvosta paikallisuutta tai erikoisuutta ruoassani, vaan luotan aika usein lempiruokaani BURGEREIHIN. Sain erinäisiltä tahoilta raflasuosituksia, ja osa niistä jäi vielä testaamattakin. Kävin osassa näistä paikoista useampaankin kertaan, ja olen listannut lemppariburgerini parhausjärjestykseen.

Vankkumattomalla ykkössijalla on Herttoniemen oma Treffi. Paikalle täytyy oikein lähteä, mutta metromatka paikalle on täydellisesti sen kaiken arvoista. Satuin paikalle lounasaikaan burgeriperjantaina, jolloin sai koota oman burgerinsa. Taivas! Leipä ei ollut tukun tusinasämpylä, pihvi oli aivan omaa luokkaansa (ahneena kasasin omaani senkin tuplana), salaattikaan ei ollut tylsää lehteä ja ranskalaisia sai vetää vaikka litran majoneesin kanssa. Hiilariövereiden jälkeen paluumatka todellisuuteen kävi hyvin metromatkan aikana. 10€/lounasbursa

Toiseksi suosikikseni nousi Kuja, joka sijaitsee Hakaniemessä. Ainakin parikymmentä senttiä korkeaa jättimäistä vegeburgeria täytti munakoiso ja vuohenjuusto, sämpylät itsessään olivat maukkaita ja lisukkeensa sai valita muutamasta vaihtoehdosta. Tilaamiani bataattilohkoja oli varmaan puoli kiloa, enkä edes liioittele (kuvassa muutama jo laitettu parempiin suihin). Tämä oli annoksista itse asiassa ainoa, jota en päihittänyt edes kovassa nälässä. 14,50€/vege

Toinen suosikkini on Kallion Sävel, jossa heilläkin välillä kuuluu burgerit lounaaseen. Kävin kuitenkin illemmalla, ja massiivisessa vegeburgerissa oli kaksi (KAKSI) vuohenjuustokiekkoa. Vegaanisiakin vaihtoehtoja oli jopa neljä, josta ehdottomasti peukkua, vaikken itse vegaani olekaan. Ilman lihaakin burgeri täytti kyllä hyvin, ranut olivat rapeita (unohdin tilata bataattiset) ja aioli oli TODELLA valkosipulista, oletan että puolet massasta oli puhdasta valkosipulia. 16,20€/vegeburgeri

IMG_6497

Pikaruokalameininkiä tarjosivat sekä Naughty Brgr sekä Friends & Brgrs. Naughtyssä ravintolan isä Akseli Herlevi otti meidät vastaan jo ovella suositellen kuukauden erikoista, afrikkalaistyylistä burgeria. Olihan sitä testattava! Lisukkeita löytyy yllin kyllin, mutta ne eivät kuulu burgerin hintaan, eikä paikassa ole erikseen sellaista käsitettä kuin “ateria”. Burgeri oli valitettavan pikkuruinen tällaiselle hevosennälkäiselle, ja bataattiranskalaisiakin oli vain pienoinen keko. Maku oli kuitenkin kohdillaan, eikä annoksesta tullut hiilarikoomaa. 15,20€/kuukauden burgeri + bataattiranut + dippi

Samantyyppistä ateriaa tarjoili Mikonkadun Friends & Brgrs. Näistä paikoista paikka oli lähimpänä perusmäkkejä, mutta maku oli parempi ja hinta hienoisesti korkeampi. Annokseen saa onneksi tilattua lisätäytteitä, koska burgeri pelkästään on nafti suureen nälkään. Ranskalaiset olivat mielestäni mäkkitasoa, mutta burgeri “aidomman” makuinen. Vuohenjuustoburgerissani oli harmillisesti noin ruokalusikallinen vuohenjuustoa, joka tuntui todella pieneltä määrältä kiekkojen jälkeen. 14€/burgeriateria + punasipuli + pekoni

Ylimmässä kuvassa komeilee The Messin kanaburgeri, jota en osaa samalla tavalla arvottaa. Ruoka ei jostain syystä tuntunut burgerilta, vaikka sitä se selvästi olikin. Burgerissa oli todella paljon kanaa, väittäisin, että enemmän kuin yksi rintafile. Paholaisenhillo välissä oli maukas, ja sämpylätkin leipomotasoa. Lisäkkeeksi sai tilata juuressipsit tai salaatin, jossa tein vikatikin, sillä salaatissa oli inhokkejani kurkkua sekä retiisiä. Tyylillisesti paikka oli jollakin tavalla mukavin, nuorekkaassa paikassa oli melko äänekkäät sisäpihaterassijuhlat meneillään ja industrial-tyylisessä kahvilaravintolassa olisi viihtynyt vielä pidempäänkin.

MITÄ JÄI TESTAAMATTA:

Albertin Pöllö, yrittäessäni tilata baarimikko ilmoitti, että keittiö on remontissa.

MorriSon’s, toisen tamperelaisen hampurilaisfanaatikon lempipaikka.

ABC Mechelininkatu, okei pohjat, mutta tätä ehdotusta kuulin useammastakin suusta!

Rantaterassirundi

Rantaterassirundi

En edes tiedä, onko Helsingin eteläisellä ranta-alueella jotakin yhteistä nimitystä, mutta kävin alueen viidellä terassilla testaamassa hanatuotteita ja paikkojen fiilikset. Aloitin reissuni Kaivopuiston Café Ursulasta, jossa selkeästi keski-ikä oli lähempänä viittäkymmentä kuin kahtakymmentä. Status oli myös selvästi kierroksen kahvilamaisin, sisältä sai erilaisia leivonnaisia ja luomukahvia. Ursulasta saa sunnuntaisin kuulemma myös brunssia. Vuoden 1952 perustetun kahvilan erikoisuus on se, että tuotot käytetään hyväntekeväisyyteen.


Seuraavana vuorossa oli läheinen vuonna 2011 perustettu Mattolaituri. Kirjaimellisesti mattolaiturin vieressä sijaitseva terassi oli jo eläväisempi, ja ilmeisesti noin kolme-nelikymppisten mieleen. Musiikki soi taustalla, ja terassilla oli sekä pöytiä että aurinkotuoleja osoittaen suoraan merelle päin. Hanasiideri oli jotakin kahdeksan euron luokkaa, eli naurettavan kallista, mutta normaalia täällä.

Matkan varrelle osui seuraavaksi ravintola Skiffer! Liuskaluodon Skifferille täytyy matkata joko omalla veneellä tai lautalla, edestakainen muutaman minuutin kyyditys maksoi 6€. Kivenheiton päästä rannasta ravintolan terassilla saa herkullisia liuskoja (pizzoja). Makuyhdistelmät eivät ole aivan perinteisiä, Tomppa-liuskassa on banaania ja pekonia, Soignonissa mansikoita ja vuohenjuustoa. Henkilökunta osaa myös ehdottaa liuskaan sopivaa juomaa, ja jälkiruoaksi löytyy myös jäätelöä. Paikka sulkeutuu arkisin jo yhdeksältä, eli nälkänsä kannattaa tunnistaa ajoissa.

Sitten se paljon puhuttu Löyly. Tänä kesänä avattu terassi oli valtava, sillä myös saunarakennuksen päällä oli terassitilaa. Ulkorakennuksesta sai burgereita, ja miehet hankkeen takaa, Jasper Pääkkönen ja Antero Vartia, olivat niitä myös ulkosella nauttimassa. Sisällä musiikki soi yllättävän kovalla, mutta ulkona se oli sopivaa taustahuminaa. Loppuillasta rantaterassilta loppui suora auringonvalo, ja ihmiset tunkivat ylätasanteelle. Listan pikkolopullollista roseta ei ollutkaan varastossa, mutta baarimikko osasi suositella vastaavaa. Hinnat täälläkin olivat korkeat, mutta rantatuolipaikasta itsestäänkin voisi jo maksaa. Naurettavan kalliissa (19€) saunassa en vielä käynyt, koska viimeinen kohde eli Hernesaaren ranta oli vielä testaamatta.

Hernesaaressa arki-ilta ei vaikuttanut olevan vilkkain, tosin pääsin paikalle vasta melko myöhään. Selvästi nuorekkain kierrokseni paikoista, Sedu Koskisen Hernari, oli kokonaisuus pienempiä paikkoja: konteista tehtyjä katuruokarafloja ja baareja sekä Huvila-rakennus, teltta ja sauna. Paikalla järjestetään kesän aikana pitkä liuta erilaisia juhlia, livekeikkoja ja yksityistilaisuuksia. Esimerkiksi Blockfestin pikkuveli Blockparty järjestetään Hernarissa 14.7., ja elokuussa esiintyy Eppu Normaali. Hernesaaresta kulkee jopa ilmainen bussi Ateneumilta ja takaisin keskiviikosta sunnuntaihin. Ilmeisesti paikalta pääsee myös suppaamaan, mutta ainakaan keskiyöllä ei (onneksi) moista mahdollisuutta enää ollut.

Eläimiä ja hiekkaa

Eläimiä ja hiekkaa

Siskon perhe tuli pikavisiitille Helsinkiin, ja ykköskohde lapsille oli Korkeasaari. Lauttamatka saarelle itsessäänkin oli jo elämys. Korkeasaaressa kaikkien eläinten tutkailuun ja muutamaan eväsretkeen saa käytettyä koko päivänkin, joten tunnin parin luppoajalla ei saarelle kannata vielä lähteä. Saarelle kannattaa myös lähteä säävarauksella, sateella muutaman tunnin kiertely ei taatusti ole kovin mukavaa. Aikuisten mieleen olivat suuret kissaeläimet ja infotaulut, perheen pienimpien lemppareita olivat puput ja eläintalojen asukit. Lapsille, opiskelijoille ja eläkeiläisille elämys on varsin edullinen, itselleni normaalia lippua edullisempi ennakkolippu ja lauttamatkat maksoivat yhteensä 11€. Korkeasaaresta löytyy myös muutama ravintola, jos omien eväiden pakkaus ei aamulla kiinnosta. Näin kesäkuussa väkeä oli jo jonkun verran, mutta ruuhkaisin kuukausi on heinäkuu.

Valitsin ajankohdan reissulle niin, että näen Art meets sand -tapahtuman valmisteluja. Taiteilija Eeva Karhu oli työn touhussa hiekkaveistoksellaan, jonka pitäisi valmistua vielä tällä viikolla. Ekologisissa veistoksissa käytetään biohajoavaa puuliimaa, jolloin jälki on kestävää, ja veistokset säilyvät pitkään, ainakin pari kuukautta. Kesän lopussa sateista selvinneetkin veistokset puretaan, ja samaa hiekkaa käytetään taas seuraavana vuonna. Tänä vuonna teemana on suomalainen suomaisema, ja teemaan hyvin sopien hiekkaveistoksiin pääsee myöhemmin tutustumaan lähemmin sitä halkovilla pitkospuilla.

Kaiken kaikkeaan Korkeasaari on kyllä hieno, onhan se toki lapsiperheille selvästi suunniteltu. Toisaalta välillä harmitti, jos eläintä ei nähnyt aitojen takaa piilopaikassaan, toisaalta olo oli huojentunut, että eläimet eivät ole vain näytillä, vaan niillä on eläintarhassakin elämä. Muutamaan aitaukseen pääsi yllättäen myös sisään, esimerkiksi kenguruaitaukseen. Kauheinta oli, että riikinkukot olivat vapaalla jalalla! Pienellä lintufobialla kokemus oli hiukan askarruttava, ja pyrin välttelemään noita uskomattoman kauniita lintuja ulkonäöstään huolimatta. Myös trooppinen eläintalo oli jollakin tavalla lumoava, sillä katselijat ovat samassa tilassa kuin jotkut linnut, liskot ja perhoset. Käärmeet onneksi pysyivät lasien takana. 😀

Salkkarit-pyhiinvaellus

Salkkarit-pyhiinvaellus

Olen sitä sukupolvea, joka kasvoi Salattujen elämien kanssa. Olin vasta kolmevuotias, kun ensimmäinen jakso ilmestyi, mutta jälkeenpäin olen kyllä katsonut senkin uusintana. Seurasin Salkkareita aktiivisesti varmaankin kymmenisen vuotta, nykyään en sitä enää katso. Kuitenkin nyt minulla oli mahdollisuus tehdä kunnon kuvauspaikkakierros, ja etsiä Salkkareiden rakennusten ulkokuoret. Sisäkohtauksethan kuvataan studiolla. Konkreettisen pyhiinvaelluksen lisäksi jutusta tuli paluu menneisyyteen ja muistelu, mitä kaikkea hölmöä sarjassa onkaan koettu.

Keskustelupalstoilla oli yllättävän paljon kyselyitä, missä nämä sarjan olennaisimmat paikat on kuvattu. Minullekin löytäminen oli tuntien selvitystyön ja ympäri Ullanlinnaa kiertelemisen tulos. En varsinaisesti edes muistanut, miltä esimerkiksi Barbaari/Kentauri näytti ulkopuolelta, mutta vanhoista jaksoistahan sen näkee. Ismon valinnan/Stellansin kuvauspaikka on edelleen pieni mysteeri, ulkokuvauspaikatkin kun muuttuvat välillä. Pihlajakatukaan ei ole enää sama, sillä taloyhtiö oli purkanut vuokrasopimuksen FremantleMedian kanssa. Uuden Pihlajakadun sijainti jäi arvoitukseksi.

Pihlajakatu eli Huvilakatu 23

Täällähän kaikki oleellinen sarjassa tapahtuu. Voi, kuinka toivoin, että alaovi olisi ollut auki, ja olisin päässyt käymään rapussa ja hississä, jossa varmaankin jokainen sarjan hahmo on salakuunnellut tai yllätetty alasti. Takapihalla olisi se eeppinen roskakatos, jossa siinäkin on tapahtunut vaikka ja mitä, ainakin Sergei löysi kerran pepin roskiksen sisältä. Ja jossa puolialaston Lasse piilotteli, kun Heli halusi kuvata häntä palomiesasussa. Eipä sekään toikkarointi jäänyt salaiseksi, sillä Lasse lähetti kuvan epähuomiossa Helsingin Sanomiin julkaistavaksi. Ja sisäpiha! Kuikuilin porttikongista kuin mikäkin murtovaras nähdäkseni edes vilauksen parvekkeesta, jolta Ismo heitteli Kallen tavarat, kun selvisi tämän olevan homo. Taitaa olla samainen parveke, jolta Lasse tönäisi Jirin epäonnistuneen kosinnan vuoksi jaksossa 2000.

Barbaari / Kentauri Pietarinkatu 19

Aivan Huvilakadun takaa löytyy Barbaarin ja Kentaurin ulkokuori. Barbaarihan perustettiin aivan sarjan alkutaipaleella Akin ja Markuksen toimesta, myöhemmin Elina osti osuuden kahvilasta ja peri loput Markuksen kuoltua. Vuonna 2004 Elina myi kahvilan Kentsulle, joka uudelleennimesi paikan Kentauriksi. Kenin jälkeen paikan omisti vielä ainakin Irma ja Jenni, ja loppujen lopuksi kahvilassa tapahtui kaasuräjähdys, jolloin se lakkasi toimintansa. Samassa vuoden 2009 rajussa ja kohutussa päätösjaksossa myös Paula haudattiin elävältä. Fanitus taisi lähteä käsistä, sillä jakson jälkeen “ravintolan” eteen ilmestyi hautakynttilöitä…..

Amanda Armfeltintie 12

Sarjan nykyinen ravintola onkin siis ollut kuvissa vuodesta 2009, ja sen tiloissa on myös toiminut kauneushoitola Jardin Spa, kuntosali Amadeus sekä Akin hämäräbisnesten peittoyritys Vinotar. Kuten muissakin Salkkareiden sisäsiittoisissa paikoissa, myös Amandassa on työskennellyt noin puolet taloyhtiön asukkaista. Muistelisin ainakin, että sarjan virallinen koheltaja Janne jäi jumiin viinikellariin yrittäessään pihistää Helenalta pullon. Kesäkuussa 2015 kauden päätösjaksossa pikkupahis Heikki Pohjonen puukotettiin majatalossa, ja tekijää etsittiin kissojen ja koirien kanssa koko seuraava syyskausi.

Ismon valinta / Stellans Maneesikatu 4
Kuva: FremantleMedia Finland Oy

Kuva: FremantleMedia Finland Oy

Tämän löytäminen oli suurimman työn ja tuskan takana! Osoite-ehdotuksia en löytänyt yhtäkään, mutta tarpeeksi etsittyäni löysin tämän ainokaisen ulkokuvan, jonka jälkeen tein FBI-tutkimusta etsimällä viereisen Kampaamo Maurenin osoitetta. Liike ei enää edes ole Maneesikadulla, mutta vanha osoite oli löydettävissä. Epäonnisen Ismon tarina kauppiaana oli pitkä ja kivinen, ja menetettyään omaisuutensa ja luottotietonsa useampaankin otteeseen Ismo vaihtoi työpaikkaa niin Talotaikureihin kuin ravintola-alallekin. Talousongelmien vuoksi Ismo myi kauppansa Stellans-ketjulle, mutta säilyi edelleen sen kauppiaana.

Vuosien ongelmien jälkeen Ismohan peri puolet Elsan Kulmasta, jonka jälkeen mies muutti sen nimeksi entisen kauppansa mukaan Ismon valinta. Vuonna 2011 ennen joulutauolle laskeutumista, jaksossa Ismon valinta kuumentaa tunteita, spiritismi-istunnon jälkeen vauhdilla paikalta karanneet tohelot Tale ja Janne sekä Iida ja Siru kaatoivat kynttilän, jonka seurauksena kauppa paloi, ja Ismon tarina kaupan alalla päättyi. Oikein alkoi naurattamaan, kun luin tietoja Ismo Laitelasta ja hänen värikkäästä työurastaan niin portsarina, mainostoimiston työntekijänä, kauppiaana, talonmiehenä, toimitusjohtajana, tarjoilijana, laulajana jnejne.

Kauppaa on kuvattu monessakin eri paikassa, tämä oli lunttikuvani osoite, mutta sarjassa Ismon pitämä R-kioski löytyy ilmeisesti osoitteesta Iso Roobertinkatu 11, jonka lisäksi Ismon valintaa on fanien mukaan kuvattu myös Raatimiehenkatu 2:ssa.

Moose Pursimiehenkatu 29-31
Kuva: FremantleMedia Finland Oy

Kuva: FremantleMedia Finland Oy

Sarjan melko tuore kahvila oli aluksi nimeltään Cafe dAmDaM, mutta paikka suljettiin, kun omistaja Sergei vangittiin huumeiden hallussapidosta ja myynnistä. Aikasemmassakin kahvilassa työskennellyt Jiri avasi paikan uudelleen nimellä Cafe Moose, ja paikasta kehittyi sarjan teinien kohtaamispaikka. Moosessa ei ole tapahtunut (vielä) mitään niin dramaattista kuin sarjan muissa paikoissa. Tai no, saihan esimerkiksi Ilja Pohjonen alkunsa kahvilan takahuoneessa. Ja Iida toi homoksi luulemalleen Talelle deitiksi Aarni-nimisen pojan, joka jäi nalliksi kalliolle, kun Tale pakeni paikalta.

Ainakin nyt paikassa toimii oikeastikin kahvila nimeltä Kaffa Rstry, josta tänään sai myös ostettua maistiaisia vuohenmaitojätskistä!

Ihan tuli tunteet pintaan, kun muistelin sarjaa. Nyt vain pelkään, että alan syksyllä taas seuraamaan Salkkareita…

#munmuseo

#munmuseo

Kuusi taidelaitosta ja Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus lyöttäytyivät yhteen ja järjestivät nuorille suunnatun taidetapahtuman #MUNMUSEO. Ideana oli kehittää uusia tapoja kokea taidetta, ja tänään ideat pantiin täytäntöön, työpajojakin pitivät pystyssä nuoret. Useimpiin museoihin oli myös vapaa pääsy (ainakin nuorille).

Menin ensimmäisenä HAMiin, Helsingin taidemuseoon, ja ilmeisesti olin narikan jälkeen liian haltioissani, joten unohdin kuvata mitään sisällä, kännykällä räpsäisin muutaman kuvan. Itse näyttelytkin olivat hienoja ja vaikuttavia, mutta huomioni oli leimojen keräilyssä. Tapahtumassa oli seitsemän eri pistettä, joista neljästä leiman keräämällä pääsi testaamaan hoverboardia! Työpajat oli nerokkaasti sijoitettu museoon ympäriinsä, joten samalla tuli tutkittua koko näyttely. Yläkerrassa muutama teoksista oli jopa hiukan karmivia. Testasin hoverboardin lisäksi myös 3D-kynää ja virtuaalilaseja! Mukavinta oli tietysti herkkubuffet…

Jatkoin matkaani Taidehalliin, josta en kehtaa laittaa yhtäkään kuvaa. Touko Laaksosen Tom of Finland -teokset ovat todella rajuja, ja aulassa olikin kyltti varoittamassa, ettei näyttelyä suositella lapsille. Mustavalkoisille teoksille oli värityspaja, lehdistä sai leikata sanoja runoiksi. Suureen saliin oli myös tehty puutarhalounge, jonne sai mennä rauhoittumaan tai kuuntelemaan runoja. Museossa oli myös mahdollisuus pukeutua photoboothissa Tompaksi, ja otattaa itsestään kuva.

Ateneumissa pysyvässä näyttelyssä oli mahdollisuus parin kanssa piirtää toisensa lasiin. Taiteilijoiden omakuvista kootun käytävän vieressä oli peili, jossa sai ottaa selfieitä ja pohtia, millaisena itsensä kuvaisi. Pysyvä näyttely on itsessäänkin todella vaikuttava, tummille seinille on ripustettu tauluja taiteilijoilta kuten Schjerfbeck, Edelfelt, Halonen, Järnefelt ja Simberg. Kalevalalle on pyhitetty oma huoneensa, jossa päätähtenä on tietenkin Gallen-Kallela.

#Munmuseo-tapahtumaa varten Ateneumissakin oli purtavaa ja taidepaja. Pajassa piirrettiin ensin muotokuva tussilla nostamatta kynää kertaakaan paperista, ja sen jälkeen työt sai maalata vesiväreillä. Allekirjoittaneenkin teos on näytillä ensi viikon torstaihin asti Ateneumissa.

Amos Andersonin museon Helsinki Noir -näyttelyssä ei saanut kuvata, mutta näyttely oli todella hauska. Taiteen ympärille oli rakennettu puolifiktiivinen murhatarina, jonka lopuksi oli jännittävä huipennus! Lounasta ei tarvinnut ollenkaan, kun tässäkin museossa oli tarjolla pientä evästä. Tapahtumaa varten paikalla oli mahdollisuus esimerkiksi pelata pokeria sekä kirjoittaa rakkausrunoja. Omat runonsa sai taitella veneeksi ja kiinnittää erikoisen kellojentäyteisen huoneen verhoon.

Museoihin kyllä turtuu äkkiä, ja viimeisessä en jaksanut käydä kaikkia kuuden kerroksen näyttelyitä läpi. Vahvimman vaikutuksen teki HAM, jossa olisi voinut ilman pajojakin viettää vielä kauemmin aikaa esimerkiksi Tove Jansson -näyttelyssä. Vähän harmittaa, etten tajunnut ensimmäiseksi mennä Sinebrychoffin taidemuseoon, sillä siellä tapahtuma loppuikin jo kolmelta. Luulen, että olisin ollut vahvoilla meemikisassa tai saanut aikaan jossen taidetta, niin ainakin suttua graffitipajassa! Tapahtuma oli kyllä kaiken kaikkiaan erinomainen, ja jotenkin tuntui vapauttavalta, että nimenomaan vertaiseni eli nuoret pitivät pajoja, jolloin mikään ei tuntunut vaikeasti lähestyttävältä.

TSYGÄ

TSYGÄ

Petin Pelagoani yhtenä päivänä, kun testasin HSL:n suosittuja kaupunkipyöriä. Tänä keväänä näitä keltaisia fillareita otettiin Helsingissä käyttöön 500, ensi vuonna määrän pitäisi triplaantua. Pyöräasemia on lyhyillä etäisyyksillä kymmeniä, ja pohjoisin niistä on Kalliossa Helsinginkadun ja Hämeentien risteyksessä.

Pyöriä varten normaalin HSL:n kortin lisäksi täytyy rekisteröityä pyöräkäyttäjäksi, ja paikallisille ehdottomasti fiksuinta on ostaa kerralla käyttäjyys lokakuun loppuun 25€:lla. Turisteille sopiva viikon käyttö maksaa 10€, päivä 5€. Lisämaksuton käyttöaika on puoli tuntia, jonka jälkeen alkaa kertyä lisähintaa. Yhdeksi päiväksi pyörä on tyyris, mutta kesäkausi pyörällä on julkisilla liikkumista paljon halvempaa.

Käteviähän nämä ovat juuri siksi, että fillarin voi jättää asemalle, ja sen jälkeen sen lukitsemisesta, huollosta tai säilytyksestä ei tarvitse huolehtia ollenkaan. Puhumattakaan pyörien ostohinnoista. Sateen sattuessa pyörän voi jättää pyöräasemalle, ja paluumatkan tehdä vaikka sporalla murehtimatta pyörän kohtalosta. Ainoa selvä ongelma mielestäni on turvallisuus. Ulkomaiset turistit eivät välttämättä osaa liikennesääntöjä, sunnuntaipyöräilijät pyöräilevät kävelijöille tarkotetuilla jalkakäytävillä, ja kellään ei näy päässä kypärää. Itselleni kävi myös niin, että olin suunnitellut jättäväni pyörän Rautatientorin asemalle, mutta kaikki paikat olivat käytössä, joten jouduin etsimään seuraavaksi lähimmän pysäkin. Tyhjiä asemia en ole nähnyt parissa viikossa ollenkaan, joten pulaa pyöristä ei pitäisi tulla.

Ja sitten asiaan! Pyörälenkit tein kaikki “omalla” pyörälläni, sillä en tiennyt, kauanko minulla matkoihin lopulta kuluisi. Helpoin näistä kolmesta pyörälenkistä on Mustikkamaan reitti. Aluksi voi ottaa tuntumaa pyörään kiertämällä Katajanokan, sitten jatkaa Pohjoisrannan pyörätietä Hakaniemeen päin, Sörnäisten rantatieltä kääntyä Hanasaareen ja Parrulaiturin kautta Mustikkamaalle. Itse kiersin koko pikkuisen saaren ja jatkoin Kulosaareen päin, ja palasin takaisin Itäväylältä tuloreitille. Reitti ei ole kovin pitkä, ja matka on jouhevaa, kun joka puolella on pyörätiet. Ainoastaan Hanasaaressa teollisuusalue ja työmaa on hämmentävä, mutta kännykän GPS auttaa löytämään uuden sillan Mustikkamaalle.

Toinen hyvä reitti on lähteä Kauppatorilta etelään, ja jatkaa joko rantaa tai Tähtitorninmäen kautta Kaivopuistoon. Pyöräilin tähtitorninmäelle, eikä suoraan sanottuna naurattanut yhtään. Hapottavaa reisitreeniä rakastaville suosittelen ehdottomasti! Rantaa pitkin pääsee hiekkateitä tai autotietä. Eiranrannasta kannattaa jatkaa Lapinlahtea kohti, Munkkisaaressa ei juuri ollut nähtävää ja pyöräilymahdollisuudet heikot. Hernesaaren rantaan voi toki jäädä terassille tai Löyly-saunaan. Lapinlahdessa on Hietaniemen hautausmaa, jonka ohi toki kannattaa kulkea fiksusti. Takaisin Katajanokalle pääsee Mannerheimintietä ja Esplanadia pitkin.

Kolmas reiteistäni lienee lyhin, mutta aikaa kuluu kaupungissa sähläilyyn, kuten liikennevaloihin ja törmäyksiä välttämiseen. Esplanadia pitkin pääsee kätevästi Bulevardille, jonka molemmilla puolilla on omat pyöräväylänsä menosuuntiinsa. Bulevardin päädystä pääsee Baanalle, joka on omia suosikkejani. Baana on pitkän matkaan vallan esteetön ilman suojateitä tai liikennevaloja, vasta Kansalaistorin kohdalla väkeä alkaa lapata joka puolelta, ja tarkkaavaisuudesta on hyötyä. Töölönlahden pystyy kiertämään muutamassa minuutissa pyörällä rantaa pitkin, paluun voi tehdä Kaisaniemen tai Hakaniemen kautta. Kaisaniemi reittinä on aina epävarma, sillä välillä reitti on suljettu keikkojen vuoksi.

Pyöräily Helsingissä on “ihan ok”, mutta jos haluan pyörähtää keskustassa, niin menen mieluummin raitiovaunulla. Kauemmas pyörällä pääsee varsin hyvin ja nopeasti, ja rantoja pitkin pyöräily on varsin riskitöntä. Keskustassa muualla kuin pyöräväylillä pyöräillessä tuntuu edelleen aika epävarmalta, joten siellä olen yleensä enemmänkin vain taluttanut pyörää. Muutenkin olen ihastunut täällä toimivaan joukkoliikenteeseen, sillä jotakin kyllä tulee muutaman minuutin sisään, kun vain marssii pysäkille. Ihan ytimeen pääsee lähes kaikilla kulkuneuvoilla, joten mistä tahansa voi reittiopastakin lunttaamatta hypätä kyytiin, ja vaihtaa tuttuun 4-raitiovaunuun Lasipalatsin tai jossakin Aleksanterinkadun neljästä pysäkistä.

Lähiruoka Helsingissä

Lähiruoka Helsingissä

Perusoletuksenani oli, ettei Helsingissä viljellä mitään, vaan ruoka tuodaan tänne jatkojalostukseen ja syötäväksi. Kävin tutustumassa Mustikkamaalla Syötävän puiston kaupunkiviljelyyn ja yhteisöviljelyn keskiviikkotalkoisiin, sekä tietysti puiston kanoihin. Paikalle saapui parisenkymmentä naista, miehiä oli mukana vain muutama. Viljelty maa oli samankokoinen kuin pappani pihan perunamaa, joka tietysti oli mielestäni hiukan huvittavaa, lähinnä sympaattista. Kun työnjakoa alettiin tehdä, ensimmäinen huudahti “mä haluan kokeilla sitä niittämistä!” Kitkimme kasvimaan rikkaruohoista, ja välillä talkoolaisille tuli epäselvyyksiä, mikä olikaan se viljeltävä kasvi ja mikä rikkaruohoa. Paikalla oli kuitenkin ohjaaja, joka opasti ja neuvoi. Parin kanssatalkoolaisen ihmetellessä kitkemisnopeuttani naurahdin, että tätä on kyllä ennenkin tullut tehtyä.

Töiden jälkeen oli poikkeuksellisesti ohjelmaa: Ylen kuvaaja oli paikalla tekemässä kaupunkiviljelystä dokumenttia, kaksi Korkeasaaren työntekijää esittelemässä torakoita ja “hyönteiskokki” valmistamassa osallistujille maistiaisia. Suoraan sanottuna minua kyllä kammotti, eiväthän hyönteiset ole ruokaa!

Mutta nehän maistuivatkin popcocnilta! Yllätyin, että jopa vanhempi väki oli kokeilunhaluista, ja maisteli sirkkoja, toukkia ja kuhnureita innoissaan. Kokki selitti ja vastasi kysymyksiin koko ajan erilaisista hyönteislajeista ja niiden kasvattamisesta sekä kokkaamisesta. Kauimmaiset näistä hyönteisistä olivat espoolaiset sirkat, joten kaikki ne voitaisiin luokitella lähiruoaksi. Kokki uumoili, että Suomessa hyönteisten myyntiin elintarvikkeena menee vielä ainakin pari vuotta, mutta “pimeät markkinat” ovat jo käynnistyneet. Jauhomatoja hän sanoi kasvattavansa kotonaan. Puistosta lähtiessään kukin sai vielä pakata pussiin itselleen satotuotteita, tällä kertaa salaattia ja tilliä.

SONY DSC

Hyönteisiä on myyty ainakin Teurastamolla, mutta niitä ei olla markkinoitu elintarvikkeena, ostaja saa päättää mitä tuotteellaan tekee. Teurastamon torstaimarketissa on ruoan lisäksi paljon käsityöläisiä myymässä tuotteitaan. Myös kasvissyöjille ja vegaaneille löytyy alueen kojuista syötävää, ja perheen pienimmille on hauskaa tekemistä, kuten jättisaippuakuplat ja riippumatot. Teurastamolla lämpeää myös sauna ja palju, mutta niitä en testannut käydessäni. Sijainniltaan tapahtuma on hiukan syrjässä, helpoiten paikalle pääsee metrolla jäämällä Kalasataman pysäkillä pois.

Lienee itsestäänselvää, että lähiruokaa löytää helpoiten toreilta, ja niistä Kauppatori on ehdottomasti suosituin. Torilla haisee melko pahalta, ja lokit eivät jätä ostoksia tekevää rauhaan, joten paremmin toiveitani palvelevat kauppahallit. Kotimaisten tuotteiden lisäksi halleista saa myös paljon etnisiä tuotteita. Tuoretuotteita löytyy yllin kyllin, mutta myös säilykkeitä, makeisia ja kahviloita kannattaa halleissa testata. Varsinkin pientuottajien juustot ovat erinomaisia, ja myyjät usein antavat maistiaisia pohtiville asiakkaille. Keliaakikoille ja muille ruokarajoitteisille hallit ovat todellisia aarreaittoja, eivätkä hinnat ole edes juurikaan korkeammat kuin kaupassa.

Harmi, että esimerkiksi Hietalahden kauppahalli ei sunnuntaisin ole auki, sillä siellä olisi kiva käydä vaikka kahvilla sunnuntaikirppiksen yhteydessä. Kaikista kolmesta kauppahallista löytyy muuten hyvä lounaspaikka Soppakeittiö, joka valmistaa herkullisia lounaskeittoja. Keitoksi ruoka on kylläkin melko tyyristä, mutta sopat eivät ole vain perinteisiä liha- ja hernekeittoja.

Kauppahalleissa olen tottunut perinteikkäisiin tuotteisiin ja kauppiaisiin, mutta miksi Vanhassa kauppahallissa on Alko?

Saarikierros

Saarikierros

Vallisaari – Suomenlinna – Lonna

Vallisaari (ja Kuninkaansaari) ovat tähän kevääseen asti ollut sotilaallisessa käytössä ja yleisöltä piilossa, mutta toukokuusta lähtien saareen on päässyt lautalla. Paljon hypetetty saari oli todellakin kaiken puheen arvoista, löysinpä loppujen lopuksi itseni sieltä metsästä. Lauttamatka Kauppatorilta kestää parikymmentä minuuttia, mutta kuluu kyllä nopeasti maisemia katsellessa. Lauttalippu maksaa aikuiselta 7€, ja sillä pääsi kaikkiin kolmeen kohteeseen. Lauttoja kulkee monipuolisesti kaikkiin kohteisiin ja niiden välillä niin, että kukin voi käydä haluamissaan kohteissa. Suoritusjärjestys oli tämä, jos halusi käydä kaikilla saarilla.

Lautalla ihmiset puhuivat koskemattomasta luonnosta ja upeasta ympäristöstä, ja sitähän se loppujen lopuksi oli. Itse olin hiukan huvittunut saarelle päästyäni, sillä soratiet olivat kuin lapsuuteni maisemista, enkä pitänyt niitä sokaisevan ihmeellisinä, kauniina kylläkin. Käytävältä poikkeavat mutkittelevan polut polvenkorkuisine kasvustoineen muistuttivat takatietä, vehreää reittiä isovanhemmiltani pappani siskolle metsän kautta. Rakennetun reitin varrella oli hyviä infotauluja ja muutama huussi, joka mielestäni oli riemastuttavan luonnollinen ratkaisu paikkaan. Eväsretkeläisille vangit ovat rakentaneet pöytäryhmiä muutamaan kohtaan. Osa saaresta on rajattu niin, että matkailija ei sinne pääse, mutta rakennettu reitti oli niin kattava, ettei juuri mitään tullut kaivattua. Vesipullo on tärkein matkavaruste, ja reitin varrella ainakin parissa paikassa oli myös vesipiste.

Metsähallistuksen työllistämien ja talkoolaisten suurin puristus on ollut massiivinen näköalatasenne Aleksanterinpatterin yläpuolelle, ja tasanteelta näki pitkälle moneenkin suuntaan. Sotahistoriasta kiinnostuneille saari tarjoaa paljonkin nähtävää, itse en ymmärtänyt sotilasrakennuksista juuri mitään, ja halusin keskittyä luonnon ihailuun. Saarella nappasin toisen yksinään matkustavan kanssani kulkemaan, ja jutellessa matka kului joutuisasti. Loppujen lopuksi en tiedä, paljonko kävelyä yhteensä kertyi, mutta Vallisaaren reitti on kolmisen kilometriä, ja Kuninkaansaaren puoleltakin metrejä kertyy. Aurinkoisella kelillä naureskelin toverini kuumille pitkille housuille, mutta paluumatkalla lautalla tuli todella vilu.

Paikalla oli todella paljon hyönteisiä verrattuna läheiseen mantereeseen, Vallisaaren niityllä on nähty yli tuhat perhoslajia, joista en nähnyt valitettavasti yhtäkään. Saarten välisellä sillalla törmäsimme myös lämpimällä kivellä päivää paistattelevaan kyyhyn! Lauttaan noustessani tarkistin myös, ettei jaloissani kiipeile punkkeja.

Reitin seuraava kohde oli monesta saaresta koostuva Suomenlinna, joka tuntui harmillisen kaupalliselta edellisen jälkeen. Lasten mieleen saarella vaikuttaisi olevan rauniot ja niiden käytävillä juokseminen ja huhuilu, ja aikuisellekin tekee hyvää käydä viilentymässä kivien sisällä poissa paahteesta. Suomenlinnasta löytyy kattavammin ruokavaihtoehtoja, jos mukaan ei ole sattunut eväitä, Vallisaaressa kahviloita oli toistaiseksi vain yksi. Asutetussa Suomenlinnassa on paikallistenkin takia enemmän elämää, ja saaresta löytyy myös pelkistetty kirkko, jossa pääsee käymään. Vallisaaren kävelystä olin niin väsynyt, etten jaksanut kovin kauaa Suomenlinnassa pyöriä.

Suomenlinnan jälkeen jäljellä oli enää piskuinen Lonna-saari. Lonna on vain 150 metriä pitkä, ja sen näkemiseen ei varttia kauempaa kulu. Saarella on trendikäs vohvelikahvila, ja paluumatkalla seuraani liittyi parikymmentä pukumiestä, joten saarella on todennäköisesti myös jokin kokouspaikka. Lonnaan on myös rakenteilla sauna, uimapaikan mahdollisuudesta en saanut selkoa.

Lauttamatkalla tajusin, kuinka paljon olenkaan kaivannut merta! Porissa varttuessani en edes asunut lähellä rantaa, mutta meri on kuitenkin ollut aina läsnä. Pari vuotta Tampereella on turruttanut minut järvimaisemaan. Tänään nautin täysin rinnoin kosteasta merituulesta ja meren raikkaasta tuoksusta, jopa lokkien huudosta.

Vihreä viikko

Vihreä viikko

Viikonloppuna väsähdin täysin kaupungin vilskeeseen, ja senkään vuoksi en jaksanut esimerkiksi Helsinki-päivän tohinoissa pyöriä muutamaa tuntia kauempaa. Voisin sanoa olevani maalta kotoisin, ja luonnonläheisyyttä olen pitänyt tähän astisessa elämässäni itsestäänselvyytenä. Vaikka olenkin asunut Tampereen keskustassa jo pari vuotta, lenkille lähtiessä pääsee viiden minuutin sisällä jo metsään. Täällä todellista, aitoa metsää ei ole lähimainkaan, enkä vertaisi puistoalueita siihen ollenkaan. Päätin säästää mielenterveyttäni ja ottaa tämän viikon teemaksi vihreät arvot, ja tutkia Helsinkiä luonnon näkökulmasta.

Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha sijaitsee kirjaimellisesti keskellä kaupunkia rautatieaseman ja Unioninkadun välissä, joten liikenteen melu kyllä kuului alueelle. Kuitenkin tunnelma oli seisahtunut, ja minun lisäkseni vain muutamasta puistosta olleesta osa istui kirjan kanssa puiden alla, osa nautti päiväkahviaan kukkien keskellä. Erilaisia lajeja puistossa oli älyttömän paljon, mutta itseäni kiehtoi juuri puutarhan rauhallisuus.

Myös sisälle puutarhaan pääsee, mutta maanantaisin paikka on suljettu, joten tyydyin ihastelemaan ulkopuutarhaa. Puutarhan alueella on myös kahvila, jonka pihalla kasvaa myös monia erilaisia kukkalajeja.

Puutarhassa huomasin myös, että en ole pariin viikkoon nähnyt muita eläimiä kuin koiria ja lintuja. Lokit ovat tuttu näky aivan joka puolella kaupunkia, lisäksi välillä saattaa nähdä variksia ja kanadanhanhia. Mutta laulavia pikkulintuja täällä on todella vähän. Puutarhassa ne kuitenkin elämöivät kunnolla, kuvatessani saatoinkin mennä lähelle pesää, ja hetken mekkaloinnin ja parin uhkauslennon jälkeen koin parhaakseni jatkaa matkaani.

Kukkia puutarhassa oli jonkun verran, mutta tällä hetkellä se kokee mittavaa remonttia, ja laajempi puoli on yleisölle auki vasta ensi vuoden kesäkuussa. Lempikukkani pioni oli vielä nupulla, mutta viikon sisään ne taatusti kukkivat jo näyttävästi.

Jos oikeasti haluaa rauhoittua hiljaisuudessa vihreyden keskellä, suosittelen retkeä Haagan rodopuistoon. Puistoon pääsee kätevästi esimerkiksi lähijunalla jäämällä pois Huopalahdessa. Valtava puisto on täynnä suuria, puumaisia alppiruusuja, ja kaikkea kevyesti varjostaa männyt. Puisto on alunperin perustettu yliopiston kasvinjalostusta varten jo 1970-luvulla, ja parikymmentä vuotta myöhemmin aluetta laajennettin atsalea-alueella. Alueella on polkuja ja pitkospuita ja kaksi hauskaa katselulavaa pensaiden tasalla, josta näkee laajemmin alueelle. Alppiruusut kukkivat jo kesäkuun alussa, ja itsekin olin hieman mattimyöhäisenä paikalla, sillä useimmat pensaista olivat jo kukkineet. Paikka on ilman kukkiakin varmasti hieno: kaartelevia salaperäisiä polkuja, joista ei näe mihin ne johtavat, ja aina hiukan hämärä valo puiden alla.

Helsinki-päivä

Helsinki-päivä

Helsinki-päivää on juhlittu lähes kuusikymmentä vuotta aina kesäkuun 12. päivä. Aloitin päiväni pyörimällä keskustassa aamupäivän tarkkaillen designsuunnistuksen vihjeitä. Pääpotti eli Artekin jakkara jäi saamatta, mutta löysin lounaslahjakortin Why join the navy when you can be a pirateen! Ruokailoja nautittiin tänään myös Esplanadilla, kun Illallinen Helsingin Taivaan Alla alkoi viideltä. Kaiken kaikkiaan tuhannelle piknik-ruokailijalle on myyty lippu tähän 164 pöydän tapahtumaan. Paikalla on pöytä valkoisella liinalla peitettynä, ja seurueet saavat tuoda omat eväänsä.

Rautatientorilla järjestettiin tapasfestivaali, joka alkoi jo perjantaina. Seurueeni maisteli ruokia useammasta kojusta, minä jäin kaipaamaan jättiläisannoksia festareiden nimestä huolimatta. Festari oli vain täysi-ikäisille, sillä alue oli kokonaan anniskelualuetta. Hyvät tuoksut johdattelivat minut kuitenkin muualle syömään.

Designmuseo osallistui Helsinki-päivään vapaalla pääsyllä, ja kuhinaa kyllä riitti. Hauskin näky koko rakennuksessa oli aulan saksitausta. Syyskuuhun asti talossa on Eero Aarnio -näyttely, joka ei minua juurikaan sytyttänyt. Kenen mielestä Poni näyttää ponilta eikä sammakolta?

Takapihalla sen sijaan oli kiinnostavampaa nähtävää. Päivän aikana lapset rakensivat 100 linnunpönttöä, ja saivat maalata ne haluamansa värisiksi. Ainoa kysymykseni on, minne nämä kaupunkilaislapset aikovat teoksensa virittää? Parvekkeelle? Lapset saivat myös ohjatusti istuttaa yrttejä pihan massiivisiin sammioihin, ja ilmassa leijui ihana tuoksu.

Matkani jatkui kohti Kansallismuseota, joka tällä hetkellä on julkisivuremontissa, joten en aluksi löytänyt pääovea ollenkaan. Olin lähes varma, että rakennus on kirkko, mutta museon prujusta selvisi, että tätä tarkoitusta varten se tosiaan on rakennettu. Kansallismuseoonkin oli vapaa pääsy Helsinki-päivän kunniaksi, mutta paikalle kannattaa myös saapua perjantaisin 16-18, sillä silloin se on ilmaista. Alakerran aulatilan katossa on koulun oppikirjoista tutut Gallen-Kallelan Kalevala-freskot. Elokuussa päättyvä Venetsian aatelista kertova Veden kätkemiä huoneita oli erityisen mielenkiintoinen näyttely! Historiasta kiinnostuneille museo kyllä tarjoaa paljon nähtävää, itselleni pysyvä näyttely ei kuitenkaan tarjonnut erityisiä kiksejä.

Museon pihalla järjestettiin Vintage-tapahtuma, jossa lukuisat myyjät myivät niin vaatteita kuin huonekalujakin, muutama myyjistä näytti olevan samoja kuin Hietsun kirppiksellä viikko sitten.

Helsinki-päivän taatusti suosituin tapahtuma on tietenkin Radio Aallon konsertti, jonka tänään päräytti käyntiin Robin, ja jonka panee pakettiin Cheek. Yritin päästä museokierrokseni jälkeen alueelle, mutta toiveeni oli turha, ja jäin etäisyyden päästä seurailemaan. Fiilikseni ei ollut kohdallaan ja kaukaa basso dominoi musiikkia niin paljon, että päätin lähteä. Päivällä paikalla oli todella paljon lapsiperheitä, ehkä iltaa kohden yleisö koostuu lähinnä aikuisista.

Hauskaa, että juuri Helsinki-päivästä on tullut kansallisestikin iso juttu. Ainakin nuoret saattavat matkustaa kilometrien päästäkin ilmaiskonserttia varten paikan päälle. Mielessäni valittelin, miksei samanlaista kuhinaa aiheuttavaa tapahtumaa järjestetä Tampereella, mutta selvitystyön jälkeen selvisi, että “hieman” pienimuotoisempaa Tampereen päivää juhlitaan lokakuussa!

Krunikka

Krunikka

Lähes kaikkien turistien kohteisiin kuuluu jylhä Tuomiokirkko Senaatintorin vieressä. Engelin suunnittelema kirkko sijaitsee aivan keskustassa, Kruununhaan eteläosassa. Sisältä tämä kaupunkisiluetin kulmakivi on kuitenkin todella pelkistetty, ja ainoa silmiinpistävä asia on perinteinen alttaritaulu. Lisäksi sisällä on uskonpuhdistajien Martin Lutherin, Philipp Melanchtonin sekä suomalaisen Mikael Agricolan patsaat.

Jokainen tietää Tuomiokirkon, mutta mitä muuta nähtävää Kruununhaassa on?

Senaatintorin etelälaidasta löytyy matkamuistomyymälää, kahvilaa ja käsityöpaikkaa vaikka millä mitalla. Aleksanterinkadulla on Helsingin kaupunginmuseo, jossa tällä hetkellä on näytillä paljon puhuttu Eromuseo. Näyttelyä varten kannattaa varata hiukan häiriötöntä aikaa, jos haluaa viettää aikansa paneutuen lukemalla erotarinat. Hieman jopa masentava näyttely on maksutta esillä syyskuun puoliväliin asti. Toisessa kerroksessa on Helsingistä kertova näyttely, mutta se on läpikävelty parissa minuutissa. Kaupunginmuseon opastettuja kierroksia järjestetään sunnuntaisin, ja nekin ovat maksuttomia.

Hallituskatua pohjoiseen päin lähtiessä ensimmäisenä tulee vastaan pikkuruinen rahamuseo. Museo on kuulemma suunniteltu koululaisia varten, mutta taloudesta ja pankkitoiminnasta kiinnostuneet ovat paikalle myös tervetulleita! Sisäänpääsymaksua ei ole, ja museon kiertämiseen ei mene kauaa, täydellinen paikka pienessä sateessa, kun ei jaksaisi vaeltaa vielä paikasta toiseen. Rahamuseon vieressä on Suomen pankki, jonka edessä komeilee Snellmanin patsas.

Piirileikissä Tuomiokirkon ympärillä pääsee myös historian havinaan: Suomen pankkia vastapäätä on todella näyttävä Säätytalo, jonka piha-alue on myös moitteettomassa kunnossa. Ennen säätyvaltiopäivien istuntopaikkana toiminut rakennus on nykyään valtion omistuksessa, ja siellä järjestetään kokouksia ja edustustilaisuuksia. Tavallisella tallaajalla ei taloon ole asiaa, mutta yleisökierroksia järjestetään silloin tällöin, seuraavan kerran 15.10.2016.

Suomen pankin vieressä on kansallisarkiston yksi neljäsosa, asiakaspalvelu on nimenomaan Rauhankadulla Tuomiokirkon takana. Arkistossa järjestetään aukioloaikojen aikaan tilauksesta maksuttomia esittelykierroksia. Näyttipä arkistolla olevan myös blogi.

Rauhankadulta jatkettaessa Unioninkadulle vasemmalta löytyy Pyhän Kolminaisuuden kirkko. Tämä ortodoksikirkko avaa ovensa vain tiistaisin ja viikonloppuisin, tiistaisin paikalla on päivystävä pappi, lauantai-iltaisin vigilia ja sunnuntaisin liturgia, molemmat slaaviksi. Muuten kirkon portit pysyvät lukittuina, ja kaikki yhteystietoja laajempi informaatio näytti olevan kyrillisin kirjaimin, joten en tiedä, järjestetäänkö kirkossa opastuksia.

Unioninkadulla on myös lukuisia Helsingin yliopiston rakennuksia, ja esimerkiksi kansalliskirjasto.

Takaisin nykyaikaan pääsee palaamalla Kauppatorille, Kruununhaan eteläosaan. Aivan torin läheisyydessä ovat ainakin kauppahalli, kaupungintalo ja tietysti Presidentinlinna. Kauppatorilla on tavallisen torielämän lisäksi muutakin vilskettä: torilta lähtevät lautat Suomenlinnaan ja muihin saariin, ja onhan torilla juhlittu myös kiekko- ja Euroviisukultaa. Torilta ruokaa ostaessa muistettavaa: varo lokkeja!

Torilla tavataan!

Kruununhakahan jatkuu aina Hakaniemeen asti, ja rantaa pitkin kävely kannattaa ainakin maisemien vuoksi. Näin kesäaikaan ranta on täynnä veneitä, ja löytyyhän rannan tuntumasta myös sopiva piknikpaikka, Liisanpuistikko.

Minne veisin siskoni eli design Helsingissä

Minne veisin siskoni eli design Helsingissä

Helsinki on Suomen kaupungista suurin, ja pääkaupunkina se kutsuu luokseen sekä koti- että ulkomaisia turisteja. Osa turisteista, erityisesti pikkukaupunkien asukkaat ja venäläiset, tulee varsinkin ostoksille. Designkaupunkina Helsinki on shoppailijalle hyvä. Nuorilla suomalaisilla suunnittelijoilla on omat liikkeensä Design Districtillä, löytyy joukosta myös konkareita kuten Jukka Rintala. Ennen Marimekolla työskennelleen Samu-Jussi Kosken Samuji-liikkeitä Helsingistä löytyy kaksin kappalein. Suomen ensimmäisen Muodin huipulle -ohjelman voittanut Katri Niskanen on suunnitellut Linnan juhliin useammankin asun, ja hänen valoisa liikkeensä löytyy tällä hetkellä Bulevardilta.

Uudenmaankadulla taas on Suhosen sisarusten vaateliike Ivana Helsinki. Yritys oli ensimmäinen laatuaan pohjoismaissa, joka on valittu New Yorkin ja Pariisin muotiviikoille. Alueista Punavuori on SE PAIKKA, jos haluaa löytää tunnettujen suomalaisten suunnittelijoiden tuotteita. Keskustassa on ennemminkin tavallisia ketjuliikkeitä ja Esplanadin tuntumassa kansainvälisiä luksusliikkeitä. Muita mielenkiintoisia muotiliikkeitä Helsingissä ovat naisellisista kengistään tunnetun Minna Parikan Universum, hauskoja hattuja myyvä Costo concept store sekä vanhan kunnon Karhun kenkäkauppa.

Artek on pitkän historiansa aikana saavuttanut asemansa suomalaisen designin kulmakivenä. Siskoni voisi todennäköisesti viettää kokonaisen viikonlopun Artekin liikkeessä. Tunnetuimmat Artekin suunnittelijat ovat luonnollisesti Alvar Aalto ja hänen puolisonsa Aino, ja suosituimpia Artekin tuotteita on varmasti Aallon vuonna 1933 suunnittelema kolmijalkainen klassikkojakkara 60. Myymälässä voi myös suunnitella itselleen erilaisista osista mieluisen jakkaran Stool Customization workshopissa. Artekin liike oli ennen Esplanadilla, mutta nyt se on muuttanut Stockmannin viereen Keskuskadulle. Lauantaihin asti myymälässä on myös japanilaista designia esittelevä Common pop up. Normaalisti Commonin tuotteita saa Punavuoresta.

Punavuoresta löytyy myös esimerkiksi pelkkää suomalaista designia myyvä Woodnotes+Nikari. Paperinarutekstiilit, puukalusteet ja designvalaisimet ovat näytillä syyskuun loppuun asti Kolmikulman kupeessa osoitteessa Yrjönkatu 8. Kaupan ihana myyjä Elina kertoi Design District Helsingin paperikartan päivittyvän pian – liikettä ei nykyisessä lehtisessä edes ole. Netissä tiedot ovat kuitenkin ajan tasalla. Liikkeessä juttelimme suomalaisesta designista, ja miksi se vetoaa varsinkin aasialaisiin. Elina tiivisti asian hyvin: Suomi ylipäätään on “pure” (suom. puhdas, pelkkä, viaton).

Kivenheiton päässä liikkeestä, Yrjönkatu 12-14:ssa on tanskalaisen Fritz Hansenin liike, josta saa myös maanmiesten Arne Jacobsenin ja Louis Poulsenin tuotteita. Varsinkin istuimet ja valaisimet liikkeessä olivat kauniita, ja muodoiltaan runsaampia kuin pelkistetyt suomalaiset design-tuotteet.

Ilman paksua lompakkoakin Helsingissä voi shoppailla designia. Senaatintorin vierestä Torikortteleista matkailija voi löytää edullisestikin käsityöläisten tuotteita, kuten koruja, taidetta ja käyttötuotteita. Annankadun Formverkin valikoima on laaja, ja keskisuurillakin seteleillä voi kotiuttaa ainakin Hayn käsiä, Eva Solon keittiötuotteita ja esimerkiksi kuvan hauskan kultaisen ananaksen tai pääkallon.

Monilla liikkeistä on myös verkkokauppa, tai ainakin kuvasto netissä, joten turistin ei tarvitse tulla ostamaan sikaa säkissä. Design-liikkeissä on myös ihanan vastaanottava tunnelma, eikä visiitillä tule kiusallinen olo, vaikkei ostaisi mitään.

Liikkeiden osoitteet muuttuvat tiuhaan tahtiin, ja edes hakujätti Google ei ole aina oikeassa tiedossa siitä, missä mikäkin kauppa on. Liikkeiden ajankohtaisimmat yhteystiedot löydät liikkeiden omilta verkkosivuilta. Jotkut paikoista ovat vain pop up -myymälöitä ja showroomeja, joten niissä kannattaa jo valikoiman pienuuden takia käydä ajoissa!

PSSST! Lauantaina Design Districtin liikkeet järjestävät Designsuunnistuksen, jossa ideana on löytää kätköihin piilotettuja designaarteita! Puolen päivän aikaan starttaava tapahtuma kestää 24 tuntia, ja vihjeet ilmestyvät DDH:n facebookiin, instagramiin ja twitteriin. Osallistu suunnistukseen ja seuraa hashtagia #ddhelsinki!

Kuulan Kallio

Kuulan Kallio

Helsingistä kertovista lauluista on oma Wikipedia-sivunsa. Punavuoresta kertova Beatlesin Penny Laneen sovitettu Rööperiin on soinut radioissa jo lähes viisikymmentä vuotta. Helsingin yhdettätoista kaupunginosaa Kalliota käsittelee useampikin kappale. Kaikille tuttu on ainakin Fredin Kolmatta linjaa, joka kyseistä katua astellessa alkaa lähes varmasti soimaan päässä. Ja laulaahan myös Happoradio vähän erilainen ääni kellossaan “päästäkää minut pois Kalliosta”.

Musiikin parissa jo vuosikymmenen alusta töitä tehnyt “Kallion poika” Heikki Kuula mainitsee Kallion myös useammassa kappaleessaan. Kuula muutti vajaa vuosi sitten Kruununhakaan saadakseen omaa rauhaa. Kallion kuppiloissa tuttuja riitti lähes riesaksi asti.

Ulkopuolisen silmin Kallio vaikuttaisi olevan halvan kaljan ja thaihierojien mekka. Pelkästään puolen kilometrin pituisen Vaasankadun kaikkien juottoloiden laskemiseen ei riitä pelkät sormet. Kadusta yritettiin humalaisten turvaksi tehdä kävelykatua vuonna 2013, mutta hanke kuopattiin.

Kuulan mielestä hyvä baari on ennen kaikkea rauhallinen, ja jukebox on bonaria. Suosikit näyttävät ulkoapäin vähintäänkin huolestuttavilta, mutta muutkin paikalliset näyttävät välttävän tungosta ja luottavan ennen kaikkea edullisiin hintoihin. Yökerhoja tai klubeja Kalliosta ei varsinaisesti löydy, mutta meno voi silti äityä hurjaksi.

Kallion suurin maamerkki seisoo ylväästi Neljännen linjan ja Itäisen papinkadun risteyksessä. Kallion kirkko-kappaleen vuonna 2008 ilmestyneessä PLLP-levyllä julkaissut Kuula ei ironista kyllä ole koskaan käynyt kirkossa sisällä. Bucket-listalta yliviivaus suoriutuu alta aikayksikön, kun teemme pikavisiitin yli satavuotiaaseen graniittikirkkoon. Monumentaalinen kirkko kätkee sisäänsä varsin pelkistetyt seinämaalaukset ja puureliefin. Tornista kajahtaa päivittäin kaksi kertaa Sibeliuksen säveltämä koraalisävelmä pronssikelloin soitettuna, ja tornin huipulta voi selkeällä ilmalla nähdä jopa Viroon asti.

Fleminginkadulla kulkiessamme Kuula jakaa Kallion kahteen osaan: eteläiseen fiiniin puoleen ja pohjoisen gettoon. Häilyvä rajaviiva kulkee Franzeninkadun ja Agricolankadun tienoilla, olutravintola Sivukirjaston hujakoilla.

Pahamaineisen Kallion synkkäkin puoli tuo edustuksensa: leipäjonot täyttyvät laitapuolen kulkijoista muutamana päivänä viikossa, Vaasanpuistikossa eli Piritorilla huumausaineet vaihtavat omistajaa kirkkaassa päivänvalossa. Rap-yhtye Teflon Brothersin riveissä sarkastisesti liuottimien imppaamisesta laulava Kuula ihmettelee ääneen, miksei tilanteeseen sen enempää puututa.

Hipstereiksi itseään kutsuville kaupunginosa tarjoaa paljon trendikkäitä kahviloita ja yllättävää kyllä – suuren määrän partureita. Suvilahdesta päin löytyy kaikille avoin graffitiaita, johon maalaaminen on sallittua, ja läheltä löytyy myös MakeYourMark, josta voi ostaa tusseja ja spraymaalia. Sääntöjä aidalla on vain vähän – maalataan vain seinää, ei tägisotkuja ja pidetään paikat siistinä.

Kokeilunhaluisille kotikokeille ja ulkomaisille turisteille tuttuja elintarvikkeita löytyy Hämeentieltä. Ainakin afrikkalaisia, aasialaisia ja intialaisia kauppoja löytyy, myös etelänaapuri Viro on lähistöllä edustettuna. Laajemmin tätä etnopuotien tihentymää kutsutaan leikkisästi Kallion basaariksi. Muutenkin etnisyys on vahvasti läsnä: Heikin kanssa lounastimme ukrainalaisessa, maittavaa ruokaa saa kuulemma myös reittimme varrelta esimerkiksi hauskan kuuloisesta thaikkumestasta nimeltä Du Dii.

Kesäisin Kuula viettää kavereiden kanssa mieluummin aikaa ulkona puuhaillen kuin terasseilla istuen. Kaveriporukan ykköslaji vaikuttaa olevan ranskalainen pihapeli petankki. Muutaman heittokierroksen jälkeen puistossa maistuu myös jäätelö. Yksi palloista on kateissa, ja kaljahammastakin alkaa kolottaa. Päätämme Kallio-kierroksen auringossa nautittuun bisseen.

 

P.S. Autenttista Kallio-kokemusta hakiessa liikkeelle kannattaa lähteä kuulemma vasta iltamyöhään. Päivisin kaupunginosa on lähes kuin mikä tahansa pikkukaupunki. Vaikka Kalliosta on viimeisten vuosien sisään tullut trenditietoisten nuorten hipstereiden linnake, kuppiloissa saa varmasti kuulla elämänmakuisia tarinoita monelta vuosikymmeneltä.

Skatta

Skatta

Katajanokka eli “Skatta” on Helsingin kantakaupungin itärannan pieni kaupunginosa, josta ainakin moni Viroon laivalla kulkenut matkailija on saattanut itsensä löytää. Viking Linen terminaalin lisäksi Skattalla sijaitsevat ulkoasiainministeriö, entinen vankila ja Helsingin siluettiin olennaisesti kuuluva Uspenskin katedraali.

Kirkko on kieltämättä komea näky mahtipontisine kullattuine sipulikupolineen. Kävin katedraalissa kaukaa viisaana jo viikonloppuna, sillä maanantaisin se on suljettu. Sunnuntaina paikalle aikovan on tärkeää muistaa, että kirkko on seurakunnan käytössä messua varten, joten kovalla tohinalla kirkkoon on turha yrittää rynnätä. Tällaiselle evankelis-luterilaiselle ortodoksikirkot tuntuvat aina erityisen juhlavilta, sillä olen tottunut perinteisempiin ja hillitympiin puu- tai kivikirkkoihin. Toisaalta kirkko tuntui liiankin kruusatulta — onko tällaiseen paikkaan helppo tulla omana itsenään? Katedraalille on Kauppatorilta vain kivenheitto, eikä se kauempaakaan jää kyllä huomaamatta.

Skattalta (kuten muualtakin Helsingistä) löytyy kymmenittäin vanhoja jugendtaloja. Etelän puoleisesta rannasta löytyy sen sijaan tiilisiä rakennuksia, kuten entinen tulli- ja pakkahuone. Nykyään se on käytössä yritysten toimitiloina, mutta alaovi on auki, joten uteliaimmat voivat käydä sisällä vilkuilemassa. Rakennuksen toisessa kerroksessa toimii esimerkiksi mainostoimisto Tweed Agency, jonka aulassa komeilee Valtteri Mertalon Lennart-näyttely.

Näyttelyssä esillä on muutama taulukin, mutta huomion vievät koulussa jaettavien hymypatsaiden kokoiset värikkäät pienet Lenin-patsaat. Mertalo aloitti projektin vuonna 2004, ja nyt näytillä oli hahmoja teletapista joulupukkiin aina Ronald McDonaldin ja jäätelöpallon kautta.

Eteläisessä rannassa on seissyt vuodesta 2014 alkaen myös Suomen korkein (40m) maailmanpyörä, Finnair Skywheel. Vajaan vartin mittainen reissu maksaa aikuiselta 12€ ja lapsilta 9€. Maailmanpyörästä aukeavat hyvät näkymät koko Helsingin keskustaan sekä Katajanokalle. Jos turistireissullaan haluaa mennä maailmanpyörään, suosittelen tekemään sen mahdollisimman alussa, jolloin saa jo hyvän yleiskuvan kaupungista. Viileänä päivänä kopissa voi tulla vilu, aurinkoisena päivävä kyydissä on ilmastoinnin takia mukavaa.

SONY DSC

Kuten kuvasta näkyy, maailmanpyörän etualalla on tällä hetkellä työmaahärdelli. Rantaan on rakenteilla merikylpylä Allas, jonka ensimmäisiä toimintoja pitäisi pystyä käyttämään jo tänä kesänä. Paikasta povataan taukokeidasta kaupungin keskellä. Tulossa on tällä hetkellä ainakin hiekkaranta ja terassikahvila, joiden aukeaminen on suunniteltu juhannukseksi, elokuussa pitäisi aueta saunat ja kelluva laituri. Projektin pitäisi olla täysin valmis ensi keväänä. Alkuperäiset avajaiset olivat suunnitteilla toukokuuksi, mutta aikataulu ilmeisesti venähti, ja ainakaan näin äkkiseltään myöskään googlaamalla en löytänyt ajantasaisia tietoja tulevista avajaisista. Uskallanpa tämänhetkisestä keskeneräisyydestä epäillä, että juhannuksena ovet aukeavat korkeintaan rakennusmiehille.

Tärkein elementti Katajanokalla on kuitenkin ympärillä vallitseva meri. Skattan keskeltä halkaisevalta Merikasarminkadulta voi parhaassa tapauksessa nähdä meren kolmessa eri suunnassa. Iltalenkiksi Katajanokan kiertäminen rantaa pitkin tarjoaa kattavan näkymän sinistä merta, valkeita laivoja ja vehreitä puistoja.

Kirppissunnuntai

Kirppissunnuntai

Vietin sunnuntain kiertäen muutamassa Helsingin monesta pihakirppistapahtumasta. Osa tapahtumista on säännöllisiä, kuten Hietalahden kirpputori ‘Hietsu’ ja Aleksis Kiven kadun kirpputori, myös Hakaniemen torilla käytetyn tavaran myyntipöytiä oli muutama. Nämä järjestetään nimenomaan sunnuntaisin liukuvalla aikataululla, keli tietysti huomioon ottaen. Hietalahden tori oli iltapäivällä lähes täynnä myyjistä, ja ostajiakin riitti kyllä reilusti. Vasta sään muututtua epävakaaksi kirppistelijät alkoivat pakata tavaroitaan äkkiä kokoon. Torilla oli kaiken kaikkiaan mukava tunnelma, ja torikahvilat pitivät huolta tankkauksesta.

Matkani jatkui bussilla Aleksis Kiven kadun viereen Dallapénpuistoon Vallilaan, josta useimmat myyjät olivat ehtineet jo valitettavasti lähteä raekuuron vuoksi. Sinnikkäimmät olivat jääneet kojujensa kanssa, ja paikalla esiintyi nuorten bändi Paarihuoneen kuistilla. Täällä Helsingissä näitä piknikiin sopivia puistoja kyllä riittää! Puistossa sattui olemaan myös lasten liikuntatapahtuma, joten yksi osa puistosta oli pyhitetty lentopallokentälle.

Jatkoin matkaani yhä syvemmälle Vallilaan Sturenkadulle, jossa järjestettiin sisäpihojen kirpputori. Uteliaimmat kävivät paikalla vain tutustumassa kauniisiin piha-alueisiin, osa tuli tekemään edullisia löytöjä. Sisäpihat olivat suojaisia, joten niissä myyjät pysyivät lähes tapahtuman loppuun saakka kurjasta säästä huolimatta. Sisäpihat olivat vehreitä ja eläväisiä, kun ihmisiä oli melkein tungokseksi asti. Taloyhtiöt vaikuttivat yllättävän yhteisöllisiltä, naapurit juttelivat keskenään nojaillen rekkeihin ja vartioivat toistensa kojuja välipalan hakemisen ajan. Eräällä sisäpihalla asukkailla oli myös yhteinen yrttimaa, josta kukin sai hakea kokkailuihin omansa.

Kirppiskulttuuri vaikuttaisi olevan hyvillä kantimilla Helsingissä varsinkin näin kesäisin. Ulkotapahtumiin on niin alhainen kynnys mennä etsimään tavaraa tai myymään sitä itse, verrattuna viikon mittaisiin pätkiin sisäkirpputoreilla, joissa pitää käydä siivoamassa pöytänsä vähintään kerran päivässä. Tinkaamisen mahdollisuuskin on, kun myyjä on itse paikalla. Ainoa haittapuoli on kuitenkin sää, kuten tänään nähtiinkin. Vesi- tai raekuuron sattuessa ei tulisi mieleenkään, että lähtisikö kiertämään pihakirppiksiä. Tampereella meillä ei ole tällaisia tori- tai puistokirppiksiä kuin kerran pari kesässä, joten kesäkuun ajan aion hyödyntää tilaisuuden ja käydä noissa ahkerasti, ensi viikon lauantaina esimerkiksi Kallion Karhupuistossa järjestetään Pop Up Pihakirppis!

 

 

Museopäivä nollabudjetilla

Museopäivä nollabudjetilla

Jatkan vielä “pakollisten” kohteiden putkea, koska en tunne kaupunkia vielä kovin hyvin. Eiköhän nämä perinteiset turistikohteet ala pian jo olemaan koluttu! Ja nyt PRO TIP: Joka kuukauden ensimmäisenä perjantaina nykytaiteen museo Kiasmaan on ilmainen sisäänpääsy koko päivän ajan, ja luonnontieteelliseen museoon välillä 14-17. Hyödynsin tilaisuuden, ja kävin molemmissa tänään pyörähtämässä. Kiasma on Helsingin nähtävyyksistä suosituimpia, ja sinne on myös helppo eksyä sen keskeisen sijainnin vuoksi. Syyskuuhun asti esillä ovat brasilialaisen Ernesto Neton, korealaisen Choi Jeong Hwan ja suomalaisen Jani Ruscican näyttelyt, kokoelmanäyttely sen sijaan pysyy talossa tammikuuhun saakka.

Kiasman näyttelyt ovat aina laadukkaita ja näyttäviä, mutta mitään sen suurempia tunnehyökyjä se ei kokonaisuudessaan nyt minussa saavuttanut. Kiasman näyttelyissä on lähes poikkeuksetta aina hauska ajattomuuden ja ajankohtaisuuden balanssi; vaikka työt olisivat vuosikymmeniäkin vanhoja, ovat ne silti tähän hetkeen sopivia. Arkkitehtonisesti Kiasma on yksi lempirakennuksistani kautta maan, ja tilavuus myös antaa vapauden jäädä näyttelyhuoneiden penkeille norkoilemaan, joten paikka on kuitenkin ehdottomasti vierailun arvoinen. Toisen kerroksen hengittävät jättikukat (Choi) olivat oma suosikkini tällä kertaa. Syksyllä Kiasmaan tulee Mona Hatoumin ja Meeri Koutaniemen töitä, joita haluan ehdottomasti tulla myös katsomaan. Voidaankin kenties odottaa poliittista ja naisen asemasta kertovaa näyttelyä!

Isä oli työmatkalla Helsingissä, joten nappasin hänet Hakaniemestä matkaan, ja suuntasimme Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan kupeeseen, puutarharavintola Violaan tuhdille salaattilounaalle. Sen jälkeen menimme rautatieaseman olut- ja viiniravintola Oosteriin vetämään belgialaiset Leffet.

Saatto-operaation jälkeen suuntasin vielä luonnontietieteelliseen museoon, joka rehellisesti sanottuna ei sekään tuntunut kovin kummoiselta, jos on vastaavissa laitoksissa käynyt ulkomailla, esimerkiksi New Yorkissa, kuten allekirjoittanut. Eteisaulan elefantti otti vierailijat vastaan hiukan liian dramaattisesti näyttelysisältöön nähden. Suomen mittakaavalla paikka toki on hieno, varsinkin perheen pienimmille. Monet näyttelykohteet ovat kosketettavia, joten lapsia ei tarvitse vahtiakaan joka sekunti. Nähtävää riitti neljään kerrokseen, näin aikuisena mielenkiintoisinta olivat rakennuksen historia, tutkijan huone ja alkuperäiset täytetyt eläimet. Myös näyttely muuttuvasta ilmastosta oli hieno — lasten tutkiessa mammutteja tai pelastamassa pelissä lajeja sukupuutolta aikuiset voivat lukea painavaa asiaa ilmastonmuutoksen “voittajista ja häviäjistä”. Mukavaa reissaajalle oli myös se, että molemmista museoista löytyi jonkinlainen säilytyssysteemi, koska repun kantaminen koko päivän ajan voi tuntua tuskastuttavalta.

Fillaroimaan!

Fillaroimaan!

Tänään oli ensimmäinen pyöräilypäivä. Sain kuukaudeksi käyttööni kotimaisen Pelagon valmistaman Brooklyn-kaupunkipyörän, jolla kelpaa kiertää kohteissa. Pelagon kivijalkakauppa sijaitsee osoitteessa Kalevankatu 32, mutta pyörillä on jälleenmyyjiä ympäri Eurooppaa. Liikkeestä saa myös ostettua omaan pyörään komponentteja tai tarvikkeita, ainakin omaan pyörääni voisin hankkia tuollaisen kauniin konjakinruskean nahkasatulan.

 

 

Koska en ole koskaan ollut pyörähifistelijä, en edes tajunnut, että esimerkiksi polkimia voisi olla montaakin eri mallia. Minun pyöräni on malliltaan ‘tavallinen’ kaupunkipyörä kätevällä etukorilla, mutta useimmat malleista oli “miesten” eli rungon malli geometrisempi. Aluksi pyöräily autojen seassa oli jähmeää, mutta eiköhän siihenkin äkkiä totu! Kävimme pyöräharrastaja Janin kanssa koeajolla Sinisen huvilan kahvilassa, ja paikalle pääsi kyllä näppärästi rullailemalla, kävellen matka olisikin voinut tuntua pitkältä. Kesäkahviloista voisin tehdä erillisen blogikirjoituksen, niitä täällä kyllä riittää. Takaisin kaupunkiin lähdin kiertämällä Töölönlahden toiselta puolen, enkä enää ihmettele, miksi fillareita näkyy katukuvassa niin paljon. Fillarilla pääsee niin nopeasti paikasta toiseen! Varsinkin, jos käytössä ovat erilliset pyörätiet, kuten Baana, jota mekin pyöräilimme. Baanalla oli myös näyttötaulu, joka esitti kuinka paljon pyöriä kulkee päivittäin ja vuoden aikana. Eilisen aikana pyöriä oli kulkenut ohitse noin 7 000 kertaa, jonka Jan totesi olevan normaali luku näin kesäaikaan. Iltapäivällä pyöriä oli kulkenut jo kolmisen tuhatta.

 

 

Nyt täytyisi vielä oppia ajamaan muun virran mukana! Ainakin kotimatka Katajanokalle sujui jo paljon paremmin kuin muutama ensimmäinen kilometri, ja suuntavaistokin on alkanut pelittää paremmin. Katajanokka on onneksi pieni kaupunginosa, joten täällä osaan jo suunnistaa ilman apuvälineitäkin. Palaan pyöräasiaan vielä paremmin, kun pyöräily on lähtenyt kunnolla käyntiin, ja kun olen tutustunut myös uusiin keltaisiin kaupunkipyöriin. Sain jo matkaani kartan pyöräreiteistä, niistä voisin samalla koostaa jonkun kivan paketin lempireiteistäni!

Pakollinen Linnanmäki-reissu

Pakollinen Linnanmäki-reissu

Ensimmäisen Helsinki-päiväni kunniaksi kävin useimmille tutussa huvipuistossa, Linnanmäellä. Päivä oli selvästi suosittu luokkaretkipäivä, sillä lapsia riitti jokaiseen laitteeseen jonoksi saakka, vaikka koulu päättyykin vasta tällä viikolla. Tuli jopa vähän eläkeläisolo, kun yritin parhaani mukaan pysytellä varjoissa ja vältellä kamalinta meteliä. Mäennyppylän päällä oli KUUMA, vaikka kesäinen tuuli vähän puhalsikin. Onneksi Vonkaputouksessa voi vähän vilvoitella kastumalla läpimäräksi.

Alue oli muuttunut viime käyntini [9 vuotta sitten?] jälkeen, ja laitteita oli luonnollisesti selvästi enemmän. Itse asiassa kesti hetki löytää ulos sokkeloiselta alueelta, ja loppujen lopuksi päädyin aivan eri portista ulos kuin oli tarkoitus. Oh well.. Kävelyksihän se meni. Kallion suunnalta suuntasin takaisin Katajanokalle raitiovaunulla, joka sekin menee tällaiselle maalaiselle huvipuistolaitteesta.

Lempilaitteeni “Lintsillä” on aina ollut pitkästä iästään kuuluisa nitisevä puuvuoristorata. Vaikka vauhti ei ole yhtä päätähuimaava kuin uudempien kilpakumppaniensa, perinteinen perässä seisova jarrumies tuo tunnelmaa senkin edestä. Eikä näin ‘vanhana’ kestä kauaa pyöritystä ja kovaa vauhtia, tai varsinkaan kanssahöykytettävien kiljuntaa.

Sisäänpääsy Linnanmäelle on ilmainen, joka varmasti lämmittää monen vanhemman tuskaa. Päiväranneke maksaa hengeltä 39€, joka ei naurattaisi, jos laitteisiin ei edes haluaisi mennä. Huvipuistoreissu ruokineen ja juomineen nelihenkiseltä perheeltä kustantaa pari hunttia matkakuluista puhumattakaan, eli halpaa hupia tämä ei missään tapauksessa ole. Kertalippu laitteeseen on 8€, joka on vielä siedettävä, jos ei aio montaa laitetta testata. Myös maksuttomia [lue:tylsiä] laitteita alueella on muutama, mutta esimerkiksi Panoraamaan, 53-metriseen näköalatorniin aikuinenkin menee mielellään. Koko hinnaston löydät täältä.

En tiennyt, että Linnanmäellä järjestetään myös kaikenlaista oheisohjelmaa. Keskiviikkoisin on yhteislaulua, torstaisin pannaan jalalla koreasti, perjantaisin on keikkoja, ja lauantaisin on luvassa ohjelmaa lapsille. Ainakin itse voisin käydä 10.6. kuuntelemassa, kun rap-artisti Gracias esiintyy 19-20. Näkyipä ohjelmistossa olevan myös lapsuuden idolini Janne Tulkki. 😀

P.S. Linnanmäellä on myös kuvakilpailu Instagramissa! Ottaessasi kuvan seurasi kanssa Lintsillä tägää se hashtagilla #yhdessä ja #linnanmäki, niin voit voittaa kaksi ranneketta! Palkintoja jaetaan joka viikko 31.7.2016 asti.

Hei!

Olen porilais-tamperelainen Suomen ensimmäisen kiekko­mestaruus­vuoden vallaton vesa. Purkka­pallojen puhal­telun ja meemien askar­telun lisäksi opis­kelen Tampereen yli­opistossa matema­tiikkaa ja pomotan aine­järjes­tömme lehden pää­toimit­tajana. Liial­lisella vapaa-ajallani katson dokumentteja syvän­meren­sukelluksesta, viivyn turhan myöhään olut­seuran tapah­tumissa ja yökyläilen iso­vanhem­millani maalla. Elämäl­leni sisäl­töä haen myös keskus­te­luista tun­temat­tomien kanssa hisseissä sekä suunnit­tele­malla epä­­mää­räi­siä hiha­tatu­ointeja lähinnä itselleni.

Vietän kesä­kuun Helsingissä kenttä­testaten kaupungin par­haat nähtä­vyydet ja kiin­nosta­vimmat tapah­tumat tuki­kohtanani Eurohostel Kataja­nokalla.

t. Lydia

kesahesalainen@eurohostel.fi

“Ota riuska ote kesästä ja ole kuin Kesähesalainen – tule Skattalle ja valloita kesäinen Helsinki!”

“Alkaen reilu parikymppiä yö, ei paha!”

eurohostel.fi

“KESÄHESALAINEN?! Miksei Suvistadilainen?”

Tässä auttaa kun tietää että Helsinki tunnetaan paikallismurteessa “Stadina”, mutta muualla Suomessa puhutaan “Hesasta”.

“Kesähesalaisuus” on Helsingin fiilistelyä tuoreesta näkökulmasta, Kehä kolmosen ulkopuolisin silmin.

Siksi Kesähesalainen.

Eurohostel

Eurohostel

Olen pahoillani “hiukan” kauhuelokuvatunnelmaisista kuvista, nämä kaikki vaan olivat niin sekavan värisiä keskenään, että halusin laittaa mustavalkoisiksi. Olen siis viettänyt kuukauden Eurohostelissa ja nyt seuraa rehellinen arvioni paikasta. Hassua, kuinka kuukauden jälkeen paikka tuntui jo jossain määrin kodilta. Työpäivän jälkeen oli mukavaa päästä hetkeksi rauhoittumaan omaan huoneeseen ja ottaa nokoset, ja lähteä illalla uudelleen liikkeelle. Hostellin henkilökunta oli mukavaa ja avuliasta, kirjautuminen tapahtui tehokkaasti, ja kerran kävin pyytämässä apua, kun avainkorttini ei toiminut. Minua kyllä varoitettiin, ettei sitä saisi pitää kiinni älypuhelimessa…

Asuin yhden hengen “paremmassa” huoneessa, eli huoneessa oli tv ja parempi äänieristys, hintaa tällä on normaalisti reilu 50€/yö. Telkkaria en yleensäkään hirveästi katso, taisin avata tuonkin vain pari kertaa. Äänieristys tosiaan oli hyvä, vain perjantai-iltana vastapäisen huoneen ilottelut kuuluivat vaimeina huoneeseen. Siivous ja liinavaatteiden vaihto ilmeisesti tapahtui neljän päivän välein, harvemmin satuin olemaan silloin paikalla. Suoraan sanottuna osasin pelätä pahempaa tietäessäni hostellien maineet, mutta huoneeni oli moitteeton, joskin hostellityyliin pelkistetty. Esimerkiksi vuodevaatteet olivat melko tuoreet, eikä edellisten asukkien hikoilemat, ja entisenä pesulatätinä riemuitsin valkoisista täydellisesti mankeloiduista lakanoista. Sähköriippuvaisena otin kotoa varmuuden vuoksi jatkojohdon, että saan ladattua kännykkää sängyn vieressä, mutta pistorasioita riitti huoneessa useita monessa kohtaa. Asuin kerroksessa 6 ikkuna koilliseen päin, joten näkymät olivat miellyttävät viereisen talon sisäpihalle ja kauas Katajanokan entisen vankilan pihalle, alemmista kerroksista en osaa sanoa. Ikkunan sai myös helteillä onneksi auki, sillä ilmastoinnista huolimatta huoneessa tuli pari kertaa hiki. Pimennysverhot olivat plussaa, sillä sekalaisessa unirytmissäni sain nukuttua mihin aikaan tahansa päivänvalosta huolimatta.

Hostellissa on myös mahdollista ottaa vain sänkypaikka, kuten eräs tuttuni teki ollessaan vain yhden yön Helsingissä. Porukoille ja perheille löytyy myös erikseen vaihtoehtoja. Huoneiden hintaan sisältyy aamusauna, iltasauna maksaa erikseen. Lisäksi pohjakerroksessa on kolikoilla toimiva itsepalvelupesula sekä matkatavarasäilytys.

Käytävä ei oikeasti ole suoraan trilleristä, vaan valoisa eikä ahtaan tuntuinen. Käytävillä on kokolattiamatto, joten siellä ei myöskään kaiu, eikä jalat palele, jos käy ilman sukkia WC:ssä. Jokaisessa kerroksessa on kerroskeittiö, jossa saa halutessaan valmistaa ruokaa. Uunia keittiössä ei ole, jos pakastepizzaa mielii (kävin kaverilla syömässä pizzani). Olin muutenkin täällä melko laiska kokki, ja toisaalta halusinkin testata useampaa helsinkiläistä ravintolaa. En jaksanut tehdä vain itselleni ruokaa, kun ei ollut mitään, mihin säilöä ylijäävä ruoka. Tavalliset astiat on kyllä käytössä, mutta ei esim. muovipurkkeja. Suurimmassa käytössä oli mikro sekä jääkaappi, johon saa respasta panttia vastaan avaimen omaan lokeroonsa. Vaikkei olisi vainoharhainen ruokavarkaista, oma lokero kannattaa ottaa, sillä lukitsemattomat lokerot tyhjennetään päivittäin. Keittiö on myös “hengailutila”, pari kertaa nuoremmat asukkaat tulivat pöydille läiskimään korttia ja katsomaan tv:tä.

WC- ja kylppäritilat olivat puhtaat ja ilmeisesti vastikään remontoidut. Naisille ja miehille omat tilat kuten saunatkin, naisilla oli kaksi vessaa ja kolme suihkukoppia. Jonottamaan en joutunut kertaakaan, ja harvemmiten suihkussa oli kanssani ketään samaan aikaan. Henkilökohtaisesti en pitänyt yhteisiä suihkutiloja outona, sillä asun kämppiksen kanssa ja onhan kuntosalilla ja uimahallissakin sama järjestely. En tiedä millainen alastomuuskulttuuri on missäkin, osa naisista jopa pukeutui samassa suihkukopissa, osa tallusteli käytävälläkin pyyhe päällä. Kylpyhuoneen erikoisuus oli liiketunnistimilla toimiva lintujen laulu, joka meni valojen kanssa samalla päälle. En pidä yhtään käsien kuivauksessa puhaltimista, joten aika usein kiikutin mukanani pyyhettä.

Eurohostelin aulan välittömässä läheisyydessä toimii Bistro Avanto, joka aloitti toimintansa vasta nyt kesäkuussa. Aamiaisbuffettiin kuuluu 9,5€ hintaan leivän ja puuron lisäksi esimerkiksi kalarullaa (mikähän sen nimi oli?), bratwurstia, jogurttia ja hedelmiä. Tilana paikka on viihtyisä, ja iltaisin bistrossa oli väkeä katsomassa futista ja juomassa olutta.

Ainoa kauhunhetkeni oli, kun katselin yöllä elokuvaa Hohto, jonka jälkeen menin suihkuun. Itseäni kuivatessa yksi suihkuista lävähti päälle, vaikkei huoneessa ollut muita. Jälkeenpäin samalla lailla tapahtui muutaman kerran, suihkut kun ovat kosketustunnistimella varustettuja, ja putoavat pisarat luultavasti sattuivat osumaan juuri oikeaan kohtaan.

Pointtihan koko hommassa oli se, että hostelli ei ole luksuspaikka, jossa maataan päivät pitkät, vaan jossa voi nukkua edullisesti, kun haluaa ottaa kaiken irti Helsingistä eli viettää päivät ulkona. Hintaan nähden paikka on hyvä, ainakin näin opiskelijana pidän erittäin todennäköisenä, että majoitun juuri täällä, kun tulee tarvetta yöpaikalle Helsingissä. Myös sijainti on mukava, ei aivan liikenteen hälyssä, mutta kuitenkin lähellä ratikkapysäkkiä ja kaupunkipyöräasemaa, kun haluaa lähteä tutkimusretkelle. Jos pystyy sietämään muita ihmisiä samassa kylpyhuoneessa, niin Eurohostel on mitä sopivin yöpaikka varsinkin pankkitiliään miettiville turisteille.

Rantaterassirundi

Rantaterassirundi

En edes tiedä, onko Helsingin eteläisellä ranta-alueella jotakin yhteistä nimitystä, mutta kävin alueen viidellä terassilla testaamassa hanatuotteita ja paikkojen fiilikset. Aloitin reissuni Kaivopuiston Café Ursulasta, jossa selkeästi keski-ikä oli lähempänä... lue lisää
Vihreä viikko

Vihreä viikko

Viikonloppuna väsähdin täysin kaupungin vilskeeseen, ja senkään vuoksi en jaksanut esimerkiksi Helsinki-päivän tohinoissa pyöriä muutamaa tuntia kauempaa. Voisin sanoa olevani maalta kotoisin, ja luonnonläheisyyttä olen pitänyt tähän astisessa elämässäni... lue lisää
Kirppissunnuntai

Kirppissunnuntai

Vietin sunnuntain kiertäen muutamassa Helsingin monesta pihakirppistapahtumasta. Osa tapahtumista on säännöllisiä, kuten Hietalahden kirpputori ‘Hietsu’ ja Aleksis Kiven kadun kirpputori, myös Hakaniemen torilla käytetyn tavaran myyntipöytiä oli muutama.... lue lisää
Fillaroimaan!

Fillaroimaan!

Tänään oli ensimmäinen pyöräilypäivä. Sain kuukaudeksi käyttööni kotimaisen Pelagon valmistaman Brooklyn-kaupunkipyörän, jolla kelpaa kiertää kohteissa. Pelagon kivijalkakauppa sijaitsee osoitteessa Kalevankatu 32, mutta pyörillä on jälleenmyyjiä ympäri Eurooppaa.... lue lisää

Hei!

Olen porilais-tamperelainen Suomen ensimmäisen kiekko­mestaruus­vuoden vallaton vesa. Purkka­pallojen puhal­telun ja meemien askar­telun lisäksi opis­kelen Tampereen yli­opistossa matema­tiikkaa ja pomotan aine­järjes­tömme lehden pää­toimit­tajana. Liial­lisella vapaa-ajallani katson dokumentteja syvän­meren­sukelluksesta, viivyn turhan myöhään olut­seuran tapah­tumissa ja yökyläilen iso­vanhem­millani maalla. Elämäl­leni sisäl­töä haen myös keskus­te­luista tun­temat­tomien kanssa hisseissä sekä suunnit­tele­malla epä­­mää­räi­siä hiha­tatu­ointeja lähinnä itselleni.

Vietän kesä­kuun Helsingissä kenttä­testaten kaupungin par­haat nähtä­vyydet ja kiin­nosta­vimmat tapah­tumat tuki­kohtanani Eurohostel Kataja­nokalla.

t. Lydia

kesahesalainen@eurohostel.fi

“Ota riuska ote kesästä ja ole kuin Kesähesalainen – tule Skattalle ja valloita kesäinen Helsinki!”

“Alkaen reilu parikymppiä yö, ei paha!”

eurohostel.fi

“KESÄHESALAINEN?! Miksei Suvistadilainen?”

Tässä auttaa kun tietää että Helsinki tunnetaan paikallismurteessa “Stadina”, mutta muualla Suomessa puhutaan “Hesasta”.

“Kesähesalaisuus” on Helsingin fiilistelyä tuoreesta näkökulmasta, Kehä kolmosen ulkopuolisin silmin.

Siksi Kesähesalainen.